Punaisissa

hän tislautui ruumiistaan
huomasi hiljaisen lapsen takapenkillä
pani ohimennen merkille
olevansa myöhässä
siivilöityi tuulilasin läpi ja haistoi
ei
ei haistanut vaan
tunsi sielunsa sormenpäillä
- hajuaisti jäi autoon -
siis tunsi sielunsa sormenpäillä
kylmän katalysaattorin läpi pusketun
bensahuurun ja
sen lävitse suodattuvan
liikennevalon punaisen ja
katulyhdyn keltaisen hohteen
bussipysäkillä seisovan yksinäisen miehen
ja lapsiaan hoitoon vievän
sudanilaisnaisen.

Edelleen sielunsa sormenpäillä hän näki
syyn ja seurauksen
läheisen ja kaukaisen
olleen ja kuka ties tulevankin :
neljäntuulen autoruuhkan
rakastavaisten ruumiinhehkun
suolenmutkan supistuksen
elinpäivien numeron
autoilijan voimattoman raivon
broilerin lyhyen karkumatkan teurastamossa. Näki että
tyttö oksentaa routaiselle asvaltille
rakastavaiset irtautuvat toisistaan
poika sitoo räjähteitä vyölleen
siivooja laulaa aamun-autiossa konehallissa
iltiksen hoitaja tumppaa tupakan ennen koulunpihaa
ja juurakko odottaa vaiti kevättä jäisessä maassa.

Näki ja muisti hiljaisen lapsen.
Härmistyi takaisin lihaan.
Tsekkasi hermoradat
viritti lihakset
sääti sormenpäät.
Oli itsensä. Valo vaihtui.
Painoi kaasua mutta nyt
tietäen mitä tahtoo tehdä ja
ennen kaikkea
mitä ei.

Passi

Poliisi onnitteli kun ojensi
sen. Kanteen oli kirjoitettu
Euroopan Unioni
Suomi Finland. Sisäsivulla
alivalotetut kasvot ja minun
nimeni. Kun näin sen, aloin
itkeä. Neljäs kerta

tässä maassa. Toinen kerta
oli kun sinä
joit tarjoamani juoman
pohjaan saakka
etkä oksentanut vaan
pujotit albinonsormesi
minun mustieni lomaan
kuin pianon koskettimet.
Ja kolmas kun
näin erään tulevan
tähän maailmaan
muukalaisempana
kuin minä.

Kuvia Suomesta. Tyttö istuu
pienen veljen kanssa
pellon laidalla
ja kertoo kuinka kaunis oli ollut
Karjala. Ja äiti
saa poikansa osoitteen ja
pääsee kirjoittamaan.
Vastaanottajaksi merkittävä
kuolemaantuomittu. Samat ohjeet
sai minunkin äitini.
Me pääsimme sieltä pois
molemmat
Koskela ja minä. Hän kotiin.
Siinä on ero. Minä pakenin

outoon maahan
isoon pimennettyyn jääkaappiin
sanoi huonetoverini
vastaanottokeskuksessa. Katsoin ikkunasta
sateen pehmentämää peltoa ja muistin
kuinka kaunis oli ollut
Afrikka. Sitten tuli paperi. Tulkki kertoi
siinä lukevan että voin
jäädä. Menin pellon laitaan. Näin
rusakon. Itkin. Ensimmäinen kerta.
Kotimaani on nyt Suomi.
Ei isänmaa. Siinä on ero.
Isän hauta on kaukana.
Mutta kotimaa ja vielä silloin
alkuunlaittamattoman
lapsen
synnyinmaa. Minä skypetän

äidilleni nettikahvilaan
joka sunnuntai kello neljätoista.
Kirkonmenojen jälkeen. Jollei
hän vastaa, mietin viikon
miksei hän vastannut. Äiti kysyy
joka kerta
milloin tulen
kotiin.
Ja joka kerta
vastaan samoin. Tuomiota
ei kumottu. Sitä paitsi
äiti
minulla on täällä työpaikka ja
vaimo
muistatko kun kerroin.
Mzungu, valkoinen kuin lumi siinä
kuvakirjassa. Ei niin kuin
ebenpuu. Ja kaksi lasta.
Nuoremmalla sinun silmäsi
ja nimesi. Muistatko kun kerroin
viime viikolla. Ja olen
kansalainen
le citoyen
ja minulla on passi.
Se on punainen. Sitä
hän ei ymmärrä. Miten
voit olla
sen maan
kansalainen kun
isäsi hauta
on täällä?

Tämä runo liittyy aikaisempaan runooni Ulos maailmaan. Pakolaisteemaa käsittelee myös Verta linoleumilla.

Kaupungin valot

Kaupunkia ei näy tästä mutta valot näkyy. Tuo loimotus ei tule oopperatalon iltavalaistuksesta. Kaupunki palaa.

Volodja jäi nalkkiin. Se keräsi sotamiesten tupakannatsoja ja opetteli röökäämään kymmenvuotiaana. Ei helppoa. Jämät on tosi lyhyitä sota-aikana.

Kaupunki palaa. Kaksi miljoonaa ihmistä palavassa kaupungissa jota vartioi pohjoisesta siniristiarmeija ja etelästä hakaristiarmeija. Talven aikana melkein puolet kuoli.

Se seisoi helvetin pitkässä leipäjonossa eikä mennyt suojaan kun tuli ilmahälytys. Sillä tavalla pääsee jonossa eteenpäin.

Matti näki taas sen loimotuksen kun sotapoliisi kysyi, miksi lomaltapaluu myöhästyi viikon. Matti valehteli kännänneensä. Se ei sanonut että toverit yllytti jäämään metsään. Se palasi kumminkin. Ei asian vuoksi vaan siksi ettei se halunnut ihan vielä kuolla.

Leipäjonosta se näki kun viljavarastoon osui ja silloin se ymmärsi että ne halusi tappaa sen. Nälkään kun eivät muuten onnistu. Se päätti ettei se vittu kuole kiusallakaan.

