torstai 5. heinäkuuta 2012

Sinä


Erotan sinut kaukaa

haalistuneena hahmona, tuskin tunnistettavana.
Seuraat edessäsi hohtavaa valoa
tietämättä onko se tunnelin suu
vai vastaantuleva juna.
Olet yksin
siellä missä enkelitkään eivät viihdy.

Silti tiedän sinut sisälläni

lumisena maisemana
sumuna suon laidalla
pilven varjona varvikossa
puristuksena palleassa
kipuna
sen jäljiltä mistä
et halua puhua.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Vesimittari

Vesimittari kiitää kitkatta lammen kalvolla.

Se ei huomaa
syvyyksiä allaan
ei pohjan sileitä kiviä
ei simpukan verkkaista hengitystä
eikä nälkäisen kiisken varjoa, ei
sinisen korennon lemmen-leikkiä yllään.
Auringonkin heijastuksen
se luulee kuuluvan
veden latteaan pintaan joka
vain hiukan antaa myöten
askeleen alla.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Arabitiede III : Eurooppa menee ohi

Miksi tieteelliset kulttuurit kuihtuvat ja menettävät luovuutensa? Tämä kysymys askarruttaa niin hellenistisen kuin arabialaisenkin kulttuurin tutkijoita, ja se on tärkeä kysymys myös meidän aikakautenamme, jolloin moniin tieteenaloihin kohdistuu rajuja hyökkäyksiä.

Tavallisin selitys arabitieteen kuihtumiselle on uskonnollisen fanaattisuuden nousu 1000-luvulta lähtien. Se ei riitä selitykseksi ainakaan yksinään. Uskonnollisesti fanaattiset seldzukit rahoittivat 1000-luvulla mittavaa tieteiden tutkimusta elättämällä mm. tiedemies Omar Khayamia.

Toinen uskonnollinen fanaatikkoryhmä olivat ismaeliitit eli ”seitsemän imaamin shiialaiset”, jotka hallitsivat suurta osaa islamilaisesta maailmasta 900-luvulla. He suosivat tieteitä. Ismaeliittilahkolaisten sotilaallisesti järjestäytyneet siirtokunnat olivat 1200-luvulle asti vainottujen tiedemiesten turvapaikkoja nykyisen Iranin alueella.

Välittömin syy arabitieteen rappioon oli johdonmukaisen tiedepolitiikan ehtyminen. Tiedettä kyllä tehtiin, mutta jossakin vaiheessa sen rahoitus alkoi kärsiä, sen tuloksia lakattiin levittämästä systemaattisesti, eivätkä uudet tutkimukset nojanneet vanhoihin. Tiede menetti tärkeimmän ominaisuutensa, tiedon kumuloitumisen eli kasautumisen sukupolvesta toiseen.

Yksi traaginen esimerkki hukkaan menneestä tieteellisestä tutkimuksesta on optiikan tutkija Ibn al-Haitham. Hän rakensi 1000-luvun alkupuolen Kairossa camera obscura –laitteen ja loi kokonaisvaltaisen selityksen sille, kuinka ihminen saattaa nähdä asioita. Hän kuvasi tarkasti silmän rakenteen ja päätteli, että silmän näkemä kuva on ylösalaisin mutta muodostuu aivoissa sellaiseksi kuin me sen näemme. Hän myös oivalsi, että valo koostuu yksittäisistä säteistä ja että silmä näkee kuvan yksittäisinä valopisteinä – siis pikseleinä.

Ibn al-Haitham kokosi yhteen koko arabikulttuurin empiirisen tiedon näkemisestä, täydensi sitä omilla tutkimuksillaan ja loi teorian, joka on hätkähdyttävän lähellä nykyistä käsitystä näkemisestä. Hän teki useita virhepäätelmiä, jotka olisi ollut helppo korjata, jos hänen ympärillään olisi ollut tiedemiesyhteisö, joka olisi jatkanut hänen työtään. Mutta niin ei käynyt. Ibn al-Haithamin työ jäi lähes unohduksiin hänen kuoltuaan n.v. 1040, eivätkä myöhemmät optiikan ja silmän tutkijat pääosin tunteneet hänen teoksiaan. Hänen pääteoksensa Optiikka sentään käännettiin Euroopassa latinaksi, ja kirjoittajaksi merkittiin arabialainen ”Alhacen”.

