sunnuntai 1. elokuuta 2010

Mustikkamaa

Poimit paljaiden varpujen sinistä satoa mehun sotkemin sormin.

Itikka kiertää kämmenselkäsi yllä.
Etsii laskeutumispaikkaa, pettyy ja poistuu.
Nousee tutkimaan kasvoja.
Humaltuu hengityksestäsi.
Haistaa verta huulen ohuen ihon alta.
Istuu. Puhallat sen pois.
Tunkee hupun ja korvan väliseen luolaan. Nuuhkii myrkyn aromia.
Vinkuu turhaa raivoaan korvaasi vasten.
Sinä olet sille himoittava maailma
ihon-alisen veren täyttämä.

Kapuat lohkareharjanteelle.

Talonkokoiset kivet nojaavat toisiaan vasten.
Jäätikön jumalat heittivät ne siihen aikojen alussa
syystä jota et tiedä.
Tunnet auringonlämpimän kiven kättäsi vasten.
Istut sananjalkojen viereen.
Heilutat jalkoja kuilun yllä, silmäsi latvojen tasalla.
Se kuilu menee maailman ytimeen
peikkojen valtakuntaan.
Katsot korennon surinaa kuilun yllä ja vedät savua syvälle sisääsi.
Keltajäkälärunkoisen haavan lehti havisee vaimeasti.
Tuulen luoja kulkee siellä.

Radan varressa vattupuska. Joku on poiminut parhaat päältä.

Keskeltä oksien alta
maasta katsoen
löydät salaisen vadelmakätkön.
Sitä vartioi sahalaitainen nokkosenlehti
mutta huijaat sitä ja nappaat marjan.
Hetken päästä se kostaa ja iskee hampaansa kämmenselkääsi.

Missä valo siellä varjo.
Missä mustikka siellä hyttynen.
Missä vattu siellä nokkonen.

Illalla suljet luomesi. Näet varvikon kuvan.
Hailakanvihreät fraktaaliviivat ja siniset pallot.