Eikä Mattikaan kuollut vaikka lomat paloi loppuajaksi. Se tuli elävänä kotiin kun sota oli loppu. Junan ikkunasta se näki latomeren ja pillahti itkuun aikuinen mies. Kotona se meni toverien haudalle. Vain Simo oli selvinnyt. Se meni pritsin alle piiloon eikä sotapoliisit huomanneet sitä.

Isä ja äiti kuoli nälkään mutta Volodja ei. Sä et halua kuulla miten mä selvisin. Se ei oo sankaristoori.

Matti halusi että sen hautajaisissa soitetaan olen kuullut on kaupunki tuolla. Me täytettiin pyyntö vaikka ihmeteltiin. Tovereita ja veteraaneja se kielsi kutsumasta.

Viimeiseen asti se väitti että oli ampunut aina ohi vaikka sotakaveri sanoi toista.


Nimet on muutettu, mutta muuten Matin tarina on pääpiirteissään tosi. Volodjan tarina perustuu Vladimir Vysotskin kappaleeseen Ja vyros v leningradskuju blokadu ("Kasvoin Leningradin piirityksessä").

Kasvot

Laitoin lapun pöydälle etten
unohtaisi uniani.
Yöllä näin kasvosi
kuun kuvajaisena kaivon pohjalla.
Tutut mutta tuntemattomat.

Logos

Kuusiklapit räiskähtelevät pesässä. Pihka ei pala tasaisesti vaan väkivaltaisesti räjähtäen. Materian, hapen ja lämmön kolmiyhteinen logos on vangittu rautahellaan aggressiiviseen rakasteluun. Sana helvetti tulee sanasta hella. Atomimaailman machomies happi hyökkää puunsyyn kimppuun ja repii hiilen syleilyynsä. Sama kolmiyhteys palaa sinun sisälläsi mitokondrioiden pätseissä. Se puskee suolavedet kainalohuokosiisi ja kuumat aallot vatsanpohjaasi.

Hellan rautarenkaiden lomasta näet liekkikielien riuhtovan eteenpäin ja näivettyvän sitä mukaan kuin ne etääntyvät synnyttäjästään. Liekki on tulesta tullut mutta se ei ole tuli vaan tulen kuvajainen, sitä itseään suuremman kirkkauden varjo. Niin kuin Muhammed ei katsonut Jumalaa suoraan vaan vain heijastumana hänen enkelinsä Gabrielin kautta ja sittenkin sokaistui hänen kirkkaudestaan, niin sinäkin näet tulesta vain sen valoruumiin muttet sitä itseään.

Kuvajainen valaisee öiset hongankyljet, ja väsyneet vaeltajat istuvat tuijottaen sitä ääneti, laulunsa jo lopettaneina. Jokin eläin liikkuu valopiirin ulkopuolella varoen tulemasta näkyviin ja kummastellen tuota voimaa, joka palaa senkin soluissa ja jonka vangitsemisen taito erotti nuotiopiirin äärellä istujat kaltaisistaan kaksi miljoonaa vuotta sitten.

Noenlikaama hiilidioksidi, tulilogoksen kolmas piiri syöksyy eteenpäin siinä tunnelissa jonka muurari on sille säätänyt. Se poukkoilee mutkittelevassa savukanavassa, jonka tiiliseinät ryöstävät ahneesti siltä lämmön ja imevät sen muuriin, talon sydämeen. Tänään se ei karkaa hellanrenkaiden rakosista kiduttamaan limakalvojasi ja kyyneltiehyitäsi. Olet nuohonnut pien ja karstan pois talon keuhkokanavan vaikeimminkin tavoitettavista loukoista.

Tulieläin vetää liekehtiviin keuhkoihinsa happea ja puhaltaa ulos hiilidioksidia, yhden naarashiilen ja kahden koirashapen triangeliliittoa. Tulen hengitys ja eläimen hengitys : happi sisään ja hiilidioksidi ulos. Toinen on kostean korpikuusen hengitys, vaiteliaan ikiseisojan. Klorofyllin ja auringonsäteen viileän-asiallinen akti, hiilidioksidi sisään ja happi ulos, kuuman tulilemmen vastakohta.

Logoksen neljäs emanaatio hohkaa rautahellan pinnasta ja muurin kupeesta. Lämpösäteily, valon vaatimaton sukulainen laskeutuu ihollesi ja kertoo, että paikka jossa seisot on koti. Imet infrapunapehmeyttä kasvoihisi ja tunnet pintavaltimoiden paisuvan poskipäissäsi.

Menet pakkasyöhön mykän tähtitaivaan alle. Jäätynyt herukkapuska rasahtaa pihan perällä, kaukainen muukalainen siellä vaihtaa jalkaansa. Seitsemällä silmällään se näkee sinut punaisena kajona pakkas-yön pimeyttä vasten, mitokondrioihin vagittuna tulena.

Loppuun palanut

Maa on vielä lämmin jalkojen alla.
Joka askeleella pölähtää hahtuvainen tuhka.
Tämä metsä ei sammunut
vesisateeseen. Se sammui siihen että se
paloi loppuun.

Minun kansani lähti pohjoiseen etsimään
uutta maata
itselleen. Mutta kaikki maat ovat
jo varattuja. Pysty on kulkea
pyytäjän tie.
Minun kansani tie.

Uusi elämä
nousee tuhkan alta
piikikäs ja nahkealehtinen
vähään tyytyvä. Ne rukoilevat
jyrkänteen juurella. Ainoa varjo
kahden horisontin välillä.
Ne päättivät etteivät lähde.
Uudessa maassa ei ole tilaa
niille
senkään vertaa.

Ne tulivat meren takaa.
Me annoimme niiden jäädä
vaikkeivät ne puhuneet meidän kieltämme
koska ne eivät pyytäneet
paljoa palkkaa.
Niiden pöhövatsaiset lapset
perivät sen mitä on jäljellä
isieni maasta. Minä
sain jäädä
heidän kanssaan. Suuhuni nousee
palaneen ajan muisto
parsakaalin rapea maku kielellä.

Samaa teemaa käsittelee Kaupunki jään päällä.

Pimeä

Marraskuun yö on niin pimeä ettei kättään näe ennen kuin kuunvalo tulee esiin ja siivilöityy oksien läpi. Polun uurteeseen asti valo ei ulotu. Raskaampana pimeä laskeutuu hetteikköihin, notkelmiin ja suolampiin. Seuraat mustaa negaatiota ja saavut aukiolle, jota valaisee riitteisen saraheinän hohto.

