Kylmät jalat

Musta kissa juoksi maantien poikki,
hirvi koulubussin edestä.
Suolta kuului huuto, usvassa liikkui aaveita.
Joku kosketti vasenta olkapäätäsi,
ja iltahämärässä
korppi rääkäisi
hakkuuaukiolla.
Vessan peilistä näit otsaasi painetun merkin
ja takana seisovan hahmon.

Odotit sitä muttei se tullut.

Tuntematon lintu siritti harmaana marraskuun aamuna.
Valkeus tuli,
ja männyn kylki punersi.
Teräs pehmenee valokaaren alla,
kupari sulaa hitsausliekin kirkkauteen.
Äkkiä näet
vastaantulijan läpi
hänen pelkonsa.
Tytön vatsa on valkoinen,
jalat kylmät.
Vain sinä voit ne lämmittää.

En tiennyt

En tiennyt että junat pysähtyivät öisin
meidän asemalla
ja matkustajat ahtautuivat kyytiin
perheittäin, keillä oli vielä perhe,
ja ovet salvattiin
ulkoapäin,
ja juna jatkoi matkaa, he eivät tienneet
minne.

En tiennyt että Romeo ja Julia asuu
olkkarimme seinän takana.
He pakenivat heimojensa kostoa
ja asettuivat meidän rappuun
neljän lapsen kanssa.
Vanhin on ekalla, ja hänellä on astma.
Aamuisin he vievät lapset tarhaan
käsi kädessä.

En tiennyt että yö kylmenee
juuri ennen aamunkoittoa.
Aurinko nousee lähikaupan takaa
ja sattuu silmiin jos sitä katsoo kohti.

Rusketusraidat

Valot kirkastuvat. Astut estradille.
Katsot näyttöön vaikka
osaat sanat.
Teksti etenee ja tummenee. Jostain kaukaa kuulet
yläkireänä
oman äänesi.
Selin seisten
heität haasteen maailmalle.

Tähän hetkeen valmistauduit kauan : pohjameikit
maskarat
rikkinäiset verkkosukat
roiskeläppä karvattomat kainalot ja
pinkit rintsikannauhat.
Näytit paperit. Catwalk baaritiskille.
Tiesit että olet alasti. Vieraat katseet
tarrautuivat peppuusi.
Sait siiderin, ja hädintuskin
pääsit pöytään.

Missaat tahdin. Saat sen kiinni. Laulat hetken
nuotin vierestä.
Sitten lähdet lentoon.
Katsot ruudun läpi tähtiin, voima
virtaa rintaonteloon.
Et enää muista silmiä selässäsi.
Tässä seisot,
tähän olet tullut, ja matka oli pitkä
yläasteen fyssanluokkaan
käytävän päästä päähän. Teeskentelit että
kroppa
perse
naamataulu
ovat kohdallaan. Ja ekavuoden
datanomilinjalla vedit röökiä
amiksen jalkakäytävällä
ohiajavien arvioitavana
selin kampaajiin
joiden joukkoon
pisteesi eivät riittäneet.

Biisi päättyy. Käännyt päin maailmaa.
Et kuule aplodeja.
Sä olit cool. Sä olit hot.
Sä heitit haasteen.
Sä näytit niille
sun rusketusraidat.

Tänään

Taivas on tänään korkealla
mutta ulottuu silti maahan asti
koskettamaan puolukkamättäitä. Musta kyy
makasi soratiellä ja otti aurinkoa.
Kun tulin kohti, se nosti päätään ja
lipoi kieltään.
Päästi silti ohitseen.

Silloin

Kun äreä nokkonen nosti päätään ojan laidalla
ja sen alkukantainen haju resonoi vastamyllättyyn perunamaahan,
kun jäätynyt heinä rohisi päälle astuessa
ja kuu purjehti repaleisen pilven taakse,
kun takkuinen varis raakkui roskakatoksen kulmalla,

sinä hymyilit minulle ilman mitään syytä
ja minä koskin sinua etäältä kättä kurkottamatta.