Matematiikan, maantieteen ja tähtitieteen alueilla luova tutkimusperinne jatkui sentään 1400-luvulle asti. Viimeisinä vuosisatoinaan arabitiede mittasi melko tarkasti maapallon ympärysmitan, kartoitti ja kuvasi planeettamme Kiinasta Kanariansaarille ja Mosambikista Suomenlahdelle sekä kehitti uusia geometrisia työkaluja planeettojen ratojen laskemiseen.

Eurooppalaiset hyökkäsivät 1090-luvulla arabimaailmaan ensimmäisellä ristiretkellä. He kohtasivat kulttuurin, joka oli murskaavasti ylivoimainen heihin verrattuna kaikessa paitsi sotataidossa. Eurooppalaiset olivat omaksuneet arabialaisen sotataidon vuosisatojen kuluessa käydessään rankkoja puolustustaisteluja Eurooppaan pyrkiviä arabivalloittajia vastaan.

1100- ja 1200-luvulla Eurooppa imuroi arabialaista tiedettä ja teknologiaa valtavalla intensiteetillä, samaan aikaan kun se kävi sotaan näitä ”uskottomia” vastaan. Tämä tiedonsiirto johti Euroopan sydänkeskiajan huikeaan kulttuurinousuun. Tieteenhistorioitsijat puhuvat myös ”sydänkeskiajan teollisesta vallankumouksesta”, kun eurooppalaiset ottivat laajaan käyttöön esimerkiksi vesi- ja tuulivoiman.

Eurooppalaiset alkoivat pian kehittää arabialaista tiedettä eteenpäin. Arabitiedemiehet pitivät yleisesti Maata pallonmuotoisena mutteivät uskoneet, että se kiertää aurinkoa. Tämän paradigmanmuutoksen teki eurooppalainen Kopernikus 1500-luvulla, apunaan 1400-luvun keskiaasialaisten matemaatikkojen kehittämät yhtälöt. Kopernikus jatkoi suoraan siitä, mihin arabitiede pysähtyi.

Kristofer Kolumbus puolestaan päätteli arabialaisen maantiedon perusteella, että on mahdollista päästä Euroopasta Intiaan purjehtimalla maapallon ympäri länteen päin. Hän lähti matkaan, mukanaan arabialaiset astrolabit, arabialaiset Intian kartat ja virheelliset arabialaiset laskelmat maapallon ympärysmitasta. Hän ei ollut perillä arabitieteen tuoreemmista laskelmista, joiden mukaan maapallo on paljon luultua suurempi.

Missä vaiheessa Eurooppa sitten meni tieteen tasossa arabien ohi? Vastaus vaihtelee eri aloilla. 1400-luvulla Henrik Purjehtijan rahoittamat tutkimusryhmät nostivat portugalilaisen merenkulkutekniikan ohi arabialaisen, ja saksalainen Gutenberg keksi ruveta painamaan kirjoja teollisesti. 1500-luvulla puolalainen Nikolaus Kopernikus kuvasi aurinkokunnan paremmin kuin arabit, ja 1600-luvulla englantilainen William Harvey ohitti arabit verenkierron kuvauksen tarkkuudessa. 1500-1600-luvuilla italialaisen Galilein ja englantilaisen Newtonin fysiikka ajoi arabialaisen ohi, mutta koneenrakennuksen alalla arabit ohitettiin selvästi vasta 1700-luvun teollisessa vallankumouksessa. Arabikemia ohitettiin yksiselitteisesti 1700-luvulla, kun eurooppalaiset tiedemiehet löysivät uudet alkuaineet hapen, typen ja vedyn.

