torstai 5. heinäkuuta 2012

Sinä


Erotan sinut kaukaa

haalistuneena hahmona, tuskin tunnistettavana.
Seuraat edessäsi hohtavaa valoa
tietämättä onko se tunnelin suu
vai vastaantuleva juna.
Olet yksin
siellä missä enkelitkään eivät viihdy.

Silti tiedän sinut sisälläni

lumisena maisemana
sumuna suon laidalla
pilven varjona varvikossa
puristuksena palleassa
kipuna
sen jäljiltä mistä
et halua puhua.

3 kommenttia:

  1. Hieno runo, varsinkin noiden kahden (mielen)maiseman yhdistyminen toisiinsa.Jos sallit: kipu tulee jo tuossa palleassa ja enemmän tulkinnanvaraa lopetukseen saisi ehkä näin: ei voi puhua.

    Anyway, sulla tuntuu olevan paljon kertova niukka ilmaisu hyvin hallussa.

    VastaaPoista
  2. Niukkuus on syntynyt niin, että runoa on karsittu tiiviimmäksi parin vuoden ajan. Pannaan harkintaan jatkotiivistäminen kipuun liittyvässä asiassa.

    VastaaPoista
  3. Se alkuperäinen on parempi, samaa virtaa muun kanssa.

    VastaaPoista