Mustikkamaa

Poimit paljaiden varpujen sinistä satoa mehun sotkemin sormin.

Itikka kiertää kämmenselkäsi yllä.
Etsii laskeutumispaikkaa, pettyy ja poistuu.
Nousee tutkimaan kasvoja.
Humaltuu hengityksestäsi.
Haistaa verta huulen ohuen ihon alta.
Istuu. Puhallat sen pois.
Tunkee hupun ja korvan väliseen luolaan. Nuuhkii myrkyn aromia.
Vinkuu turhaa raivoaan korvaasi vasten.
Sinä olet sille himoittava maailma
ihon-alisen veren täyttämä.

Kapuat lohkareharjanteelle.

Talonkokoiset kivet nojaavat toisiaan vasten.
Jäätikön jumalat heittivät ne siihen aikojen alussa
syystä jota et tiedä.
Tunnet auringonlämpimän kiven kättäsi vasten.
Istut sananjalkojen viereen.
Heilutat jalkoja kuilun yllä, silmäsi latvojen tasalla.
Se kuilu menee maailman ytimeen
peikkojen valtakuntaan.
Katsot korennon surinaa kuilun yllä ja vedät savua syvälle sisääsi.
Keltajäkälärunkoisen haavan lehti havisee vaimeasti.
Tuulen luoja kulkee siellä.

Radan varressa vattupuska. Joku on poiminut parhaat päältä.

Keskeltä oksien alta
maasta katsoen
löydät salaisen vadelmakätkön.
Sitä vartioi sahalaitainen nokkosenlehti
mutta huijaat sitä ja nappaat marjan.
Hetken päästä se kostaa ja iskee hampaansa kämmenselkääsi.

Missä valo siellä varjo.
Missä mustikka siellä hyttynen.
Missä vattu siellä nokkonen.

Illalla suljet luomesi. Näet varvikon kuvan.
Hailakanvihreät fraktaaliviivat ja siniset pallot.

Tavut ilman merkitystä

Kuuntelen usein laulua kielellä jota en ymmärrä.
Tavut ilman merkitystä nousevat ja laskevat,
etkä tiedä missä sana alkaa, ja missä lause loppuu.
Intervallit korvalle vieraat mutta silti tutut kuin
unessa kuullut,
kurkkukonsonantit joita et tiennyt olevan olemassa,
tunteet joita olit luullut kielletyiksi.

Kun tiedon häly vaimenee, voit kuulla
sanojen salaisen musiikin.

Ensin oli keho ja puhe. Hengityksen tempo,
sydän-iskun rytmi,
sävelkulun tunnevoima, vokaalien melodia,
maahan painuvan askeleen tahti,
käden ääni kättä vasten.

Eilen vanha nainen puhui minulle vieraalla kielellä.
Kasvot, kädet komppasivat yläsäveltä.
Sen alta kuulin resignaation kontrapunktin,
epäilysten vaimennetut riitasoinnut,
turhaan tehtyjen kysymysten alennetut sävelaskeleet.

Ymmärsimme hyvin toisiamme,
tai
niin ainakin
luulen.

Muiston katoavuus

Muistot
synapsien hohtavat hahmot
hermoverkkojen kuluneet valtatiet
ruohottuneet sivupolut
vuosikymmenien yli kantavat
halun, rakkauden ja pelon runkoradat.

Sankarit Raatteen ja Suomussalmen

rikotut katkotut sotketut
kuiviin vuotaneet ja hankeen jäätyneet
asentoihin jotka tulivat uniisi vuosien päästä.
Ne vietiin saunaan
sulatettiin
oiottiin
siistittiin
lähetettiin kotiin
äideilleen, ja
kirkkomaan laatan alle.
Sotilasarvo nimi syntymä- ja kuolinaika.
Ja paikka : Salla Kollaa Summa.

Niin paljon kuollutta lihaa.

