lauantai 30. heinäkuuta 2011

Oopperassa

Oopperassa aika joskus pysähtyy
kun illuusiot karisevat, ja
hirvittävä totuus tulee esiin.

Kreivi, narsistinen irstailija
(arvasitte oikein : tenori)
aina rahan puutteessa
iski silmänsä porvaristyttöön
vaaleaan ja siveään.
Siveään ja siveään, no niin hän luulee -
tuohon aikaan blondit
olivat näet siveitä
pääsääntöisesti.
Kihlajaisissa hän tajuaa :
kontrahdissa onkin isosiskon nimi
tumman mezzon
dominan
you know pojat, tyyppiä yön kuningatar.
"Monsignor, oletteko aivan varma että
toinen sopimuspuoli
on todellakin
hän?"
Johon appikandidaatti (basso) : "Signor conte,
asiasta ei vallitse
pienintäkään epäilystä."

Tilanne on kiusallinen, ja
sekunnin tai kahden ajan
kaikki ovat hiljaa
tietämättä mitä sanoisivat,
toivoen olevansa
jossain muualla.
Aika on siis seisahtunut, ja näin ollen jokaiselle
suodaan mahdollisuus
laulaa ulos fiiliksensä.
Elämässä niin ei tehdä, mutta tämä onkin oopperaa.

Kreivi : paska mikä moka. Akka on kuin korppikotka.
Tahdon ulos. Toisaalta taas
tarvitsen ne rahat.
Pikkusisko muuten
näyttää seksikkäältä
punastuneena.
Tuo avokaulainen sopii hänelle.

Domina : aamulla vielä seisoin
kylpyhuoneen peilin edessä
harjoitellen käden aristokraattista ojennusta
suudeltavaksi
ja tunnustelin miltä kuulostaa
signora contesa.
Nyt kaikki on pirstaleina.
Minut on hylätty
oksennettu maahan.
En kelpaa kenellekään, en vaikka
rahaa tarjotaan.
Kun tämä juttu leviää, variksetkin
kaupungilla
nauravat.
Ja pikkusysteri, se narttu
flirttaa minun kihlattuni kanssa.
Tämä ei jää tähän.
Vannon ettei siitä tule
kreivitärtä.
Vain minun kuolleen ruumiini yli.
Sopimuksen tekstissä on edelleenkin
minun nimeni, ei sen.

Pikkusisko : kauheaa mikä skandaali.
Nyt kaikki epäilevät että olen
antanut
kreivin
ymmärtää.
Hyvä puoli tässä on, että isosisko
sai nenilleen.
Kunpa voisin kertoa että
sydämeni kuuluu
rekryfirman plokkarille
komealle tenorille
persaukiselle.
Ei pysty kustantamaan
sosioekonomisen statukseni
edellyttämää elintasoa.
Ja sekin pitäisi kai mainita
jollain tapaa
että
itse asiassa
olen paksuna.

Näin siis oopperassa.
Siellä on aikaa laulaa joutavia.
Siellä ei ole kiirettä
ei aamuisin piriseviä kännyköitä
palkkatyötä
rästissä olevia osamaksuja
ei viideltä kiinni menevää tarhaa
toisin kuin
elämässä.

Ai niin, loppuratkaisu.
Kreivi näki Dominan
sisäisen kauneuden, ja
rikas isäukko saatiin hyväksymään
blondillensa vävyksi
rekryfirman plokkari
se tenori.
Vain vanhapiikatäti
joka oli jo
päättänyt lahjoittaa sydämensä
ja perinnöksi saamansa huomattavan arvopaperisalkun
samaiselle plokkarille, tosin
muistamatta informoida
itseään asianosaista
joutui jälleen kerran alistumaan
parasta ennen -päivän ohittaneen
aikuisen naisen
kohtaloonsa.