torstai 29. lokakuuta 2009

Äiti

Ahti lähti maailmalle
emon armaan ruuista
synnyttäjän siiven alta
pois pyykkipalveluista.
Emo ovelle ohjasi.
Kulki viertä veräjälle.
Saattoi asemalle asti.
Katsoi vielä kerran poikaa.
Oikoi takinkaulusta.
Sanan virkkoi noin nimesi
itkusilmin
alahuuli väpättäen :

Isääs olet tullut
ulkonäöltäs elkeiltäs.
Et toivon mukaan tavoiltas.
Isäs oli vuorenpeikko.
Tunsi taiat tiesi temput.
Osas loihtia ihmiset.
Minä päästin pirun irti.
Laskin pahan pakosalle
loukostansa luolastansa
kylille ja kujille
kaupunkien laitamille
ihmislasten ilmoille.

Isäs rynni ympäriinsä
etelästä pohjoiseen ja
takaisin kuin
norsu lasikaupassa.
Vannoi monet valat.
Rikkoi monet maljakot.
Minut muiden mukana.
Sanoi parempi naida
kuin palaa
ja kyllä se naikin.
Paloi silti karrelle.

Sen tunsivat kaikki :
katkot putkat katutytöt kapakat
pirinvetäjät ja pillupoliisit
hempukat ja hampunkasvattajat
hullut ja helluntaisaarnaajat
työvoimatoimikunta
trokarit ja
kolmen soinnun taivaanrannanmaalarit.
Se pakoili voutia aaveita viinapiruja
vihaisia aviomiehiä
perintätoimistoja
petettyjä morsiamia
ja elatusmaksuja.
Eniten kuitenkin itseään.

Sen arkku oli
kevyt kantaa
hyvien töiden painosta
ja ilolla sen hautaan laskin.
Itse sen peitin
omin käsin mullat heitin
ja pään päälle kiven asetin.

Ole sinä tolkumpi.
Pidä järki päässä ja kyrpä kurissa.
Viina on viisasten juoma. Vältä siis sitä.
Jos tapaat kunnon tytön, pidä siitä kiinni
ja tuo se näytille.
Älä loukkaa sielun paloa.
Älä naura toisen rakkaudelle niin kuin isäs teki.
Jos panet jonkun paksuksi niin tee se
mikä miehen on tehtävä.
Vie tyttö vihille ja ole hänen arvoisensa
niin hän on kyllä sinun arvoisesi.
Hoida lastas niin kuin minä hoidin sinua
ettei lapses tarte kuulla
tätä samaa saarnaa
äidiltänsä.

Niin sanoi äiti. Juna vislas.
Äiti tyrkkäs pojan sisään.
Purskahti itkuun. Käski tulla käymään
pyykkikassin kanssa.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Balladi Lemminkäisen rikoksesta ja Tummaisen kauheasta kostosta ja myöhempi Isä. Äiti-poika-teemaa käsittelee myös Verta linoleumilla , isoäiti-teemaa puolestaan Mummovainaa.

torstai 22. lokakuuta 2009

Ulos maailmaan

Sininen kaapeli
kiemurtaa veren ja
karvan seasta
tunnelista josta
miehen pitää tulla
tunnelista jonne miehen
mieli menee. Liitettynä
pieneen käppyräiseen joka
huutaa kun sen piti tulla
tunnelista
kun sen piti tulla
ulos pimeän pätsin
valaisemaan maailmaan.
Se kirkuu kun se
elää ja kun se hengittää. Ja minä
itken myös kun
näen sen ja siinä meidät
molemmat. Saan sakset

käteen. En heti ymmärrä että
tässä maassa miehen työ
on mennä väliin ja panna poikki
lanka joka sitoo yhteen
kaksi sielua
ja kaksi verenkiertoa.
Näinkö pian? Se joustaa
sormen alla kuin kumi ja
nauskahtaen katkeaa.
Siinä missä äsken oli
yksi
on nyt
kaksi. Minä jaoin heidät.
Maa on noussut valittaen,
valtameren lahti kuroutunut
lammikoksi. Saan sen

syliin. Varo niskaa varo
sinitynkää. Vedessä
se vaikenee. Se muistaa
syvyyksien painottomuuden
ja luulee pienen hetken
ettei enää ole
yksi.
Pesen pois sen
alkukodin
valkeat visvat.
Tähän maailmaan
ne eivät kuulu. Miehen
toinen työ. Ja kolmas :

palauttaa
maailmaan astunut
sille josta se
tuli. Katsoa
kun huulet ottaa
rintaan kiinni kuin muistaisivat mitä
niiden kuuluu tehdä. Tietää että
väliintulosi on päättynyt. Siinä missä
äsken oli kaksi
on taas
yksi.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Hullu nainen ja myöhempi Passi.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Valoa vasten

Nukut
selin.
Niskan kaari
piirtyy
ikkunaa vasten.
Topin nauha valahtanut
olkavarrelle.
Eilen ostettu
punainen.
Näin sen illalla
kun vedit sen
rintojesi päälle.
Vatsan kuppura
mahtuisi kouraan
mutten raski
herättää.
Niskatukka tyynyllä.
Muistan aamun
siinä talossa jossa
tuuli lauloi
hormissa
kaksi vuosikymmentä
sitten.