Sotataidossa islamilainen maailma sinnitteli eurooppalaisten tasolla pisimpään. Eurooppalaiset kehittivät 1300-luvulla ensimmäiset tuliaseet, mutta ottomaaniturkkilaiset omaksuivat uuden tekniikan välittömästi. 1400-1500-luvulla he olivat ajoittain eurooppalaisten edellä tuliaseiden kehittelyssä, mikä näkyy heidän menestyksekkäissä valloitusretkissään Eurooppaan. Vasta 1700-luvulla eurooppalainen aseteknologia riuhtaisi yksiselitteisesti edelle ottomaanikulttuurista, ja eurooppalaiset alkoivat hitaasti vallata takaisin ottomaanien alueita.

Napoleonin sotaretki Egyptiin 1799 oli shokki arabimaailmalle : se tajusi jääneensä toivottomasti jälkeen eurooppalaisista. 1800-luvulla arabit aloittivat tuhannen vuoden takaisen käännösliikkeen uudelleen : nyt käännettiin arabiaksi eurooppalaisia matematiikan, insinööritieteiden, sotataidon, kemian, fysiikan ja lääketieteen teoksia. Arabit ymmärsivät, että pärjätäkseen eurooppalaisille he joutuvat nöyrtymään oppilaiksi, modernisoitumaan ja omaksumaan ”eurooppalaisen mahdin välineet”. Tämä kehitys jatkuu arabimaailmassa edelleen 2000-luvulla.

Kirjallisuutta :

Guillou Jan, Pohjoinen valtakunta. Like 2008. Ristiretki-trilogian kolmas osa, romaani arabiteknologian siirtymisestä keskiajan Ruotsiin. Alkuteos Riket vid vägens slut.

Hämeen-Anttila Jaakko ja Nokso-Koivisto Inka, Kalifien kirjastossa. Arabialais-islamilaisen tieteen historia. Avain 2011.

Maalouf, Amin, Samarkand. Gummerus 2009. Romaani 1000-luvun persialaisen tiedemiehen ja runoilijan Omar Khayamin elämästä ja hänen ”Samarkandin-käsikirjoituksensa” myöhemmistä vaiheista.

Arabitiede II : Luomiskausi

Tämä on toinen osa arabien tiedehistoriaa käsittelevää artikkelisarjaani. Päälähteenäni on ollut Jaakko Hämeen-Anttilan ja Inka Nokso-Koivisto teos Kalifien kirjastossa. Arabialais-islamilaisen tieteen historia. Avain 2011. Olen kuitenkin harrastanut asiaa ja kerännyt siihen liittyvää pikkufaktaa jo vuosien ajan.

Jos 800-luku oli arabikulttuurissa jäljittelyn aikaa, seuraavat vuosisadat olivat uuden luomista. Yksi matematiikan suuria nimiä oli 1000-luvulla persialainen Omar Khayam, joka Euroopassa tunnetaan rakkausrunojen kirjoittajana ja viinin ylistäjänä. Aikalaisille hän oli suuri matemaatikko ja astronomi. Hän vietti tuotteliaimmat vuotensa seldzukkisulttaani Malik Shahin hovissa Isfahanissa (nykyinen Iran).

Khayam toi algebraan kolmannen asteen yhtälöt, joita suomalaiset nuoret pääsevät kiroamaan lukion pitkän matematiikan kursseilla. Hän oli myös mukana tähtitieteellisessä työryhmässä, joka loi vuonna 1079 niin tarkan kalenterin, että eurooppalaiset ylsivät samaan tarkkuuteen vasta gregoriaanisen kalenterin myötä 1500-luvulla.

Jos Omar Khayamin värikäs elämä kiinnostaa, kannattaa lukea libanonilaissyntyisen Amin Maaloufin loistava historiallinen romaani Samarkand (Gummerus 2008). Siinä Khayam on tärkein päähenkilö.