Kun näit ne, ja koskit niihin
tiesit lapsuutesi loppuneen.
Sen jälkeen pelkäsit
elävääkin.
Sanoit tahdon niin hiljaa ettei äitisi
kuullut sitä etupenkkiin.
Ja tyttäresi karkasi ikkunan kautta
rakkauden kesään
jota sinä et koskaan viettänyt.
Sinä hoidit hänen lastaan kuin
omaasi.
Nyt hänellä on tiilitalo ja tutkinto.

Hän päästää hihnaa käsistään

varovasti
myötäillen muita arkunlaskijoita.
Painut syvemmälle hämärään.
Kerran hän kysyi sinulta millaista se oli
siellä jossakin
ja miltä tuntui kun tyttäresi
hänen äitinsä
oli mennyt ulos ikkunasta
ja kun hän tuli takaisin, ja lähti taas.
Halusit vastata muttet löytänyt sanoja sille
mistä olit vaiennut niin kauan.
Nyt on jo myöhäistä.
Vastauksesi laskeutuu hihnan varassa
hämärään.
Se peitetään kansin ja kukkasin.

Vain sinä tiesit miltä tuntui olla sinä.

Sinun muistosi olivat vain sinun.
Niistä ei tehty varmuuskopioita
päivän päätteeksi serverille
kesäloman alla tikulle.
Luonto on piittaamaton tiedonkäsittelijä.
Vain kärpäsentoukka näkee elämäsi
sisältäpäin.
Se käy siihen kiinni
hyvällä ruokahalulla.


Tämä runo kuuluu samaan pitkään, keskeneräiseen runoelmaan kuin Jospa kuolemaa ei ole.

Jospa kuolemaa ei ole

Vain liha sammuu.
Pallea ei liiku.
Veri lakkaa juoksemasta
ahtaissa kanavissaan.
Maksa jatkaa
päivän kaksi
nyt jo turhaa siivoustyötään.
Jäähtyy sitten.
Iho puskee vielä pienen parransängen.
Hengitys on lakannut.
Henki on lähtenyt.
Liha jää siihen
hengetön
nurkkaan heitetty risa vaate
hylätty perhosen kotelo
kylmennyt käärmeennahka soratiellä.
Perhonen on lentänyt kukkaan
käärme luikerrellut varvikkoon.

Poistunut on hengitystä liikuttava voima

itse
usva ilman ulottuvuutta
näkymätön
hajuton ja
koskematon.
Silti lihaan vangittu.
Vailla muotoa ja
koordinaatteja.
Ikuisuuteen tuomittu
äärettömiin ulottuva
hengen aaltofunktio.

Kuolemaa ei ole.

Katsot katonrajasta
lääkäriä joka kertoo
rakkaallesi
hirvittävän totuuden.
Ymmärrät kuolleesi.
Tahdot lohduttaa.
Siivilöidyt hänen lävitseen.
Näet
suolenmutkan ruuantähteet
munasarjat
lompakkoon unohtuneen lottokupongin
oman ruumiisi kuvan
hänen verkkokalvollaan
ja saman kuvan vielä kerran
hypotalamuksen poimuissa.
Hiljaa mielen perukoilla heräilevän
pelon
yksin-olon ensi aavistuksen.

Sinä näet hänet

selvemmin
kuin koskaan ja
lopultakin
ymmärrät.
Mutta hän on jäänyt.
Ei hän kuule
kuiskaustasi
ei tunne
läsnä oloasi.
Hän näkee kylmenevän kotelon
josta sinä olet ryöminyt ulos
ryppyisiä siipiäsi
kuiviksi leyhytellen.
Sitä hän luulee sinuksi.

Haluaisit välittää mutta

sinua kutsutaan
valo-olentojen maailmaan
sinun maailmaasi
tähtein tuolle puolen
enkeleiden luo.
Sinä menet.
Paikkasi on siellä
vertaistesi luona.



Tämä pätkä on ensimmäinen osa pitkäksi venyvää keskeneräistä sikermääni kuolemasta ja kuolemattomuudesta. Ankea aihe mutta kiehtoo minua oudosti. Samasta aiheesta olen kirjoittanut aiemmin runon Tyttö ja kuolema.

Mojomies blues

Mä tulin takas.
Mä toin rentun ruusun.
Mä en oo mikään kiltti
mut sä beibi tajuut
et mun pitää aina mennä.
Mä oon mojomies
ja mun pitää aina mennä.

Sä oot mun tyttö.
Sä et kato ketään jätkää.
Siks mun pitää vähän läpätä
ja siks mun pitää mennä.
Mä oon mojomies
ja siks mun pitää mennä.

Mä pilkon puut.
Mä kannan vedet.
Mä nuolen sut
ja sit mun pitää mennä.
Mä oon mojomies
ja sit mun pitää mennä.

Mä nään sen koiran.
Se tulee tänne
Se haluu hakee mut
ja siks mun pitää mennä.
Mä oon mojomies
ja siks mun pitää mennä.


Mojomiehistä on tullut kirjoitettua jostain syystä aika monta muutakin runoa, vaikkapa Sepe.

Hetki

Aika hidastui ja tunsin
vatsanpohjassani
nanosekuntien
verkkaiset lyönnit ja
vaisun tömähdyksen
kun sadat otsat koskettivat
lattiaa. Mistä

kantautuu tuo
outo kumu kuin
rintakehää
taottaisiin
nyrkillä? Kastemadon

vatsa luistaa
asvaltilla ja
kurkiaura lensi
tienhaaran
yli. Minä hain lapsen ilttiksestä.

Poliisia hymyilytti

Oli kesäyö ja me
oltiin nuoria ja
tultiin jostain
fillarilla ja saatiin
sakkolappu
4 rikkeestä.
Kaksinajo
humalassa
vastaantulevien kaistaa
punaisia päin. Meitä

nauratti vaikkei tiedetty
millä maksetaan
sakko. Poliisiakin
hymyilytti tarakalta
liian myöhään
hypänneen tytön
hulmuava
intianbasaarivarustus.

Oli kesäyö
ja me
oltiin
nuoria ja
poliisia
hymyilytti.



Kaupallinen kysely : mietin vähän jos vääntäisi runoilijanuransa huippuhetkistä jonkinlaisen omakustannelärpäkkeen, painattaisi ja möisi itse. Osaatteko suositella hyvää ja lisäksi vielä halpaa painotaloa? Miten taitto-ohjelma, pitäisikö sen kuulua pakettiin? Vastauksia tämän runon kommenttiosastoon tai sähköpostiini. Jos asiasta on olemassa valmiita ohjeistuksia jollain sivustolla, otan ilomielin linkkejä vastaan.

Koivunsilmut puhkeavat

Äkkiä maailmasi
hämärtyy. Välähtikö
valo vai
rävähtikö silmä? Jyrinä
kulkee idästä
latvojen yli eikä
peippo keskeytä
julistustaan. Ensimmäiset

pisarat
tiedustelevat
reittiä maahan. Seuraavat
tulevat rynnäköllä
lupaa kysymättä
raivon vallassa kimmahtaen
peltikatosta. Valokaaret
välähtelevät luomien läpi ja
tärisyttävät
rumpukalvoa.

Pyöräilet töihin
väistellen
etanoita.
Koivunsilmut puhkeavat.

Valon lapsi

Voimistuva valo
nostaa näkyville
koivunnuput
leskenlehdet
lumihankeen sotketut
tupakantumpit. Tähän aikaan
vedin aina
ikkunani eteen
mustan verhon että
naapuri
ei näe sohvan alla lymyävän
mörön
kiilusilmiä. Mitä

sitten tapahtui? Isoniko
ikkuna vai
kitistyikö verho? Valo

tuli taloon
paljastaen
pölyn hyllyn päältä
perhepiplian
takaa. Menikö

mörkö pois vai
imeytyikö
hometahraan
kellarin
kosteaan
betonihuokoseen?