Samaa teemaa käsittelee Vaimo. Alkuperäiseen runoversioon olin liittänyt vertailukohdaksi Tummaisen rakkaudentunnustuksen runosta Balladi Lemminkäisen rikoksesta. Poistin sen ja huomasin vasta sitten, että siihen viitataan monissa allaolevissa kommenteissa.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Tajunnan virta

Syvällä asioiden sydämessä
virta kulkee kaapelissa
kytkettynä veriletkuun
käärittynä kalvopussiin
säilöttynä suolaliemeen
harmaan rasvatupen alla.
Tulee tienhaaraan
kääntyy jostain syystä vasemmalle
päätyy piuhan päähän.
Hyppää molekyylin selkään
glutamaatin dopamiinin
efedriinin amfetamiinin
ratsastaa kahareisin
avaruuden aukon halki
synaptisen kuilun yli.
Hyppää uuteen haarakkeeseen
jatkaa matkaa eteenpäin.

Virta viestiä vie. Mikä viesti?
Valonsäde osui tappiin
ääniaalto alasimeen.
Jokin painoi kipureseptoria
Pulssi tuli pelkokeskuksesta
hippocampuksesta hajutalamuksesta
matkaa lihashermoon
tumakkeeseen otsalohkoon.
Miljoonissa kaapeleissa
aksoneissa synapseissa
aivojen onkaloissa
raskaissa laatikoissa
lippaissa lokeroissa
syntyy hohtava hahmo :
melodianpätkä vanha muisto
tutut kasvot unikuva utuinen
käärmeen kuva ruohikossa
pelon häive ilon kiihko
sekä jokin nimetön.
Olemisen tuntu.

Virta kulkee kaapelissa
yötä päivää uupumatta
lepäämättä luopumatta
viikot vuodet vuosikymmenet
kunnes jännite väsähtää
välittäjät vaimenevat
verisuonet herpaantuvat.
Silloin seisahtuu virta.
Tajunnan virta.


Tämä outo runo on itse asiassa lyhyt oppikurssi aivotutkimukseen. Minua on aina kiehtonut luonnontieteiden proosallisen ulkokuoren alla piilevä mystinen runollisuus. Samaan luonnontieteellisten runojeni sarjaan kuuluu myös Kolmas kivi auringosta (tässä blogissa 22.1.2009).
"Aivojen onkaloissa raskaissa laatikoissa lippaissa lokeroissa" on plagioitu muistinvaraisesti Tuomari Nurmion kappaleesta
Hyvästi kotimaa.
Inspiraation tähän runoon antoi Patricia S. Churchlandin teos Neurofilosofia (Terra Cognita 2004).

torstai 1. lokakuuta 2009

Balladi Lemminkäisen rikoksesta ja Tummaisen kauheasta kostosta

Ahti lieto Lemminkäinen
tuo on kaunis Kaukomieli
Lapin naisen naurattaja
Saaren neion selättäjä
Pohjan piian panija
tapasi baaritiskillä tytön tumman :
musta paita pysty tukka
nahkahame sinisukka .
Rintojen välissä kirkkaaksi maalattu betonikoru
rautaisessa riipuksessa.
Katsoi Ahti rintaväliin.
Näki uurteen näki korun.
Ei nähnyt haavaa korun alla
silmän tavoittamatonta.
Päivät kului viikot vieri vuodet juoksi
vaan ei mennyt umpeen
Tummaisen tulinen haava.

Lauloi lieto Lemminkäinen.
Lauloi loitsut lemmenjoiut.
Kuuli itkut kuuli tuskat.
Lohdutteli liehitteli.
Tunsi tyttö haavan hellittävän.
Tunsi poltteen paranevan
sielun vaivan selkenevän.
Niin sai Ahti mitä tahtoi
pääsi sinne minne pyrki :
näykki nännit kouri kupeet
puristeli pakarat.
Sitten nousi sijaltansa.
Jatkoi matkaa pohjoiseen tai ehkä etelään.
Kesä oli pitkä ja moottoritie kuuma.
Vielä oli monta kukkaa haistamatta
monta mettä maistamatta
monta yötä valvomatta
monta kuuta ulvomatta.

Tumma tyttö soitti sydänyöllä
sanoi
haisen sulta mutten tahdo
peseytyä.
Tahdon tanssia sun kanssas
loppuun rakkauden.
Tahdon tuntea sun huules
nänneilläni.
Tahdon taaskin kuulla
sykkees
sisälläni.
Tahdon että pyyhit
hiet otsaltani
kun ensimmäisen kerran
katson lastamme.
Tahdon kulkea sun kanssas
käsi kädessä
pois koululta
kun se on viety sinne
eka kertaa.
Tahdon itkeä
sun rintaas vasten
kun äidin arkku
kylmään kuoppaan
lasketaan.
Ja kun olen tyhjäpäinen
dementikko
tahdon viimeisenä muistaa
kainalosi hajun. Mielenkiintoinen

tarjous vastasi Ahti.
Mut sori
nyt
ei ole aikaa.
Mullon vähän kiire.
Elämä on lyhyt ja
laiva odottaa.
Voitasko jutella vaikka
maanantaina?
Mä voin selittää sitten.

Tummainen löi
luurin kiinni.
Soitti kahden viikon päästä.
Anteeks
kun mä taas vien
sun kallista aikaas
mut sua saattais kiinnostaa
et meidän lapsemme
lepää keskussairaalassa
biojäteastiassa.
Laskettu aika
ois ollut maaliskuussa.
Mikset sä sanonut?
Kyl mä yritin mut kun
sulla oli kiire
laivaan.

Se oli loppu Lemminkäisen
surma suuren sankarin.
Piiat pilkkas immet ilkkui
neiot nakkoi niskojansa.
Kaljatuopin vaahdossa
hän näki sen
hiekkalaatikolla
koulun pihalla
mopon selässä ja
biojäteastiassa.
Päivät kului viikot vieri vuodet juoksi.
Ei kulunut kuva
kaljatuopin vaahdosta.
Tässä kuussa se
täyttäisi kolmetoista.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Marcia funebre ja myöhempi Äiti.