Yksi suurimpia arabitieteitä oli ilm al-kemia, joka sittemmin siirtyi alkemian nimellä eurooppalaiseen kulttuuriin. Arabikemia on ollut huonossa maineessa, koska sen teoreettinen perusta oli jokseenkin roskaa. Mutta se oli kokeellista ja se tuotti valtavasti löytöjä.

Arabit tunsivat rikin ja elohopean tavallisimmat reaktiot. He osasivat tislata viinistä pistävänhajuista, väritöntä, herkästi syttyvää ja ilmeisen tarpeetonta ainetta, jolle he antoivat nimen al-kuhl, eurooppalaisittain alkoholi. Euroopassa alkoholintislaus levisi 1600-luvulle mennessä kaikkiin kansankerroksiin. Arabit tutkivat myös maasta pulppuavaa öljyä ja oppivat tislaamaan siitä valopetroolia, jota käytettiin laajasti senaikaisissa öljylampun prototyypeissä. Tislausjäännökseksi tuli toinen pistävänhajuinen ja ilmeisen tarpeeton aine, bensiini.

Tiede ja teknologia eivät olleet arabialais-persialaisessa kulttuurissa niin tiiviissä kytköksessä kuin myöhemmin eurooppalaisessa kulttuurissa. Tekniikassa yllettiin hienoihin saavutuksiin, joita tieteellinen kirjallisuus ei aina vaivautunut kuvailemaan kovin yksityiskohtaisesti.

Keskiajalla maailman teknologian kärkimaa oli Tang- ja Sung-dynastioiden Kiina. Kiinalaisten teknologiset innovaatiot siirtyivät Keski-Aasian karavaaniteitä pitkin arabialais-persialaiseen kulttuuriin : paperi, kompassi, ruuti. Arabit kehittivät näitä edelleen ja loivat myös aivan omia keksintöjään, esimerkiksi tuulimyllyn.

Arabit asuvat kuivalla, aavikoiden reunustamalla ilmastovyöhykkeellä, ja veden niukkuus asettaa reunaehdot heidän kulttuurilleen. Siksi on ymmärrettävää, että teknologian tärkein tarkoitus oli kuljettaa ja jakaa vettä. Vettä saatiin esimerkiksi vuoristojen kosteista maakerrostumista. Vuorilta vesi kuljetettiin kymmenien kilometrien pituisissa maanalaisissa qanat-kanavissa, jotka saattoivat kulkea kymmenien metrien syvyydessä ja tarvitsivat paineentasausta varten säännöllisin välein olevia tuuletusaukkoja. Niiden kaivaminen edellytti tarkkaa maaperän tuntemusta, tuuletustekniikan hallintaa ja kaltevuuden mittausta.

Qanat-järjestelmien avulla tuotettiin miljoonien keskiajan arabien ruoka ja pidettiin yllä Iranin ja Pohjois-Afrikan loisteliaita suurkaupunkeja. Niiden ansiosta juokseva vesi oli sangen yleinen ilmiö keskiajan arabikaupungeissa, keskellä subtrooppisia puoliaavikoita. Missä ei ollut jokia eikä vuoristoja, nostettiin vettä syvistä pohjavesikerrostumista tuulivoiman avulla.

Arabialainen vesiteknologia kohtasi parempansa vasta 1930-luvulla, kun Palestiinan tulleet juutalaissiirtolaiset kykenivät nostamaan pohjavettä vielä syvemmistä kerrostumista ja imemään arabinaapureittensa kaivot kuiviksi.