Ensimmäisen kerran täällä veresi soi kovaa korvissasi, ja pälyilit kivien hahmoja kuin odottaen että minotauros herää ja lisko nousee lentoon. Nyt on pimeä imeytynyt sisään ihohuokosistasi ja täyttänyt ruumiisi onkalot, eikä sinun enää tarvitse olla valppaana. Lisko ja minotauros ovat asettuneet ruumiisi notkelmiin ja hetteikköihin.


Tämä teksti nousee samoista silmäkkeistä kuin Vaaleanpunainen yö.

Äiti

Ahti lähti maailmalle
emon armaan ruuista
synnyttäjän siiven alta
pois pyykkipalveluista.
Emo ovelle ohjasi.
Kulki viertä veräjälle.
Saattoi asemalle asti.
Katsoi vielä kerran poikaa.
Oikoi takinkaulusta.
Sanan virkkoi noin nimesi
itkusilmin
alahuuli väpättäen :

Isääs olet tullut
ulkonäöltäs elkeiltäs.
Et toivon mukaan tavoiltas.
Isäs oli vuorenpeikko.
Tunsi taiat tiesi temput.
Osas loihtia ihmiset.
Minä päästin pirun irti.
Laskin pahan pakosalle
loukostansa luolastansa
kylille ja kujille
kaupunkien laitamille
ihmislasten ilmoille.

Isäs rynni ympäriinsä
etelästä pohjoiseen ja
takaisin kuin
norsu lasikaupassa.
Vannoi monet valat.
Rikkoi monet maljakot.
Minut muiden mukana.
Sanoi parempi naida
kuin palaa
ja kyllä se naikin.
Paloi silti karrelle.

Sen tunsivat kaikki :
katkot putkat katutytöt kapakat
pirinvetäjät ja pillupoliisit
hempukat ja hampunkasvattajat
hullut ja helluntaisaarnaajat
työvoimatoimikunta
trokarit ja
kolmen soinnun taivaanrannanmaalarit.
Se pakoili voutia aaveita viinapiruja
vihaisia aviomiehiä
perintätoimistoja
petettyjä morsiamia
ja elatusmaksuja.
Eniten kuitenkin itseään.

Sen arkku oli
kevyt kantaa
hyvien töiden painosta
ja ilolla sen hautaan laskin.
Itse sen peitin
omin käsin mullat heitin
ja pään päälle kiven asetin.

Ole sinä tolkumpi.
Pidä järki päässä ja kyrpä kurissa.
Viina on viisasten juoma. Vältä siis sitä.
Jos tapaat kunnon tytön, pidä siitä kiinni
ja tuo se näytille.
Älä loukkaa sielun paloa.
Älä naura toisen rakkaudelle niin kuin isäs teki.
Jos panet jonkun paksuksi niin tee se
mikä miehen on tehtävä.
Vie tyttö vihille ja ole hänen arvoisensa
niin hän on kyllä sinun arvoisesi.
Hoida lastas niin kuin minä hoidin sinua
ettei lapses tarte kuulla
tätä samaa saarnaa
äidiltänsä.

Niin sanoi äiti. Juna vislas.
Äiti tyrkkäs pojan sisään.
Purskahti itkuun. Käski tulla käymään
pyykkikassin kanssa.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Balladi Lemminkäisen rikoksesta ja Tummaisen kauheasta kostosta ja myöhempi Isä. Äiti-poika-teemaa käsittelee myös Verta linoleumilla , isoäiti-teemaa puolestaan Mummovainaa.

Ulos maailmaan

Sininen kaapeli
kiemurtaa veren ja
karvan seasta
tunnelista josta
miehen pitää tulla
tunnelista jonne miehen
mieli menee. Liitettynä
pieneen käppyräiseen joka
huutaa kun sen piti tulla
tunnelista
kun sen piti tulla
ulos pimeän pätsin
valaisemaan maailmaan.
Se kirkuu kun se
elää ja kun se hengittää. Ja minä
itken myös kun
näen sen ja siinä meidät
molemmat. Saan sakset

käteen. En heti ymmärrä että
tässä maassa miehen työ
on mennä väliin ja panna poikki
lanka joka sitoo yhteen
kaksi sielua
ja kaksi verenkiertoa.
Näinkö pian? Se joustaa
sormen alla kuin kumi ja
nauskahtaen katkeaa.
Siinä missä äsken oli
yksi
on nyt
kaksi. Minä jaoin heidät.
Maa on noussut valittaen,
valtameren lahti kuroutunut
lammikoksi. Saan sen

syliin. Varo niskaa varo
sinitynkää. Vedessä
se vaikenee. Se muistaa
syvyyksien painottomuuden
ja luulee pienen hetken
ettei enää ole
yksi.
Pesen pois sen
alkukodin
valkeat visvat.
Tähän maailmaan
ne eivät kuulu. Miehen
toinen työ. Ja kolmas :

palauttaa
maailmaan astunut
sille josta se
tuli. Katsoa
kun huulet ottaa
rintaan kiinni kuin muistaisivat mitä
niiden kuuluu tehdä. Tietää että
väliintulosi on päättynyt. Siinä missä
äsken oli kaksi
on taas
yksi.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Hullu nainen ja myöhempi Passi.

Valoa vasten

Nukut
selin.
Niskan kaari
piirtyy
ikkunaa vasten.
Topin nauha valahtanut
olkavarrelle.
Eilen ostettu
punainen.
Näin sen illalla
kun vedit sen
rintojesi päälle.
Vatsan kuppura
mahtuisi kouraan
mutten raski
herättää.
Niskatukka tyynyllä.
Muistan aamun
siinä talossa jossa
tuuli lauloi
hormissa
kaksi vuosikymmentä
sitten.

Samaa teemaa käsittelee Vaimo. Alkuperäiseen runoversioon olin liittänyt vertailukohdaksi Tummaisen rakkaudentunnustuksen runosta Balladi Lemminkäisen rikoksesta. Poistin sen ja huomasin vasta sitten, että siihen viitataan monissa allaolevissa kommenteissa.