Pullo

Sula lasimassa
kaareutuu
jähmettyneeseen aikaan
lieriöksi pysäytettyyn
liikkeeseen jonka
huokosesta
valonsäde kulkee muttei
vesimolekyyli. Tärkeintä
on kuitenkin
ei mikään
tyhjä
padottu avaruuden
pala jonka
täyttää pullon
henki
mustan-kitkerä
portteri.

Ilmassa

keskellä
ei missään. Varjottomassa
sumussa ei näe
edessä
toista reunaa
alla
kuilun outoja hirviöitä
sinitaivasta yllä ja tähtiä
sen takana. Äsken

seisoi kovalla kivellä. Tunsi
tyhjän
varpaittensa alla.
Perääntyi, otti
vauhtia ja
hyppäsi. Mitä
toivoen?
Mitä peläten?
Mikä hengitti
selkään?

Tämänkertainen tapauksemme

aloitti puhuja joka
vihasi työtään
yleisöään
elämäänsä koska oli oikeastaan
halunnut
lakaisukoneen kuljettajaksi
mutta mennyt
oikeuspsykiatriseen. Siis
tapauksemme
oli käynyt
satunnaisen ohikulkijan
päälle. Seitsemän

pistohaavaa revennyt maksa
murtunut nenärusto haljennut
alaleuka neljä kylkiluuta
poikki. Miksi? Koska äiti
itki isä käski suku
vaati uhri kimitti eikä
sillä ollut
tupakkaa. Pieni syy
suuri seuraus. Myrsky
nousee perhosen
siiveniskusta. Viimeinen
pisara murtaa
padon. Nämä

paperit
esitutkintapöytäkirja peruskoulun
päästötodistus katsokaa
numeroita psykiatrin
diagnoosi päihdehuollon ja
lastensuojeluviranomaisten
lausunnot rikosrekisterin ja
luottotietorekisterin otteet ceevee
töistä joita en halunnut tehdä golf-
ja lomaosake audin
huoltokirja tiliote lainasopimus
vihkitodistus
vieraan naisen
kanssa valokuvat
lapsista joita en
tunne todistavat
vääjäämättä

että tapauksemme oli ohjelmoitu
kalkyloitu korruptoitu
determinoitu
predestinoitu
prostituoitu. Hän kulki
kohtaloonsa silmät
auki näkemättä
kättään liikuttavaa
narua huultaan heiluttavaa
tuulta pahaa
voimaa joka pani ajatukset
hänen aivoihinsa. Voiko vesi
nousta ylämäkeen? Lämpö
mennä kylmemmästä
kuumempaan? Antakaa hänelle

anteeksi. Hän ei
tiennyt
mitä teki. Hän on syyn
takeeton
sosio-
ekonomisen asemansa
uhri. Rautakahlein
lyöty kiinni psykooseihin
harhoihin
statuksiin rooleihin
odotuksiin
velkoihin kunniaan ja
häpeään.
Hän on
täyttä
ymmärrystä
vailla.

Ristiltä näkee kauas

yleisön ja
turvamiesten päiden
yli pojan joka sitoo
räjähteitä vyölleen ja
kävelee siellä mitä
katsoi kuusitoista vuotta
sähköaidan takaa. Kun
marttyyrin liha
sekoittuu pölyyn ja
lasinsirpaleisiin
vedetään verho
paratiisin edestä. Ja tytön

joka oksentaa
routaiselle asvaltille nakit
sipsit karkit
bentsot
kaljat eikä tiedä minne
seuraavaksi
menee. Ja broilerin

lyhyen karkumatkan
teurastamolla. Kun se
otettiin maailmasta
jonka nimi oli
tungos hämärässä
se näki vilaukselta
säkenöivän voiman
ja juoksi
veren ja höyhenien
yli.

Kirjoitettu pitkänäperjantaina. Nämä kolme näkyä löytyvät myös runosta Punaisissa.