Eurooppalaiset ristiretkeläiset ällistelivät arabitekniikan saavutuksia 1100-luvulla ja toivat mukanaan arabialaisia käsityöläisiä ja koneenrakentajia palatessaan kotimaihinsa. Hieno kuvaus tästä teknisen osaamisen siirrosta on Jan Guilloun Ristiretki-trilogian kolmas romaani Pohjoinen valtakunta (Like 2008, alkuteos Riket vid vägens slut). Guilloun tulkinta on, että Palestiinasta tuotu arabitiede loi 1100-luvulla Folkunga-suvun mahdin ja johti 1200-luvulla Ruotsin valtakunnan yhdistymiseen ja Suomen valloitukseen.

Kirjallisuutta :

Guillou Jan, Pohjoinen valtakunta. Like 2008. Ristiretki-trilogian kolmas osa, romaani arabiteknologian siirtymisestä keskiajan Ruotsiin. Alkuteos Riket vid vägens slut.

Hämeen-Anttila Jaakko ja Nokso-Koivisto Inka, Kalifien kirjastossa. Arabialais-islamilaisen tieteen historia. Avain 2011.

Maalouf, Amin, Samarkand. Gummerus 2009. Romaani 1000-luvun persialaisen tiedemiehen ja runoilijan Omar Khayamin elämästä ja hänen ”Samarkandin-käsikirjoituksensa” myöhemmistä vaiheista.

Arabitiede I : jäljittelyn aika

Tämä on ensimmäinen osa arabien tiedehistoriaa käsittelevää artikkelisarjaani. Päälähteenäni on ollut Jaakko Hämeen-Anttilan ja Inka Nokso-Koivisto teos Kalifien kirjastossa. Arabialais-islamilaisen tieteen historia. Avain 2011. Olen kuitenkin harrastanut asiaa ja kerännyt siihen liittyvää pikkufaktaa jo vuosien ajan.

Arabit ja persialaiset puhuvat mielellään kulttuurinsa keskiaikaisesta loistokaudesta, ja tietoisuus menneestä suuruudesta kuuluu nykypäivänäkin Lähi-idän kulttuuriin. Eurooppalaiset käyvät tämän loistokauden läpi kursorisesti noin 20 minuutissa yläasteen ja kenties toisen kerran vielä lukion tunneilla. Sen jälkeen he eivät siihen törmää.

Se, että arabit ja persialaiset jaksavat vielä muistella tuhannen vuoden takaisia aikoja, on vakiintuneen eurooppalaisen tulkinnan mukaan todiste siitä, että he eivät ole kyenneet luomaan mitään uutta niiden aikojen jälkeen. Jostain syystä tätä tulkintaa ei sovelleta vielä kaukaisemman antiikin tutkimukseen, josta taas eurooppalaiset ovat innostuneita.

Arabialais-persialainen kulttuuri omaksui aikaisempien sukupolvien tieteen ja kehitti sitä eteenpäin. Eurooppalaiset saivat tieteellisen ajattelun perusteet arabeilta ja loivat sen pohjalle historian mahtavimman tieteellisen vallankumouksen. Jaakko Hämeen-Anttilan ja Inka Nokso-Koiviston teos Kalifien kirjastossa täyttää tieteenhistoriamme suuren aukon kertomalla arabialaisen tieteen tarinan.

Jotta uutta tiedettä voisi luoda, täytyy ensin omaksua jo vanha. On järkevämpää opiskella vanhoilta mestareilta pyörän rakennepiirustukset kuin keksiä pyörä uudelleen. Kaikkien suurten tieteellisten sivilisaatioiden historiassa on alkuaika, jolloin ne imuroivat varhaisempien kulttuurien tietämyksen.

Kreikkalaiset omaksuivat muinaisen Lähi-idän tieteellisen perinnön 500-luvulla e.a.a. ja loivat sen pohjalta lopulta hellenistisen sivistyksen (tieteessä esim. Maan pallonmuotoisuus ja euklidinen geometria). Intialaiset liittivät 200-luvulla e.a.a. hellenistisen tieteen saavutukset omaan perinteeseensä ja nostivat tieteen uudelle tasolle (esim. nollaan perustuva numerojärjestelmä). Kiinalaiset omaksuivat intialaisen tieteen saavutukset 500-luvulla ja arabit 800-luvulla j.a.a. Kun eurooppalaiset alkoivat 1100-luvulla imeä arabialaista tiedettä, he saivat tiivistetyssä paketissa Vanhan maailman sivilisaatioiden siihenastisen tieteellis-teknologisen perinnön.

