torstai 29. lokakuuta 2009

Äiti

Ahti lähti maailmalle
emon armaan ruuista
synnyttäjän siiven alta
pois pyykkipalveluista.
Emo ovelle ohjasi.
Kulki viertä veräjälle.
Saattoi asemalle asti.
Katsoi vielä kerran poikaa.
Oikoi takinkaulusta.
Sanan virkkoi noin nimesi
itkusilmin
alahuuli väpättäen :

Isääs olet tullut
ulkonäöltäs elkeiltäs.
Et toivon mukaan tavoiltas.
Isäs oli vuorenpeikko.
Tunsi taiat tiesi temput.
Osas loihtia ihmiset.
Minä päästin pirun irti.
Laskin pahan pakosalle
loukostansa luolastansa
kylille ja kujille
kaupunkien laitamille
ihmislasten ilmoille.

Isäs rynni ympäriinsä
etelästä pohjoiseen ja
takaisin kuin
norsu lasikaupassa.
Vannoi monet valat.
Rikkoi monet maljakot.
Minut muiden mukana.
Sanoi parempi naida
kuin palaa
ja kyllä se naikin.
Paloi silti karrelle.

Sen tunsivat kaikki :
katkot putkat katutytöt kapakat
pirinvetäjät ja pillupoliisit
hempukat ja hampunkasvattajat
hullut ja helluntaisaarnaajat
työvoimatoimikunta
trokarit ja
kolmen soinnun taivaanrannanmaalarit.
Se pakoili voutia aaveita viinapiruja
vihaisia aviomiehiä
perintätoimistoja
petettyjä morsiamia
ja elatusmaksuja.
Eniten kuitenkin itseään.

Sen arkku oli
kevyt kantaa
hyvien töiden painosta
ja ilolla sen hautaan laskin.
Itse sen peitin
omin käsin mullat heitin
ja pään päälle kiven asetin.

Ole sinä tolkumpi.
Pidä järki päässä ja kyrpä kurissa.
Viina on viisasten juoma. Vältä siis sitä.
Jos tapaat kunnon tytön, pidä siitä kiinni
ja tuo se näytille.
Älä loukkaa sielun paloa.
Älä naura toisen rakkaudelle niin kuin isäs teki.
Jos panet jonkun paksuksi niin tee se
mikä miehen on tehtävä.
Vie tyttö vihille ja ole hänen arvoisensa
niin hän on kyllä sinun arvoisesi.
Hoida lastas niin kuin minä hoidin sinua
ettei lapses tarte kuulla
tätä samaa saarnaa
äidiltänsä.

Niin sanoi äiti. Juna vislas.
Äiti tyrkkäs pojan sisään.
Purskahti itkuun. Käski tulla käymään
pyykkikassin kanssa.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Balladi Lemminkäisen rikoksesta ja Tummaisen kauheasta kostosta ja myöhempi Isä. Äiti-poika-teemaa käsittelee myös Verta linoleumilla , isoäiti-teemaa puolestaan Mummovainaa.

16 kommenttia:

  1. Sisältöä on ja ilmaisua vaikka koko kalevalaksi, mutta tyyli muuttuu alun jälkeen. ehkä kalevalamittaisuus olisi parempi poistaa kokonaan.

    VastaaPoista
  2. Minustakin kalevalaisuus häipyi loppua kohden, mutta muuten kyllä tämä räväkkä suoruus puree minuun ihan kympillä, loistavaa!

    VastaaPoista
  3. Äidin opetukset ja rakkaus on eväistä etevin.
    Hyvin sinulta sanoja tulee, vuolaasti jopa. Oletko koskaan kirjoittanut jotain pidempää muotoa, novellia tai vieläkin pidempää?

    Kerrottavaa sinulla ainakin tuntuu olevan :-)
    Vaikka hyvinhän nuo toimivat nytkin.

    VastaaPoista
  4. PASANEN JA KAHLIL : Tyylin vaihdos kalevalamitasta pois oli tarkoituksellista. Tykkään tyylinvaihdoksista kesken kaiken, ja teen niitä mielelläni. Asia erikseen on, ovatko ne onnistuneita. Mielelläni otan lisäkommenttia asiasta, enkä pahastu vaikkei kehuttaisikaan.

    ERIKEEPER JA OHSHOW : Välillä ihmettelen itsekin miten tarinaa riittää arkustani. Tässä on inspiraation lähteenä olleet aika monet katkeroituneet naiset joita olen tavannut ja jotka ovat kertoneet horror stooreja eksistään ja olleet huolissaan omista murkkuikäisistä pojistaan. Jotenkin ne kokemukset tiivistyivät tähän runoon. Ei tässä ketään yksittäistä henkilöä ole mallina.

    KAHLIL JA ERIKEEPER : Äidin opetukset ja suoruus viehättävät itseänikin. Järkeähän sillä oli joka sana. Tuohon tapaan puhuu monet kaikennähneet pienipalkkaiset lähiöiden akat. Niillä ei ole mitään pelättävää eikä salattavaa.

    ERIKEEPER : Koko elämäni olen halunnut kirjoittaa pitkiä juttuja, etenkin romaania, mutta ikinä ei ole kärsivällisyys pitänyt eikä homma pysynyt kasassa. Tällainen spontaanisti ketjuuntuva runosikermä toimii minun kohdalla paremmin. Kirjoitan lyhyen pätkän kerrallaan ja teen sille jatko-osan tai edeltävän osan jos sellainen fiilis tulee.

    VastaaPoista
  5. Olen Erikeeperin kanssa samoilla linjoilla, sinun kannattaisi miettiä proosamuotoa, vaikka aluksi lyhyitä novelleja tai sitten proosarunoa. Muista, että proosakin voi olla runonomaista.

    Tämä tarina toimi minusta juuri runona (vaikka en ollut kovin ihastunut tyylin vaihdokseen), koska siten sait mukaan etäännytyksen. Kalevalaisena määrämittana voisi toimia rytmisesti paremmin, mutta silloin runosta olisi pakko jättää pois aika oleellisia juttuja, koska kaikki käyttämäsi sanat eivät taitaisi kalevalamittaan vääntyä.

    Mutta palatakseni kommentin alkuun: oletko ajatellut, että voisit joskus kokeilla miten jokin jo kirjoittamasi pitkä runo kääntyisi proosaan jollain yksinkertaisella tavalla? kuten esimerkiksi mitasta ja säejaosta luopumalla? Sanottavaa ja tarinoita sinulla on, huimaa huumoria, jotka kaikki voisivat toimia myös pieninä tarinoina. Olet varmaan lukenut Hotakaisen Finnhitsin?

    VastaaPoista
  6. Aina on hyvä kokeilla jotain uutta, vaikka sitä proosan kirjoittamista. Runona tämä on vähän raskas, luulen.

    VastaaPoista
  7. Tässä on edellä annettu varsin tyhjentävät neuvot, joten mitäpä minulla olisi lisättävää. Mutta lisään kuitenki:)

    Ensinnäkin, kuuntele Tuimaa ja Isopeikkoa, he puhuvat asiaa. Hahmottelet säkeissä henkilöhahmoja, jotka selvästi haluavat kasvaa isommiksi ja syvemmiksi, mutta runo ei anna niille tilaa, joten ne jäävät jonnekin arkkityypin ja karikatyyrin välimaastoon. Tässä on jo niin paljon kertovia elementtejä, että lukija toivoo ihan varmasti syvennystä. Älä jää tällaisten "isäs oli paska"-stereotyyppien loukkuun!