Nykyhetki

on väläys pimeässä
muistojesi kontekstia
vasten. Ehdit nähdä
taustamaiseman
ja etualalla pätkän
rinnan kaarta
hikitipan pusertuvan
ihohuokosesta. Tunnet
huulillasi nännin kiinteyden
suolan maun suussasi
reisivaltimosi
pulssin. Konteksti vie
kämmenesi
navan kumpareelle
neuvoo ikivanhan
imuliikkeen. Väläys

sammuu. Kuva
piirtyy maisemaan
kunnes dementia
sotkee värit liottaa
paksut mustat
ääriviivat. Jää
nykyhetki
ilman taustaa. Hahmo

materialisoituu
näkökenttääsi ja kuulet
äänen muttet tiedä
mistä. Näet

tuholta säästyneen
muiston
punaisen
harmaata vasten.

Konstellaatio

Seinän vierellä
aurinkolaikulla vetää
kevytsavuketta
vauvanvaunua
varovasti keinuttaen ja toivoo etteivät
ne näe. Hame viistää
höyryävää
asvalttipälveä. Mitä jää

jäljelle
sielusta kun
klitoriksen
ottaa pois
kun joku ommellaan
umpeen ja
ratkotaan auki? Pinkeän ihon
läpi kuultava hehku
valona
veden kalvolla
päilyvä hymy
motiivejasi
puntaroivat
valppaat silmät. Kipu
ja halu eteenpäin
lyhyin askelin. Pitkät
repivät kiusattua
frigidiä
lihaa. Hän

on koulussa. Osaa
lukea
ja puhua vierasta kieltä
sanaa sanan perään
pannen kertoa ja
vähentää, eikä ymmärrä
mitä huutaa jalkakäytävällä
maiharimies.
Ei haluakaan. Äidillä oli

yhdeksän
ja niin monta pitää
sinunkin
kantaa. Tahdot mennä
töihin
niin kuin toiset
naiset viedä lapsen
hoitoon
hakea sen
neljältä
mennä kaupan kautta
kotiin
niin kuin toiset
naiset. Illalla hän

toivoo
ettei hänelle näytetä
tänä yönä
sitä unta
joka ei ollut
unta.

Mikä se oli

Mikä se oli joka
kulki tästä
joka tuli ja
meni jättäen jälkeensä
häilyvän varjon
olohuoneen ovensuuhun
ja kuvansa
eteisen peiliin?

Oliko se tulesta tehty
dzinnien herra joka
kapinoi luojaansa vastaan
ja karkotettiin
suola-aavikolle
ja sen kuuma henkäys kutsuu
sinua luokseen

vai levossa palava
satasilmä
jonka rakkaus
lävistää lihan ja mielen ja
seuraa sinua
uniin näyttäen sinulle
sanojen salaisen musiikin?


Tulesta tehty on aiheena myös aikaisemmassa runossani Logos.

Sepe

Sepe on aistien valtakunta. Sen ympärillä
hehkuu taustan himmentävä aura
bensan haju
tupakka ja hammasmätä
hien
ja vanhan viinan
hienostunut dissonanssi
parhaat päivämääränsä nähneen tonnikalan
kolinan ja
vaseliinin
kulmikas kolmisointu. Sepe asuu

Sannin talossa. Sanni maksaa sähkölaskun ostaa
ruuat syistä joilla paljon
spekuloidaan.
Seksi?
Universaali myötätunto?
Yksin vanhenemisen pelko? Vaiko ihan
proosallisesti
rakkaus? Kavereilla
ei oo taloon asiaa. Eläkepäivänä
Sepe häipyy viikoks. Sanni venttaa
eikä kerro mitä miettii. Kun Sepe palaa se
paistaa sille pannulla
lenkkimakkaraa ja antaa yhen kaljan
loivennukseks
vaikkei se muuten hyväksy viinaa. Sepe hommas

maalit ilmatteeks ja maalas
Sannin talon. Eiks toi oo vähän räikee?
Kyllä siihen silmä tottuu.
Vihreeks taloks
sitä kaupungilla sanotaan. Julkisivulautakunta
on jo antautunut. Sepe

on jeesus. Tekee pyytämättä
naapurien lumityöt. Käänsi yöllä meidän
pottumaan.
Aamulla pyys vapaaehtosta maksua
omantunnon mukaan.
Annoin femman vaikka
ruohosipulipuska
meni. Marketin parkkipaikalla
se pummas egen mutta anto sen
mummolle että se sais
ostoskärryn.
Venttas pelikoneella
että mummo tuo egen takas ja se saa kaljaa.