Vanhojen kulttuurien perintö siirtyi arabeille ns. käännösliikkeen kautta : kreikkalainen ja hellenistinen kirjallisuus käännettiin arabiaksi, pääosin 800-luvulla. Se oli järjestelmällistä, sukupolvia kestävää työtä, Bagdadin abbasidikalifien tiedepolitiikan valtava ponnistus.

Legendaarisin ”tiedekalifi” oli Al-Mamun, joka hallitsi 813-833, eli ranskalaisen Kaarle Suuren jälkeisinä vuosikymmeninä. Al-Mamun oli Tuhannen ja yhden yön tarinoista tunnetun Harun ar-Rashidin poika, joka kaappasi vallan isoveljeltään sisällissodan kautta ja murhautti tämän. Hän flirttaili rationalistisen mutazili-liikkeen kanssa, joka väitti epäsuorasti, että järki on luotettavampi tiedonlähde kuin Koraani. Hän loi Bagdadiin ”Viisauden talon”, tiedekeskuksen johon kerättiin aikakauden suurimpia tiedemiehiä.

Al-Mamunin loistavin löytö oli nykyisen Uzbekistanin takamailta Bagdadiin tuotettu persialainen matemaatikko Al-Khwarizmi. Hänet opittiin myöhemmin tuntemaan myös Euroopassa helpommin lausuttavalla nimellä Algorism. Hänestä ovat saaneet nimensä matemaattiset lausekkeet algoritmit, joita hän kehitteli ja jotka ovat tietokonekielen perusta.

Al-Khwarizmi toi arabikulttuuriin ”paikoilleen asettamisen tieteen”, ilm al-jabr, joka tuli Euroopassa tunnetuksi egyptiläisittäin äännetyllä nimellä algebra. Al-Khwarizm ei välttämättä luonut itse paljoakaan uutta – todennäköisesti hän vain sovitti intialaisen matematiikan arabialaiseen viitekehykseen. Hän opetti arabeille intialaisen nollajärjestelmän, joka siirtyi 1100-luvulla Eurooppaan ”arabialaisina numeroina”.

Al-Khwarizmi merkitsi yhtälön tuntemattoman tekijän arabian sanalla shai (”jokin”). Kun espanjalaiset myöhemmin käänsivät hänen teoksiaan latinaksi, he merkitsivät shai-sanan kirjaimella x (joka espanjan kielessä äännetään kuten sh englannissa).

Lähteitä : Hämeen-Anttila Jaakko ja Nokso-Koivisto Inka, Kalifien kirjastossa. Arabialais-islamilaisen tieteen historia. Avain 2011.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Marraskuun valo

on niukkaa
ja siksi kallisarvoista.

Sen sameat luksit valaisevat
vain kaikkein välttämättömimmän :
kanaalin savisen veden
paljaan kynnösmaan
ja haavan lehdettömät luurangot,
ja illalla,

kun sähkökatkos
pyyhkäisee sata vuotta sivilisaatiota
kaupungista,
luulet ensin ettet näe kättäsikään
mutta sitten huomaat
siihen kohdistuvan
kosmisen hohteen. Se siilautuu
korkealta katulamppujen yltä.
Maailmankaikkeus on ollut siellä,
koko ajan.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Salama valaisi kasvosi

sen ajan minkä välähdys kestää,
ja nyt yritän muistella miltä ne näyttivät.
Kuljemme pimeässä
käsi kädessä, ettemme eksyisi toisistamme.
Voin vain tunnustella piirteitäsi
sormenpäillä ja huulilla.