perjantai 30. tammikuuta 2009

Tyttö ja kuolema

Onks noin monta kuollu kysy tyttö
hautuumaalla
kun se sai kuulla että joka kiven alla
on joku. Noin monta
mä vastasin.

Eihän me ikinä kuolla? Kaikki kuolee joskus.
Kuoleksä kans? Ikävä kyllä.
Kuolenks mäkin? Joo mutta
siihen on vielä
paljon aikaa.
Onks hirmu paljon? On.

Yöllä se tuli vierelle.
Mä en haluu että mä kuolen.
Mä en haluu että te kuolette.
Mä en haluu jäädä tänne yksin.
Mä en haluu että ketään kuolee.
Mä en haluu että ketään
pannaan puulaatikkoon ja
maan alle. Se ei oo kilttiä.
Mä valehtelin sille
ettei se oikeesti kuole ja että
siitä tulee
pieni sininen lintu. Selitys kelpas,
se nukku.

Kuolema on tyly juttu kun sen kuulee
eka kertaa. Sitä ei olis
niinku arvannu.
Sitten asiaan tottuu
ja kun hormonit jymisee
sen unohtaa kokonaan.
Onneks elämä on hirmu pitkä
maapallo kupera
ja horisontti lähellä.
Ei näy kuin pätkä kerrallaan.
Myöhemmin tien päällä ollessa
pilkistää horisontin takaa yllättäen
isojen tunturien jäähuiput. Hiljalleen
ne tulee lähemmäs
jo aivan lähelle.
Ne näkyy kokonaan. Yks päivä
äitis haudalla
sä huomaat ettei sun ja niiden välillä
oo ketään. Sä erotat jo paljain silmin
rinteiden rosot, varjot
kuilut ja kalliot.
Ne hallitsee jo koko länsitaivasta.

Tyttö täytti seitsemän. Elokuussa kouluun.
Se sai lahjaks poikabarbin.
Ne leikki hautajaisia. Ariel on kuollut.
se on lelulaatikossa. Lumikki ja Ken
kantaa sitä. Aurora on pappi.
Oliks kivat synttärit? Oli tosi kivat.

Isä-lapsi-problematiikkaa käsittelee myös Sälli.

9 kommenttia:

  1. Lapset osaavat esittää juuri oikeat kysymykset, joihin pitää antaa oikeat vastaukset.

    Luonto ei kysele se antaa vastaukset, sinä asetat kysymykset.

    Hyvä runo, hetki elämää.

    VastaaPoista
  2. Ihan hieno. Lisäksi hyvin ajankohtainen minulle, meidän perheellemme. 4-vuotias sai itseänäisyyspäivänä sätkyn kun kysyi sankarihaudoilla että makaako ne oikeasti tuolla maan alla. Siitä asti on painiskellut kuoleman kanssa, pieni tyttö.

    VastaaPoista
  3. Me kaikki painiskelemme kuolemn kanssa, ainakin joskus. Pienen ihmisen voisi olla ihan hyvä uakoa, että kuolema ei ole loppu, vaan alku. Enkelit ja kaikki. Jos niitä ei kuoltuaan löydä, niin mitä sit. Ainakin elämä oli valoisampaa. Nimim. epäuskova

    VastaaPoista
  4. Lapset osaavat tehdä tosi hyviä kysymyksiä koska he eivät ole tottuneet asioiden järjestykseen. Siksi lapsia kuuntelemalla tulee hyviä runojen aiheita.
    Olen itse epäuskova kuten Utukka, enkä periaatteessa tykkää siitä että lapselle valehdellaan. Hyväksyn kuitenkin valheen lapsen kovan ahdistuksen edessä. (Valhetta se on siinä mielessä että puhuu jotain toisin kuin itse uskoo.) Mielestäni ajatus todellisesta kuolevaisuudesta kuuluu enemmänkin aikuisuuteen kuin lapsuuteen.

    VastaaPoista
  5. Helkkari, olen jo moneen otteeseen tullut kehumaan tätä runoa mutta ei vaan mene kommentti läpi..tämä on kertakaikkisen upea runo kuoleman tuntemuksista eri ikäkausina. Ja varsinkin tuo kuvaus länsitaivaan lähestymisestä, vau! mutta siis ihan kokonaan hyvä alusta loppuun.
    Muuten olen sitä mieltä, että lapsille kannattaa puhua vain se minkä voivat

    VastaaPoista
  6. no nis se meni katki. Siis puhua vain se minkä voivat ymmärtää, valkoiset valheet ovat sallittuja kunnes ymmärrys kasvaa.

    VastaaPoista
  7. Kiva että jollain muullakin on ongelmia tietotekniikan kanssa. Minä en ole saanut läpi kommenttia edes omaani saatikka toisten blogeihin. Että anteeksi kun olen ollut niin vaitelias keskusteluissa - tietotekniikka ja runous eivät viihdy yhdessä joka päänupissa. Ja kiitos kaikesta palautteesta. Ittekin olen tykännyt tästä jutusta että nyt tuli hei ihan oikeesti hyvä runo.

    VastaaPoista
  8. Ja vielä yksi kommentti : jostain syystä kone allekirjoittaa kommenttini b-kirjaimella. Cookiessa jotain vikaa jota en osaa korjata. Mutta nimimerkki "b" on siis sama kuin tämän blogin haltija mudzahir.

    VastaaPoista