Tajunnan virta

Syvällä asioiden sydämessä
virta kulkee kaapelissa
kytkettynä veriletkuun
käärittynä kalvopussiin
säilöttynä suolaliemeen
harmaan rasvatupen alla.
Tulee tienhaaraan
kääntyy jostain syystä vasemmalle
päätyy piuhan päähän.
Hyppää molekyylin selkään
glutamaatin dopamiinin
efedriinin amfetamiinin
ratsastaa kahareisin
avaruuden aukon halki
synaptisen kuilun yli.
Hyppää uuteen haarakkeeseen
jatkaa matkaa eteenpäin.

Virta viestiä vie. Mikä viesti?
Valonsäde osui tappiin
ääniaalto alasimeen.
Jokin painoi kipureseptoria
Pulssi tuli pelkokeskuksesta
hippocampuksesta hajutalamuksesta
matkaa lihashermoon
tumakkeeseen otsalohkoon.
Miljoonissa kaapeleissa
aksoneissa synapseissa
aivojen onkaloissa
raskaissa laatikoissa
lippaissa lokeroissa
syntyy hohtava hahmo :
melodianpätkä vanha muisto
tutut kasvot unikuva utuinen
käärmeen kuva ruohikossa
pelon häive ilon kiihko
sekä jokin nimetön.
Olemisen tuntu.

Virta kulkee kaapelissa
yötä päivää uupumatta
lepäämättä luopumatta
viikot vuodet vuosikymmenet
kunnes jännite väsähtää
välittäjät vaimenevat
verisuonet herpaantuvat.
Silloin seisahtuu virta.
Tajunnan virta.


Tämä outo runo on itse asiassa lyhyt oppikurssi aivotutkimukseen. Minua on aina kiehtonut luonnontieteiden proosallisen ulkokuoren alla piilevä mystinen runollisuus. Samaan luonnontieteellisten runojeni sarjaan kuuluu myös Kolmas kivi auringosta (tässä blogissa 22.1.2009).
"Aivojen onkaloissa raskaissa laatikoissa lippaissa lokeroissa" on plagioitu muistinvaraisesti Tuomari Nurmion kappaleesta Hyvästi kotimaa.
Inspiraation tähän runoon antoi Patricia S. Churchlandin teos Neurofilosofia (Terra Cognita 2004).

Balladi Lemminkäisen rikoksesta ja Tummaisen kauheasta kostosta

Ahti lieto Lemminkäinen
tuo on kaunis Kaukomieli
Lapin naisen naurattaja
Saaren neion selättäjä
Pohjan piian panija
tapasi baaritiskillä tytön tumman :
musta paita pysty tukka
nahkahame sinisukka .
Rintojen välissä kirkkaaksi maalattu betonikoru
rautaisessa riipuksessa.
Katsoi Ahti rintaväliin.
Näki uurteen näki korun.
Ei nähnyt haavaa korun alla
silmän tavoittamatonta.
Päivät kului viikot vieri vuodet juoksi
vaan ei mennyt umpeen
Tummaisen tulinen haava.

Lauloi lieto Lemminkäinen.
Lauloi loitsut lemmenjoiut.
Kuuli itkut kuuli tuskat.
Lohdutteli liehitteli.
Tunsi tyttö haavan hellittävän.
Tunsi poltteen paranevan
sielun vaivan selkenevän.
Niin sai Ahti mitä tahtoi
pääsi sinne minne pyrki :
näykki nännit kouri kupeet
puristeli pakarat.
Sitten nousi sijaltansa.
Jatkoi matkaa pohjoiseen tai ehkä etelään.
Kesä oli pitkä ja moottoritie kuuma.
Vielä oli monta kukkaa haistamatta
monta mettä maistamatta
monta yötä valvomatta
monta kuuta ulvomatta.

Tumma tyttö soitti sydänyöllä
sanoi
haisen sulta mutten tahdo
peseytyä.
Tahdon tanssia sun kanssas
loppuun rakkauden.
Tahdon tuntea sun huules
nänneilläni.
Tahdon taaskin kuulla
sykkees
sisälläni.
Tahdon että pyyhit
hiet otsaltani
kun ensimmäisen kerran
katson lastamme.
Tahdon kulkea sun kanssas
käsi kädessä
pois koululta
kun se on viety sinne
eka kertaa.
Tahdon itkeä
sun rintaas vasten
kun äidin arkku
kylmään kuoppaan
lasketaan.
Ja kun olen tyhjäpäinen
dementikko
tahdon viimeisenä muistaa
kainalosi hajun. Mielenkiintoinen

tarjous vastasi Ahti.
Mut sori
nyt
ei ole aikaa.
Mullon vähän kiire.
Elämä on lyhyt ja
laiva odottaa.
Voitasko jutella vaikka
maanantaina?
Mä voin selittää sitten.

Tummainen löi
luurin kiinni.
Soitti kahden viikon päästä.
Anteeks
kun mä taas vien
sun kallista aikaas
mut sua saattais kiinnostaa
et meidän lapsemme
lepää keskussairaalassa
biojäteastiassa.
Laskettu aika
ois ollut maaliskuussa.
Mikset sä sanonut?
Kyl mä yritin mut kun
sulla oli kiire
laivaan.

Se oli loppu Lemminkäisen
surma suuren sankarin.
Piiat pilkkas immet ilkkui
neiot nakkoi niskojansa.
Kaljatuopin vaahdossa
hän näki sen
hiekkalaatikolla
koulun pihalla
mopon selässä ja
biojäteastiassa.
Päivät kului viikot vieri vuodet juoksi.
Ei kulunut kuva
kaljatuopin vaahdosta.
Tässä kuussa se
täyttäisi kolmetoista.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Marcia funebre ja myöhempi Äiti.

Tojotamiehen tilitys Teboilin baarissa

Vai jätti vaimos. Paska juttu.
Tasan ei käy onnenlahjat :
mullon ollut sama kakskyt vuotta.
Vähän käytettynä sain mutta
hyvin on pelittänyt.

