torstai 29. huhtikuuta 2010

Valon lapsi

Voimistuva valo
nostaa näkyville
koivunnuput
leskenlehdet
lumihankeen sotketut
tupakantumpit. Tähän aikaan
vedin aina
ikkunani eteen
mustan verhon että
naapuri
ei näe sohvan alla lymyävän
mörön
kiilusilmiä. Mitä

sitten tapahtui? Isoniko
ikkuna vai
kitistyikö verho? Valo

tuli taloon
paljastaen
pölyn hyllyn päältä
perhepiplian
takaa. Menikö

mörkö pois vai
imeytyikö
hometahraan
kellarin
kosteaan
betonihuokoseen?

15 kommenttia:

  1. Ei ne möröt mene pois, ne vain piiloutuvat joksikin aikaa.

    Kevään ahdistusta luin runostasi. Tai ehkä se on kevätsiivouksen puutteen aiheuttamaa syyllisyyttä.

    Oli miten oli, pidin runostasi.

    VastaaPoista
  2. Aikuiseksi tulemisen olennainen piirre: tulla tietoiseksi ja lopettaa kyseenalaisten sukutraditioiden toistaminen (eihän se välttämättä aina onnistu, mutta pyrkimyskin on jo jotakin). Tärkeä teema.

    VastaaPoista
  3. Susupetalin arvio meni nappiin. Nuoruusvuosien kevätahdistus, kadonnut jonnekin tuossa kolmenkympin tienoilla.

    VastaaPoista
  4. Möröt lähtevät ja keväisin metsään. Siellä ne lataavat auringonkajosta kiilua silmiinsä talven pitkiksi pimeiksi päiviksi, jotka ne joutuvat piileskelemään sohvien ja sänkyjen alla.

    VastaaPoista
  5. Isopeikko, ovatko möröt sukua peikoille? Jos ovat niin kyllä ne ovat mettässä tähän aikaan vuodesta, piileskelevät kivien takana, maastoutuvat. Käsittääkseni ne osaavat vaihtaa turkin väriä varjon värin mukaan.

    Varjoilla nimittäin on väri. Tämän minulle vakuuttavasti opetti valosuunnittelija kerran kun lämmitettiin meidän savusaunaa ja mustaa pikeä, savua ja muuta oli yllin kyllin joten opettelin aukomaan silmiäni.

    VastaaPoista
  6. ISOPEIKKO JA RIPSA : Mörkö ei ole sukua peikolle. Peikko elää metsässä omaa elämäänsä eikä tarvitse ihmistä. Mörkö sen sijaan on riippuvainen ihmisistä tai vaikkapa muumipeikoista. Se etsiytyy niiden luo imeäkseen niistä elinvoimaa mutta samalla se sammuttaa sen omalla jäisellä olemuksellaan. Mörkö on sukua pikemminkin olohuoneessa majailevalle virtahevolle.

    PASANEN : Poistin runosta viittauksen sukutraditioon ihan vain siksi etten sotke elossa olevia sukulaisiani omiin osittain fiktiivisiin runokuvioihini. ((edellinen kommenttini ei ollut fiktiivistä.)

    VastaaPoista
  7. Möröillä on ikävä tapa ilmaantua säännöllisin väliajoin kellarinloukoista irvistelemään... sitä vain luulee, että valo ne karkoittaa, mutta ne vain piileksivät...
    Silti toivon, että pysyvät pysyvästi poissa kirjahyllyistäsi..:)
    ... ja taas tykkäsin!!!

    VastaaPoista
  8. minä näin mörkösi vähän ilkikurisena, ehkä niiden kiiluvien silmien johdosta

    kevät on - ikävä kyllä - hyvää aikaa möröille

    VastaaPoista
  9. Minusta jännästi huojuva runo.
    (siis posetiivaristi)

    VastaaPoista
  10. En ole ennen kuullut sanottavan runoa huojuvaksi, mutta nyt kun tsekkasin sen uudelleen, niin kyllähän se huojui, eikä mitenkään erityisen negatiivaristikaan.

    VastaaPoista
  11. Olen käynyt lukemassa tämän useaan kertaan, koska tämä oli hurjan vaikuttava, jten nyt vasta yritän sanoa jotakin.

    Luot pienillä, mutta voimakkaasti lukijaan vaikuttavilla liikahduksilla runoosi tunnelman josta ensin tuli mieleen suru. Kun luin useamman kerran tuli mieleen myöskin nuoruus, sellainen hetki kun tekee lähtöä jostakin ja on matkalla jonnekin josta ei tiedä.

    Ja hirmu taitavasti olet runon lopussa eri ajassa, toisessa kohtaa ihan.

    Pidin siis runostasi.

    VastaaPoista
  12. Samalla kun kevät paljastaa maan, paljastumme
    myös me. Kamalaa ja kummallistahan se on yhtäaikaa.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommenteista. Hirlii, en ollut itse ajatellut runoa ollenkaan lähtörunona, mutta nyt kun luin sen uudelleen, huomasin että se on täysin tulkittavissa sellaiseksi.

    VastaaPoista