Kaikki tietää Sepen. Se on superjulkkis.
Siitä pitäs kirjottaa kirja. Varmaan moni
ostais. Ei tullut kirjaa mutta tulipahan
ees runo.
Ei taia sopia
haudalla luettavaks.

Tuhon ennustaja

Yläasteen pihalla, välitunnilla he järjestäytyivät rykelmiin. Sinä kysyt mistä he tietävät mihin rykelmään mennä. Etkö näe taivaasta riippuvia lankoja jotka liikuttavat heidän käsiään ja jalkojaan ja sitovat heidät toisiinsa? Etkö näe tuota joka ei seiso missään rykelmässä eikä tiedä mihin katseensa kääntäisi ettei hänen häpeäänsä nähtäisi? Isona hänestä tulee tuhon ennustaja.

Häneen kyllästyttiin vaikka tuho oli jo tulollaan, vaivihkaa kuin home leipään. Kaupunki jäi veden alle viikoksi. Se on pitkä aika olla veden alla. Ja seurasi seitsemän kirottua vuotta ja vihreä maa muuttui ruskeaksi ja mikä elätti ennen sata lehmää elättää nyt kymmenen. Hän näki sen ja ymmärsi ettei voi palata kotiin. Ja tuli hyppäsi latvasta latvaan ja söi ilman maan pinnasta niin ettei voinut hengittää ja poltti vanhan patsaan jossa alaston nainen ojensi ammoin katkenneita käsiään. Kun metsä on kuiva se löytää kipinänsä.

Kaakaopavun karvaan aromin pehmentää maito ja sokeri. Chili vain pahentaa asiaa.

Tuhon ennustajat näköjään kiehtovat minua. Samasta aiheesta on myös runo Hullu nainen.

Karkotettu

Karkotettiin elävästä universumista
missä suolavesi syleili
ihon-alaista taivaanrantaa
ja maistui kielelläsi pelolta
toivolta ja rakkaudelta
ja sen kaksitahtinen lyönti
ympäröi sinut. Heitettiin

kuivalle maalle missä taivaan
räikeän sinen takana tähdet
loittonevat toisistaan ja vedät vaivoin
keuhkoihisi kylmää
ilmaa. Valmistautumattomana

vastoin tahtoasi päädyit
tähän happikaappiin etkä kuule
kosmoksen rummun lyöntiä et tunne
tanssivan Shivan lanteiden
keinahdusta. Et näe

kaikkeuttasi mutta hän
näkee sinut.
Hän ei tahdo että lähdet pois
täältä.
Hän katsoo
sinua
pleksiseinän läpi ja tahtoo
ympäröidä sinut
taas
niin kuin silloin ennen.

Syntymää käsittelee toisesta näkökulmasta runoni Ulos maailmaan.

Seitsemäntoista

Onnea merkkipäiväsi
johdosta. Pääsit tänne vaikka
aioit jo antautua. Seuraat
edessä hohtavaa valoa
tietämättä
onko se tunnelin suu
vaiko
vastaantuleva juna. Olet yksin
siellä missä
enkelitkään
eivät viihdy. Erotan sinut kaukaa
haalistuneena hahmona
tuskin tunnistettavana.

Silti tiedän sinut
sisälläni lumisena maisemana
sumuna suon laidalla
pilven varjona varvikossa
kipuna kintereissä sen
jäljiltä josta et halua
puhua
puristuksena palleassa väkijoukon
keskellä
aina vain. Tuolta levyltä
muistan joka iskun tasatahdin
rumpusoolon sävelkulun nousun
ja laskun.