Olen tojotamies. Se on tasan saletti.
Tuolla parkissa on jo kolmas korolla.
Mittarissa päälle viissataa mutta
hyvin on pelittänyt.
Omistajan käsikirjan osaan ulkoo.

Hyvä vaimo onku tojota.
Ei mikään katseenvangitsija
mutta käyttövarma
ennustettava.
Joskus tulee pientä vikaa mutta se
on helppo ite hoitaa.
Ei siihen psykiatria tarvita.

Nyt mun pitää lähtee. Kello on jo kuus
ja viellon pitkä ajomatka.
Perhe oottaa.
Mutta mä annan sulle hyvän neuvon :
oota päivä pari. Soita sitten muijalles.
Sano että haluat jutella.

Ja jos kone lähtee taas käyntiin
niin muista että
vaimo kaipaa huoltoa
siinä missä autokin.
Kurkkaa joskus helman alle
rapsuttele pohjaa.
Tsekkaa tulpat vilkut vanteet jakohihna
sylinterit männänrenkaat iskunvaimentimet.
Muuten kohta kori kukkii
öljyt vuotaa
roiskeläppä repsottaa.


Tojotarunouden ehdoton klassikkohan on tietysti Arja Tiaisen kokoelma Tää tojota ei lähe liikkeelle. Kuuluu jokaisen itseään sivistyskotina pitävän kirjahyllyyn kunniapaikalle.

Miehuuden teemaa käsittelee vähän toisesta näkökulmasta Viagramies.

Hullu nainen

Hullu nainen tarttuu ohikulkijaa
hihasta. Kävelee rinnalla.
Sinun pitää kuunnella. Tämä on
tärkeää.
Maailma on harso
tuskin olemassakaan
ja minulle on annettu
kauhea
armonlahja.
Minä näen
sen harson läpi.
Sen takana on
tuli
kuuma ja tuskallinen.
Tuli tarttuu harsoon.
Se syö maailman
ja meidät.
Meidän lihamme on
kekäleitä
helvetin tulessa
jos Jeesus ei meitä
pelasta. Hän nappaa
kekäleen tulesta
paljain sormin. Niin paljon
hän rakastaa
niitä jotka
häneen uskovat. Ohikulkija
riuhtaisee irti
kiiruhtaa pois. Hullu nainen
ei ymmärrä.
Mikseivät ne kuuntele?
Eivätkö ne näe?
Eivätkö ne usko?
Vai eivätkö ne
välitä?

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin Blondin monologi nukkuvalle rakastetulle.

3 x 10

Pissajutut ovat tarpeettoman aliarvostettuja runoudessa. Nämä kymmenen sanan nysät nousevat suoraan runoilijan omista raskaista elämänkokemuksista.

Pakit sai. Itki, kaljaa litki.
Ryhdistäytyi : tosikkohan oon.
Kusi nokkospusikkoon.

Sähköaitaan poika pissi.
Muistui luonnonlaki vissi :
kas sähkö nousee vastavirtaan.

Viisas mies ei kuse vastatuuleen
sanoi poliitikko.
Heitti vaalirahan huuleen.

Viagramies

Piti kirjoittaa runo inhimillisyydestä mutta kynä puolsi taas pahasti. Tuloksena juttu joka kertoo vain kapeasta inhmillisen olemassaolon osa-alueesta, machismosta.

Inspiraatio otettu erään tunnetun henkilön sielunmaisemasta. Tunnistatko kenen?


Vaimo lähti. Lööpit kirkui.
Mä sanoin niille et kamaan
mä voisin olla sen
donnan
isoisä ja et mun
tunteet
sitä kohtaan on enemmänkin
isälliset.
Mut se ite väitti toista.
Julkisuudenkipee narttu. Joskin
kuuma pakkaus eikä mitään
sakkolihaa.
Täytti kaheksantoista.

Mies
mäkin vaan oon. Tää juttu on
inhimillistä.
Ja miehen on mentävä
minne on mentävä
eespäin
tiellä vaistojen sinne minne
kyrpä sojottaa. Ja jos
ei sojota niin
lääkkeet
kyllä löytyy.
Halu
saa mennä kunhan sä
haluut
etse palaa. Halu on
vallan
käyttövoima ja valta
ilman haluu
onku nopeusrajotusta noudattava
harrikka. Turha peli.

Ei oo todellakaan helppoo
olla mies.
Siinä palaa paljon
rahaa rautaa ruutia
betonia bensaa
viinaa huoria ja
viagraa.
Rakkaus on miehelle
bisnestä, ja bisnes on
sotaa. Ja sota
on miehelle sama ku
äitiys
naiselle.

Mieheks ei synnytä vaikka
monet luulee niin.
Mieheks kasvetaan.
Naiseks kasvaa
kasvattamalla, mieheks
typistämällä.
Alota jo
pikkupojasta.
Leikkaa turhat rönsyt pois.
Jäljelle jää mies
pelkistetty ihminen.

Jengi äänestää mua siks kun
mä oon tajunnu
tän kaiken. Ne tietää ettei
kaikki voi elää
niiku mä
mut ne haluu et
joku
elää tällast elämää
niiden puolesta.
Sillon ne voi vetää bissee
kattoo futista ja
höylätä niiden muijaa ja kuvitella
et nei oo
mitättömii luusereita.

Ja sit on viel se
homo
joka haluu kaataa mut kuraan ja
vetää rosikseen.
Se luulee etse on
jotain
mut fakta juttu on et
tosi misut
tulee sinne missä
haisee valta.
Eli mun luo.

Ne kirjottaa et mullois ollu
huorii
mun huvilalla.
Totta helvetissä mulla oli.
Kellä ei ois?
Huorat maistuu paremmalta. Ne on
sitä varten.
Ne tietää mitä mies haluu
ja ne tekee sen.
Pojat ei leiki
barbeilla
pieninä.

Miehuuden problematiikkaa käsittelee toisesta näkökulmasta Tojotamiehen tilitys Teboilin baarissa.

Blondin monologi nukkuvalle rakastetulle

Sinä katosit unien maahan. Minä
jäin viereesi miettimään mitä
sinussa näin. Muistan kun istuimme diskossa
sormet sormien lomassa
kuin pianon koskettimet. Ja silloin
rakastuin kontrastiimme.

Sinä tarjosit
minulle sateenkaaridrinkin. Minä tahdoin
juoda sen maljan pohjaan asti
ja nyt olen tehnyt sen.

Ylimpänä appelsiini sinun maasi
lempeä aamuaurinko. Kevein kerros
helposti päähän nouseva sai suuni
puhumaan ja jalkani
tanssimaan ja halusin olla kanssasi
koko illan.

Keskimmäisenä karpalo maasi
ruosteinen muta lyhyt
iltarusko suolainen hiki työpäivän
jälkeen kaukaisen lapsuuden melodian
oudot vokaalit ja kun sen join kuulin
musiikin läpi
hiljaisuuden
sisälläsi ja halusin kantaa
lastasi ihoni alla.

Alimpana jotain mustaa jonka maku
vaihtui kielen kärjestä
tyveen kuljettaessa
kokiksesta salmiakkiin ja jälkimaku
pistävän tervainen. Minä join sen
puistatuksin
ja se aukaisi silmäni
näkemään kadotettujen kuilun. Näin
näkymättömät mustelmat
jalkapohjissasi ja savukkeen
jäljet selässäsi ja
vastahakoisessa kalussasi
elektrodin aaveet. Näin
verkkokalvollasi
Bashirin pään veden
alle työnnettynä ja kuumaan
kivikkoon kallistuneena
ja pilvettömällä taivaalla hehkui
pimeä pätsi.

Näin sokean äidin. Se synnytti
paljon lapsia muttei
nähnyt niitä. Se hapuili
etsien kuka sen voisi
taas siittää ja
lapset väistelivät sen
raskaita anturoita
jos ennättivät.

Niin minä join sen
hyvän ja pahan
tiedon drinkin
ja kuulin takaani
lukon loksahduksen
paratiisin portissa.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Päivänsäde ja menninkäinen ja myöhempi Hullu nainen.

Siinä oli nyt

Saahan sateella olla uimassa sinä kysyt
ei haittaa vaikka kastuu
kastuu kahen puolen
niin kuin silloin tyhjällä rannalla
kun pisarat löivät pintaa rikki
kimmahtelivat siitä ja sulautuivat siihen
taikka sama pinnan alta
valoa vasten
veri korvissa jymisten
toisaalta se ropina kumihuppuun
korvan vieressä
saappaassa kuivat villasukat
kun ei haluttanut lähteä pois
kun halutti jäädä siihen
koska siinä oli nyt.

Tämä on ensimmäinen keski-iässä kirjoittamani runo, päivätty 23.08.2008. Nuorena tuli myös joitain runoja kirjoiteltua. Ne olen hävittänyt, eikä siinä ole mitään vahinkoa suomalaiselle kulttuurille tapahtunut.

Tankavaara uhkaa

Poutahattara
ojan pintaan peilautuu.
Kalvoon vihreään
jättää pienen painauman
jalka vesimittarin.

Ylläolevasta, elämäni ensimmäisestä tankasta saa heti modernimman ja vakavamielisemmän, kun vaihtaa vähän sanajärjestystä :

Poutahattara
peilautuu ojan pintaan.
Vihreään kalvoon
jättää pienen painauman
vesimittarin jalka.

Sitten vähän draamaa :

Kesän raukeuden
nokkospuskan aromin
rikkoo äkkiä
huuto vaarivainajan
intohimontihkuinen.

Lopuksi lapsuusmuisto :

Rappukäytävän
kivilaatan laikusta
silmää vilkuttaa
kambrikauden viimeinen
trilobiitti iloinen.

6-vuotiaana näin kirjassa kuvan muinaisista pikkuotuksista trilobiiteista. Sain jostain päähäni, että rappukäytävämme harmaan kiven valkoiset laikut olivat trilobiitin fossiileja.

Vaimo

Kohta viiskyt mutta
hyvännäkönen. Se kävi kampaajalla. Tukka
vähän niiku sillon
kakskyt vuotta sitten. Sillon soli blondi
luomu siis mutse rupes
sitten tummeneen
maantien väriseks. Emmä tarkottanu
sanoo pahasti. Sellanen lämmin soratie
kesäsen auringon paisteessa. Kerran
mä en osannu sanoo minkä värinen
tukka sillon. Mä katon kotona illalla ja
vastaan huomenna. Mut nyt siis punanen ja
son ostanu liian
pienen teepaidan joka
passaa sille tosi hyvin.

Sillon kun me ruvettiin styylaan mullei ollu
asuntoo. Mä nukuin yöt
yhes sivarikämpäs kummä
en halunnu sen aattelevat et
mä tuun loisiin sen luo. Mä etin asuntoo ja
mä oisin halunnu
ettii meille yhteistä mut mä en
kehannu kysyy siltä haluukse
ruveta asuun mun kaa ja sit
mä löysin pienen luukun mulle ja se kysy
miks mä etin vaan itelleni enks mä haluu
asuu sen kans? Ja mä sanoin et mä
haluun mut mä luulin et
sä et haluu miksetsä sanonu
etsä haluut? Siks
kun sä et kysyny. No sit me saatiin
vanha rötiskä
kompostihuussi kantovesi ja savuttava hella
mut hieno
ja me oltiin tosi rakastuneita
muistaakseni. Nykyään
ei enää luota saletisti
omaan muistiin. Ja siel synty
meidän esikoinen se ainakin
on varmaa. Arvaa mikä homma
pestä paskapyykkii kyl me sit muutettiin
jo juoksevan veden ääreen.

Sillon kun se rupes
venttaan eka kertaa se tuli jotenki
pelottavaks. Se paisu helvetin isoks ja
sen piirteiden terävyys katos
turvotuksen alle. Soli jotenki vieras.
Sit se vaan imetti ja nousi yöllä
vaihtaan vaippaa tai jotain. Ei se
hogannu mua ollenkaa. Mut sit se kerran
löi mua päähän niin et
sateenvarjo taittu
ja se puri mua niskaan ja mä
löin sitä
ja mä tajusin etse rakastaa
mua ihan oikeesti. Tyhmää
kun ei vähemmällä usko. Ja se kuto mulle
villapaidan jota mä
käytän vieläki. Voisit heittää jo pois tuohan on siis
seittemäntoista vuotta vanha.

Miksä nukut sohvalla? Ei paljoo huvita
nukkuu sun vieres. Aviokriisi
epäilemättä. Avioliittoneuvoja sano
et meidän suhde on
perustaltaan terve
ja meidän tarttee tehdä duunii
sen eteen ettei se loppuis mut
meillon kummallaki
ollu elämässä traumoja jotka heijastuu
nyt meidän parisuhteeseen
ja mullon pahemmat arvasinhan mä
et tää pannaan taas mun syyksi.

Hassuu et me asuttiin
tavallaan yhes
monta vuotta ennenku me
ruvettiin ees styylaamaan. Se oli
kolhoosikämppä kaks
pariskuntaa yhteinen vessa
ja keittiö ja mun avovaimo ja sun avomies
oli riidois aiheena sen jäbän
bassorefleksikaapit ja ettei se
siivonnu jälkiään keittiössä. Ja mä
olin pätkässä suhun
jo sillon mutten mä sanonu sitä
kellekään. Ja kun sä annoit
lemput sille jätkälle mun piti kiertää sen
kanssa kaikki kapakat ja
saatella se himaan. Enkä mä sillon
aatellu mitään et nyt on mun tilaisuus
ihan totta en. Ja ensin me aateltiin et me ei
voida ikinä julkistaa
meidän suhdetta. Mitä sanoo eksät?
Mut ne sano kumpiki
et näin on paljon parempi. Me sovitaan
yhteen. Kai ne sano mitä tarkotti
en tiiä.

Se sano et ku toinen
synty mä rauhotuin ja tulin ihan hyväks
tyypiks. Sitä ennen
mä olin outo ja se joskus
tai kait aika usein
pelkäs vähän mua ja aatteli et haluu muuttaa
pois. Se oli niin rankka tieto et
mä en
huomannu kysyy
mikset sitten muuttanu.

Mä oon avannu sulle oman
feisbuuksivun. Siinon sama salasana ku
sun sähköpostissa. Se tietää
mun salasanatki! Me voidaan nyt
ruveta feisbuuk-kavereiksi. Mullon
jo neljä
virpi elina johanna ja seija
ja sä oot viies kun sä vastaat mun
kaveripyyntöön. Mitä sä oot mieltä
pitäskö mun ostaa sellanen
muistikirja johon mä kirjotan
aina kun tulee
jotain mieleen? Mut sittehän
ei kerkeis tekeen muuta
ku kirjottaan! Läheks kattoon
mun ja lasten kanssa Madagaskar
kakkosta ois kiva
ku mentäs koko perhe. Tai ei siis
teini lähe tietenkään. Mä oon aatellu
et aina ku mullon
työttömyyspäivä mä ompelen
yhen prinsessahameen ja sitte
kun mullon niitä sata
mä piän näyttelyn sen nimeks tulee
pätkätyöläisen tytär
on oikeesti prinsessa.

Ja tyttären äiti on oikeesti
mun vaimo.

Marcia funebre

Tunneli kaartuu. Toista päätä ei näy.
Poika astelee pölkyltä pölkylle. Peremmälle.
Tihenevään hämärään. Mielessä
vilahtaa ohimennen mitä äiti sanoo
mitä sanoo tyttö joka
katsoi ohi
olkapääni yli
toisiin silmiin. Hän kulkee nyt
sinisen taivaan alla kun minun tieni vei
rautatietunneliin. Sankarisinfonia
päättyy hautajaismarssiin. Hahmo

kulkee vieressä, hohtaa
hämärässä. Poika sanoo mene pois. Juna
tulee kohta. Et voi jäädä tänne.
En pääse pois. Olen kiinni
sinussa. Kuin lihakset luissa. Huominen
tässä päivässä. Muistot menneisyydessä. Sinun tiesi
on minun tieni.
Kuka oikein olet? Olin
ennen sinä ja vieläkin kannan sinua
matkassani kuin luurankoa
sisälläni. Ilman sinua
en voi elää. Mistä sinä siihen tulit? Tulin
vastaan toisesta päästä. He

pysähtyvät. Kaarre peittää tunnelin pään
takana. Ja edessä. Mikä
on tämä valo joka hohkaa seinistä?
Miksei täällä ole pimeää? Se on se valo joka
puri sinua. Aurinkoa kuumempi, kylmempi kuin
pakkasrauta kielelläsi. Tiedät siitä vasta
vähän. Liian vähän. Mikä
on tämä musiikki joka soi täällä
hautaholvissa? Se
on se mitä et ehtinyt kuulla. Marcia funebren jälkeen
tulee voitonmarssi. Junan kolke

kuuluu takaa. Juokse
poika! Juokse
henkesi edestä! Juokse
pakoon
kuolemaa
kintereilläsi! Juokse
valoon! Näetkö
tuon
joka seisoo
valoa vasten
tunnelin
suulla? Hän
odottaa
sinua! Vaunut
vilistävät
sumuisen katseen
edestä. Poika
haukkoo henkeä
nousee
ratapenkereeltä
ja kävelee
uuteen maailmaan
sinisen taivaan alle.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Naamiaisten jälkeen ja myöhempi Seitsemäntoista.

Naamiaisten jälkeen

Rigoletto palaa kotiin pellennenä
kaulalla heilahdellen sinappia rinnuksilla. Rakastavaiset
tulevat vastaan käsi lantiolla sormenpäät
farkunkauluksen alla. Huulet hamuavat huulia
epäröivät
vetäytyvät ja yhtyvät
epäonnisen miehen selän takana. Tänään

ei käynyt flaksi. Kaunotar lähti
monsterin matkaan. Gilda itki herttuan olkapäähän
vappuperuukki vinossa. Tosin Maddaleena purjehti
kerran kohti mutta vainusi raskauden joka huokui
pellepuvun alta ja leijui ympärillä
kuin pierun haju. Hetken aikaa sääli inho
ja vielä jokin muu
taistelivat Maddalenan mielessä. Hän tunsi

tummaisen näki humanoidin
ihmisnaamiossa joukossamme muttei
yksi meistä. Se on kirottu
Rigoletto merkitty mies epäonnistunut
narri. Maddalena nyökkäsi kevyesti
hymyillen vaihtoi aavistuksen verran
kulkusuuntaansa ja katosi
naistenhuoneeseen.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Murphyn laki ja myöhempi Marcia funebre.