    Tyylinvaihdoksesta olen antanut palautetta ennenkin: se ei oikein toimi, koska sisällöstä ei löydy perustetta sille. Lukija jää kenties etsimään perusteita sille ja turhautuu kun ei löydä. Toisaalta pidän tyylin kurittomuudesta ja rosoisuudesta, mutta mitta voisi silloin olla kokoajan vapaata ja jos sitä kalevalaa on sinne pakko änkeä, niin toimisi paremmin häivytettynä, ikäänkuin vihjeenä, kohdissa joissa haluat ehkä korostaa tilanteen tai henkilöhahmon kalevalaisuutta (tai whatever). Olet tässä selvästi mukavuusalueella, josta et oikein jaksa/viitsi lähteä etsimään rajojasi.

    Kirjailija Miina Supinen on antanut yksinkertaisen reseptin (sai itse kirjoitettua romaanin tällä konstilla) proosan kirjoitusta varten: kirjoita 50 sivua kahdessa viikossa ihan mitä tahansa paskaa äläkä sensuroi itseäsi lainkaan. Siitä se lähtee. Kun saat kirjoitusvireen päälle, voitkin alkaa editoida tekstiä ja vähän harjoittaa sitä itsekritiikkiäkin. Jos olet onnekas teksti lähtee elämään ihan omaa elämäänsä.

    VastaaPoista
  8. Monen totuus. Kuitenkin olisin jättänyt pois liian toiston tehokeinona. Vaikka mielestäni äiti rasitti runon poikaa liiallisella raakuudella, isän varjolla ja omilla toiveilla.

    VastaaPoista
  9. Huh, tulipa paljon ohjeita. Oma vikani kun menin kerjäämään niitä.

    PROOSAN kirjoittaminen pitää panna harkintaan. En todellakaan ole edes miettinyt koko asiaa aikoihin. Hotakaisen Finnhits kolahti minuun totaalisesti kun sain se käsiini. Samoin Hotakaisen varhaistuotannossa on erittäin vahvoja runollisia elementtejä proosaan upotettuna (esim. Bronks).

    Kun vuosi sitten aloin taas kirjoittaa runoja parinkymmenen vuoden tauon jälkeen, ne olivat aluksi hyvin proosallisia, oikeastaan vain riveiksi järjestettyä proosaa. Pian ihastuin kuitenkin runon "musiikillisiin elementteihin" : rytmiin ja alku- ja sisäsointuun. Nämä elementit korostuvat erityisesti kalevalaisessa mitassa, joka pääsi tätä kautta hiipimään runoihini.

    KALEVALAMITTA on minulle jotenkin helppo ja vaistomainen, "mukavuusalueellani". Osaselitys voi olla, että olen viettänyt lapsuuteni Vienan naapurimaakunnassa Kainuussa, jossa voi kuulla kalevalaisia elementtejä tavallisessa arkipuheessa, kun äijä kiroilee pakkasaamuna ettei auto starttaa. (Tosin ihmiset eivät varmaan itse huomaa sitä.) Pidän kalevalamittaa sen verran kliseisenä ja yksitoikkoisena, etten lähtisi kirjoittamaan runoa kokonaan sillä - juuri siksi pyrin sekoittamaan sitä muuhun tyyliin. Nyt se tulee runoon sattumanvaraisesti eikä esim. sisältöä korostaen. Se pitäisi varmaan integroida runoon harkitummin ja "häivytetymmin".

    Kalevalamittaa ei itse asiassa ole kovin paljoa runoissani. Kirjoitin kesälomalla muutaman runon siihen mittaan Ahti-hahmon ympärille. Nämä tällä blogilla julkaistut ovat muokattuja versioita niistä. Muuten se ei ole pahemmin runojani hapattanut. Luullakseni.

    HENKILÖHAHMOT jäävät tässä runossa kieltämättä kliseisiksi ja ohuiksi. Ajatukseni oli syventää niitä sikermän muissa runoissa. Esim. parin viikon takaisesta Tummainen-runosta käy ilmi, että Ahti ei noudattanut äitinsä ohjeita mutta reagoi kun päätyi tämän ennakoimaan tilanteeseen (hän saattoi tytön raskaaksi ja suhtautui väheksyvästi tämän rakkauteen). Runot keskustelevat mielestäni keskenään.

