lauantai 10. joulukuuta 2011

Arabitiede II : Luomiskausi

Tämä on toinen osa arabien tiedehistoriaa käsittelevää artikkelisarjaani. Päälähteenäni on ollut Jaakko Hämeen-Anttilan ja Inka Nokso-Koivisto teos Kalifien kirjastossa. Arabialais-islamilaisen tieteen historia. Avain 2011. Olen kuitenkin harrastanut asiaa ja kerännyt siihen liittyvää pikkufaktaa jo vuosien ajan.

Jos 800-luku oli arabikulttuurissa jäljittelyn aikaa, seuraavat vuosisadat olivat uuden luomista. Yksi matematiikan suuria nimiä oli 1000-luvulla persialainen Omar Khayam, joka Euroopassa tunnetaan rakkausrunojen kirjoittajana ja viinin ylistäjänä. Aikalaisille hän oli suuri matemaatikko ja astronomi. Hän vietti tuotteliaimmat vuotensa seldzukkisulttaani Malik Shahin hovissa Isfahanissa (nykyinen Iran).

Khayam toi algebraan kolmannen asteen yhtälöt, joita suomalaiset nuoret pääsevät kiroamaan lukion pitkän matematiikan kursseilla. Hän oli myös mukana tähtitieteellisessä työryhmässä, joka loi vuonna 1079 niin tarkan kalenterin, että eurooppalaiset ylsivät samaan tarkkuuteen vasta gregoriaanisen kalenterin myötä 1500-luvulla.

Jos Omar Khayamin värikäs elämä kiinnostaa, kannattaa lukea libanonilaissyntyisen Amin Maaloufin loistava historiallinen romaani Samarkand (Gummerus 2008). Siinä Khayam on tärkein päähenkilö.

Yksi suurimpia arabitieteitä oli ilm al-kemia, joka sittemmin siirtyi alkemian nimellä eurooppalaiseen kulttuuriin. Arabikemia on ollut huonossa maineessa, koska sen teoreettinen perusta oli jokseenkin roskaa. Mutta se oli kokeellista ja se tuotti valtavasti löytöjä.

Arabit tunsivat rikin ja elohopean tavallisimmat reaktiot. He osasivat tislata viinistä pistävänhajuista, väritöntä, herkästi syttyvää ja ilmeisen tarpeetonta ainetta, jolle he antoivat nimen al-kuhl, eurooppalaisittain alkoholi. Euroopassa alkoholintislaus levisi 1600-luvulle mennessä kaikkiin kansankerroksiin. Arabit tutkivat myös maasta pulppuavaa öljyä ja oppivat tislaamaan siitä valopetroolia, jota käytettiin laajasti senaikaisissa öljylampun prototyypeissä. Tislausjäännökseksi tuli toinen pistävänhajuinen ja ilmeisen tarpeeton aine, bensiini.

Tiede ja teknologia eivät olleet arabialais-persialaisessa kulttuurissa niin tiiviissä kytköksessä kuin myöhemmin eurooppalaisessa kulttuurissa. Tekniikassa yllettiin hienoihin saavutuksiin, joita tieteellinen kirjallisuus ei aina vaivautunut kuvailemaan kovin yksityiskohtaisesti.

Keskiajalla maailman teknologian kärkimaa oli Tang- ja Sung-dynastioiden Kiina. Kiinalaisten teknologiset innovaatiot siirtyivät Keski-Aasian karavaaniteitä pitkin arabialais-persialaiseen kulttuuriin : paperi, kompassi, ruuti. Arabit kehittivät näitä edelleen ja loivat myös aivan omia keksintöjään, esimerkiksi tuulimyllyn.

Arabit asuvat kuivalla, aavikoiden reunustamalla ilmastovyöhykkeellä, ja veden niukkuus asettaa reunaehdot heidän kulttuurilleen. Siksi on ymmärrettävää, että teknologian tärkein tarkoitus oli kuljettaa ja jakaa vettä. Vettä saatiin esimerkiksi vuoristojen kosteista maakerrostumista. Vuorilta vesi kuljetettiin kymmenien kilometrien pituisissa maanalaisissa qanat-kanavissa, jotka saattoivat kulkea kymmenien metrien syvyydessä ja tarvitsivat paineentasausta varten säännöllisin välein olevia tuuletusaukkoja. Niiden kaivaminen edellytti tarkkaa maaperän tuntemusta, tuuletustekniikan hallintaa ja kaltevuuden mittausta.

Qanat-järjestelmien avulla tuotettiin miljoonien keskiajan arabien ruoka ja pidettiin yllä Iranin ja Pohjois-Afrikan loisteliaita suurkaupunkeja. Niiden ansiosta juokseva vesi oli sangen yleinen ilmiö keskiajan arabikaupungeissa, keskellä subtrooppisia puoliaavikoita. Missä ei ollut jokia eikä vuoristoja, nostettiin vettä syvistä pohjavesikerrostumista tuulivoiman avulla.

Arabialainen vesiteknologia kohtasi parempansa vasta 1930-luvulla, kun Palestiinan tulleet juutalaissiirtolaiset kykenivät nostamaan pohjavettä vielä syvemmistä kerrostumista ja imemään arabinaapureittensa kaivot kuiviksi.

Eurooppalaiset ristiretkeläiset ällistelivät arabitekniikan saavutuksia 1100-luvulla ja toivat mukanaan arabialaisia käsityöläisiä ja koneenrakentajia palatessaan kotimaihinsa. Hieno kuvaus tästä teknisen osaamisen siirrosta on Jan Guilloun Ristiretki-trilogian kolmas romaani Pohjoinen valtakunta (Like 2008, alkuteos Riket vid vägens slut). Guilloun tulkinta on, että Palestiinasta tuotu arabitiede loi 1100-luvulla Folkunga-suvun mahdin ja johti 1200-luvulla Ruotsin valtakunnan yhdistymiseen ja Suomen valloitukseen.

Kirjallisuutta :

Guillou Jan, Pohjoinen valtakunta. Like 2008. Ristiretki-trilogian kolmas osa, romaani arabiteknologian siirtymisestä keskiajan Ruotsiin. Alkuteos Riket vid vägens slut.

Hämeen-Anttila Jaakko ja Nokso-Koivisto Inka, Kalifien kirjastossa. Arabialais-islamilaisen tieteen historia. Avain 2011.

Maalouf, Amin, Samarkand. Gummerus 2009. Romaani 1000-luvun persialaisen tiedemiehen ja runoilijan Omar Khayamin elämästä ja hänen ”Samarkandin-käsikirjoituksensa” myöhemmistä vaiheista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti