torstai 20. elokuuta 2009

Blondin monologi nukkuvalle rakastetulle

Sinä katosit unien maahan. Minä
jäin viereesi miettimään mitä
sinussa näin. Muistan kun istuimme diskossa
sormet sormien lomassa
kuin pianon koskettimet. Ja silloin
rakastuin kontrastiimme.

Sinä tarjosit
minulle sateenkaaridrinkin. Minä tahdoin
juoda sen maljan pohjaan asti
ja nyt olen tehnyt sen.

Ylimpänä appelsiini sinun maasi
lempeä aamuaurinko. Kevein kerros
helposti päähän nouseva sai suuni
puhumaan ja jalkani
tanssimaan ja halusin olla kanssasi
koko illan.

Keskimmäisenä karpalo maasi
ruosteinen muta lyhyt
iltarusko suolainen hiki työpäivän
jälkeen kaukaisen lapsuuden melodian
oudot vokaalit ja kun sen join kuulin
musiikin läpi
hiljaisuuden
sisälläsi ja halusin kantaa
lastasi ihoni alla.

Alimpana jotain mustaa jonka maku
vaihtui kielen kärjestä
tyveen kuljettaessa
kokiksesta salmiakkiin ja jälkimaku
pistävän tervainen. Minä join sen
puistatuksin
ja se aukaisi silmäni
näkemään kadotettujen kuilun. Näin
näkymättömät mustelmat
jalkapohjissasi ja savukkeen
jäljet selässäsi ja
vastahakoisessa kalussasi
elektrodin aaveet. Näin
verkkokalvollasi
Bashirin pään veden
alle työnnettynä ja kuumaan
kivikkoon kallistuneena
ja pilvettömällä taivaalla hehkui
pimeä pätsi.

Näin sokean äidin. Se synnytti
paljon lapsia muttei
nähnyt niitä. Se hapuili
etsien kuka sen voisi
taas siittää ja
lapset väistelivät sen
raskaita anturoita
jos ennättivät.

Niin minä join sen
hyvän ja pahan
tiedon drinkin
ja kuulin takaani
lukon loksahduksen
paratiisin portissa.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Päivänsäde ja menninkäinen ja myöhempi Hullu nainen.