    Äidin hahmossa on myös vivahteita joita en osannut tuoda tämän runon keinoin kyllin näkyviksi. Miehen hautaamisessa omin käsin oli selvä koston maku, mutta haudan peittäminen omin käsin on ainakin minun sukuni kotiseudulla Pohjois-Pohjanmaalla myös kunnianosoitus ja viimeinen palvelu vainajalle. Tarkoitukseni oli kertoa, että äidin tunteissa miesvainaan haudalla sekoittuivat viha ja rakkaus. Varmaan proosamuodolla olisi tämänkin vivahteen saanut paremmin esille.

    Samaa mieltä Railatertun kanssa, että äiti rasitti poikaa miehen varjolla ja omilla toiveillaan, vaikka olisi suurin piirtein asiaa puhunutkin. Läsnäolevan äidin ja poissaolevan isän varjot ovatkin teemoja, jotka minua kiinnostavat tässä Ahti-teemassa vähintään yhtä paljon kuin kalevalamitta.

    VastaaPoista
  10. Nyt jälkeenpäin ajatellen en olekaan enää varma onko tyylinpoukkoilu (tai whatever) niin paha juttu. Rytmisi kulkee kuitenkin enimmäkseen luontevasti ja kun se niin tekee, sitä on miellyttävä lukea eikä lukijan tarvitse silloin pohtia sen enempiä. Ehkä se häiritsi siinä toisessa jotenkin enemmän tai sitten siihen on jo vain ehtinyt tottua tätä lukiessa.

    Haluan vielä korostaa, etten pidä kalevalamitan (tai sen kaltaisen puheenrytmin) käyttöä ylipäänsä päälleliimattuna keinona vaan se on ihan jees jos tuntee sen omakseen, koska on lapsena kuullut kainuulaisäijien kiroilevan kohmettuneille autoille kalevalamitassa (no tuskin sentään ihan mitassa...) ja se on luissa ja ytimissä. Kyllä minäkin olen kuullut lapsena isoisäni sadattelevan karjalaksi ja tiedän, ettei sen runollisempia ärräpäitä löydy, joten ne on hyvä ottaa talteen!

    Aika kiinnostava sivutieto muuten se, että sanot sinulla olevan pohjalaiset sukujuuret mutta kuitenkin olet viettänyt lapsuutesi (tai osan siitä) Kainuussa. Ehkä se selittää jotenkin sen, että runoissasi näyttää yhdistyvän jonkinlainen pohjalainen uho ja suoraviivaisuus ja karjalainen runollisuus ja rosoisuus. Oletko itse tullut sitä ajatelleeksi?

    Ehkä sinun pitää kirjoittaa oma kalevalasi. Aika postmodernit elementit sinulla on jo kasassa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos rohkaisevista kommenteista, Pisara. Tämä keskustelu on kokonaisuudessaan ollut minulle arvokas. Vertaisryhmä toimii parhaiten silloin, kun se ei sisällä pelkkää keskinäistä kehua vaan myös kehittämisideoita.

    Tuo "postmoderni kalevala" kuulosti itse asiassa aika kiinnostavalta ajatukselta. Olen miettinyt jonkinlaisen teemakokoelman kirjoittamista, mutta tällä hetkellä ajatukset kyllä harottavat aika moneen suuntaan.

    Tällä hetkellä koen runon niin vahvasti "mukavuusalueekseni" ettei minua huvita edes kokeilla proosan kirjoittamista. En kuitenkaan unohda neuvojanne.

    Yksi juttu missä runo on ylittämätön, on että siinä voi sanoa paljon lyhyessä tilassa. Proosassa tarvitaan paljon enemmän jaarittelua. Minä olen kiireinen ihminen (perhe, työ, ja tunnustettakoon että olen sotkeutunut politiikkaankin). Tykkään siksi lukea ja kirjoittaa runoja. Niitä varten ei tarvitse pysähtyä pitkäksi aikaa, kunhan vain pysähtyy kunnolla.