Kaukaa kurkotan
kättäni
sinua kohti
mustan madonreiän läpi. Tunnet
hätkähtäen
sormieni
kevyen hipaisun.

Tämä runo on vapaata jatkoa aikaisemmalle runolleni Marcia funebre.

Näki ihmisen

tulevan hitaasti
hirviöksi
kuonon
työntyvän eteenpäin
kulmahampaan pilkistävän
ylähuulen alta
kuivuneen veren
leukahaivenissa
rikkipureskellun tyynyn. Pedolla
on painajaisia. Silmät
katsovat kohti mutteivät näe
sinua.
Varjosi läsnäolon se vaistoaa.

Uran uurtaja

Tietä käyden tien on

vanki. Siis umpilumeen.
Lumikuningatar kävi täällä.
Hän painoi alas
väänsi kieroon
sorti sorjan koivun
latvan maahan saakka. Käyt sisään
kumartuneen puun
kaariportista.

Koskematon kinos halkeaa

saappaasi alla. Ura
uurtuu
piirtää kartan
lumiaavikolle. Vapaa
on vain umpihanki mutta silti
palaat samaa tietä
takaisin. Ketun jäljet
uppolumesta yhtyvät

saappaan uraan.
Polkuriippuvuus
vapauttakin väkevämpi.

Tähän runoon oli upotettu Aaro Hellaakosken miniruno Tietä käyden tien on vanki. / Vapaa on vain umpihanki.

Samasta metsästä kertoo runo Pimeä.

Lisää lumensortamia koivuja pitäisi näkyä tästä, jos en ole mokaillut tietotekniikassa.

Paavo oli tosi pahana

Mä sanoin että kamaan.
Mitään
ei tapahtunu. Mä oon sentään
pienten lasten äiti. Mun pitää
ajatella. Lastenks takia vaan
ei mitään tapahtunu
se kysy. Ne vaikutti
asiaan
mä vastasin siihen
silleen diplomaattisesti. Toi

oli tunnustus se
huusi. Sä
halusit
kumminki. Sä tanssit ihan
kiinni
siinä. Sulloli
housut märkinä.
Johon mä että mee
haisteleen. Ne on tuolla
pyykkikorissa
päällimmäisinä. Ne mustat.
Haista onks ne ollu
märkinä
muusta ku hiestä
kun mun piti juosta sun
perääs. Mä olin ihan varma
et se menee.
Muttei sentään. Mä sanoin

et jos mä päätän
että ei
niin sitten ei
ees housut kastu. Ei tommosta
voi päättää
se väitti. Jos joku haluu
niin se haluu vaikka
mitä päättäis. Ehkä te miehet
ette voi
mut mä voin
päättää
mitä mä haluun
ja mitä mä en haluu
mä sanelin siihen. Siinä kohtaa se

löi.
Jälkeenpäin mua melkeen
kadutti
kun mä en ollu
halunnu.
Mut ei sit kuitenkaa. Mä
oon sentään
pienten lasten
äiti.

Vähän samaa aihetta käsittelee myös Murphyn laki.

Isä

Ahti seisoo aukiolla
horsmikossa
räntäsäässä räkätippa nenän päässä
suu raollaan huulet
hiljaa liikkuen.
Mitä mies miettii? Minne
katsoo? Mitä puhuu
itsekseen?
Isäänsäkö ajattelee?
Vaeltaako hän nyt
Barsoomin kuivuneilla tasangoilla?
Valaako asvalttia
ilman paitaa
rinta hiestä kiiltäen?
Kestääkö Kollaa? Pelastuuko
galaksi? Pääseekö Sormuksen Viejä
perille? Se on isästä kiinni.
Isällä on Tehtävä
ja kun se on suoritettu
hän tulee
takaisin
kotiin.

Tämä runo liittyy aikaisempaan Ahti-runooni Äiti. Isä-lapsi-problematiikkaa käsittelee isän näkökulmasta Tyttö ja kuolema.