    Pisaran analyysi heimojuuristani ei oikein kolahtanut. Ehkä kirjoitan joskus 40-sivuisen proosaesseen heimojuurien vaikutuksesta persoonaani ja runouteeni. Lupaan linkittää sen tälle sivustolle. :-)

    VastaaPoista
  12. Pisaran lausuma "tyylin kurittomuudesta ja rosoisuudesta" kuvaa minusta hyvin tekstiäsi. Olen paljossa samaa mieltä Pisaran kommentin kanssa, josta lainauksen poimin.

    Edelleen minusta sinun kannattaisi kokeilla proosan kirjoittamista. Täsmennän sen näin: oletko ajatellut, että proosa kokeilu voi myös vahvistää tätä aluetta, jonka tunnet omaksesi? Ikään kuin hioa sitä sujuvammaksi (ei kuitenkaan särmättömäksi)? Hotaikaisen Finnhitsissä on jännää rosoista runollisuutta, osan niistä teksteistä voisi pienellä säädöllä kirjoittaa runoiksi (ja runoillahan se mies taisi aloittaakin).

    Ei sinua kukaan yritä vierottaa runosta, mutta proosan kautta voisit hakea hahmoihin syvyyttä, Pisaralla oli siihen hyvä kommentti juuri karikatyyrimäisyyden vuoksi. Henkilösi ovat kiinnostavia, heillä on ilmiselvästi sanottavaa ja siksi on harmi, jos he eivät pääse syvenemään ja kehittymään. Edelleenkin painotan sitä, ettei runous ole vierasta proosallekaan.

    Proosaessee kuulostaa kiinnostavalta! Mutta vielä en voi aólla antamatta lukuvinkkiä (sori!). Kai Niemisen Kalevala 1999 on hyvä osoitus siitä, miten kalevalamitta on kääntynyt helpommin tavoitettavaan muotoon. Kalevalaisia säkeitä on tekstin joukossa siellä täällä, muuten teoksen kieli on hyvin helppolukuista. Löysin netistä arvion, kannattaa aloittaa siitä, niin voi päätellä kiinnostaisiko kirja ollenkaan.

    VastaaPoista
  13. Huhuh. Johan olet saanut siunausta ja ohjausta ajankulullesi :) Itse aloin lukemaan runona, sitten luin kiinnostavana asiana (kaiken maailman äitien huolena pojistaan), kalevala vetäisi takaisin runon pariin ja sitten taas putosin ajatukseen, että noinhan se elämä menee joillakin kehdosta hautaan. Viimmeinen kappale muistutti taas, et tää on runoa. Tykkäsin tämän elämänmausta, tutuntuntuisuudesta ja rehellisyydestä. Äideillä on aina huoli lastensa pärjäämisestä ja tuo naisten tapa kasata kaik asiat norsumaisesti esille on niin hymyilyttävää, ettei sitä huomaa onks tuo runoa tai jotain muuta.

    VastaaPoista
  14. Minustakin sinun kannattaisi kokeilla proosaa. Aloita pienin askelin, vaikka lause päivässä tai säkeistö kerrallaan proosaksi.

    Proosa on työlästä, kuten Salmenniemi sanoi: Proosaa kirjoittaessa ei tahdo jää muuhun aikaa.

    Jotenkin minun oli vaikeata vastaanottaa tätä runoa, kun ajattelin, että olet jo kokeillut samalla tyylillä kirjoittamista muissa runoissasi. ...mutta kielesi on herkullista olisi kyllä mukavaa nähdä miten se taipuisi proosaksi.

    VastaaPoista
  15. Minä mitään runojen kirjoittamisesta ymmärrä, mutta sen sentään, että tämä kolahti kuin nenä puuhun!
    Kahden pesästä lentäneen pojan äitinä:)

    En taida koskaan edes aloittaa tuota ymmärtämisen opettelua, vaan nautin runon tuomista tunnoista!

    VastaaPoista