Päivänsäde ja menninkäinen

Miksi me kävellään kadun
vasenta puolta? Täällä on kolkkoa
ja likainen jää luistaa kenkien alla.
Mennään toiselle puolelle. Siellä hymyilee aurinko
ja asvaltilla on pälvi.

Te blondit pyritte aurinkoon kuin
perhonen kynttilään vaikka
se polttaa valkoisen nahkanne. Minun maassani
aurinko on uhka. Se tappaa miehen, kuivaa pellon ja
vie viisaaltakin järjen. Tästä maasta minä pidän koska
se on valju. Rakastan tihkusadetta ja
rusakon juoksua savenharmaalla kynnösmaalla.

Aurinko paisutti Bashirin kielen
aavikolla kun jeepistä katkesi
vetoakseli. Se poltti rakkuloille Djemelin mustan ihon
merellä kun veneestä oli bensa loppu. Se kuivatti
Nasaretilaisen ristilleen niin ettei
kyljestä tullut verta kun siihen pisti.

Minä olen katsonut
siihen suoraan ja nähnyt kirkkaalla taivaalla
sokean äidin ja mustan pätsin. Sen kuva paloi
verkkokalvolleni ja vieläkin kun suljen silmäni
näen kadotettujen kuilun. Siksi otan
aina illalla lääkkeeni ja liu'un pois luotasi
toiseen maahan jota hallitsee illan violetti varjo.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin myöhempi Blondin monologi nukkuvalle rakastetulle.

Kuoleva jumala

Mikä kynsi kylmän kiven
laittoi lammen pohjan
kolealla ylängöllä
oudon taivaan alla?
Mikä nosti isot kivet
sileälle rinteelle
säntilliseen järjestykseen?
Mikä läjitti
moreenikummut?
Missä

on se peto? Ei kaukana.
Seitsemän soraläjän takana
kaltevan kallion kupeessa.
Näet jo siitä vilahduksen.
Tunnet kohta hengityksen.
Siinä se on edessäsi
seitsenmetrinen seinä
pysty ja liasta betonin-harmaa
sulavettä valuva
kylmän virran kovertama.
Jäätikkö

on vieras jumala
geologia sen ilmoitus
kynsin kiveen kirjoitettu
sorakasaan sirotettu
uurrettu puron uomaan.
Ja kenellä on ymmärrystä
lukekoon sen sanan :
että ihminen on pieni
mutta jumala suuri
ja ihminen elää vain hetken
mutta jäätikkö ei kuole
koskaan.
Eikö? Pedolla

on kuume
joka riuduttaa sen voimat
syö sen ruumiin sisäpuolta
sulattaa sen suolenmutkat
virraksi vetiseksi
koskeksi kohisevaksi
uomaksi ylittämättömäksi.
Sitä ei voi ylittää
eikä oikein alittaakaan.
Täytyy kiertää kaukaa
peninkulman päästä
vihreältä alangolta
alajuoksun sillalta.
Sen kaiteelta me katselemme
kuohuja kuolevan jumalan
sulavettä surman-taudin.

Runo kertoo vaelluksestamme Sulitelman jäätikölle Norjan-Ruotsin rajalle kahden kilometrin korkeuteen elokuussa 2007. Jäätikkö kutistuu nopeasti ja uhkaa hävitä lähivuosikymmeninä. Jäätikköjä ovat palvoneet jumal-olentoina ainakin tiibetiläiset.

Sunnuntai keittiössä

Ekaks musiikkia. Mozartia
Metallicaa taikka vaikka
bluesin kitkutusta. Tarvikkeet
esille. Silppua
stressi. Kuullota
kasarissa. Ota olut jos
ei muuten onnistu. Miksei
kakskin.

Tänään ei kriisiä
kello viis. Riisu mun
haalari. Mullon nälkä ja
mulla pää kipee ja mä
oon iltavuorossa. Onks
sul antaa rahaa? Tiskikone
tyhjentämättä. Pöytä
kattamatta. Pyykit
koneessa. Miksei pojat
oo tehny mitään ja missä
on teini ja miksei se vastaa
puhelimeen?

Tänään ei lenkkimakkaraa lihapullia
kalapuikkoja juurespihvejä
pinaattilettuja. Ei koppuroita
ranskiksia. Ei harmaata
makaroonimössöä. Tänään
perunaa persiljaa porkkanaa purjoa
palsternakkaa parsakaalia
papuja pellavansiemeniä.
Linssejä muttei kiitos
lihaa. Paloittele pilko
paahda paista
purista leikkaa viipaloi
vokkaa voitele kuutioi
kuullota keitä. Poika kattaa
pöydän eikä edes
valita. Ja toinen tyhjää
tänään tiskikoneen vaikkei
tahtonut sitä eilen. Tytölle
pari pinaattilettua kun
se kysyy mitä
se tekis. Saa laittaa
niitä lautaselle vaikka
vähän suttuisin
sormin. Itepähän syö.

Sunnuntaina keittiö on lepopaikka

aistien valtakunta meditoijan

mantra. Paikka jossa

henki tangeeraa lihan

kanssa.

Murphyn laki

Ai miten menee? No ei
kauheen hyvin. Ei mun elämässä
oo ikinä menny
kauheen hyvin. Jos joku
voi mennä siinä pieleen niin
mulla se menee. Tänäänki

mun äiti kehtas valittaa et mä oon
kiittämätön vaikka
mä käyn sille kaupassa ja
hieron sen niskaa
ja kaikkee. Kiittämätön mistä?
Se dokas koko
mun lapsuuden. Kun mä tulin
koulusta mä jännitin ihan sairaasti
et onks jääkaapissa tänään
ruokaa. Vielä nytkään
mä en kestä kattoo
tyhjää jääkaappia. Se on
vähän hankalaa kun

mun poikaystävä
ei voi olla syömättä. Sillon
semmonen sairaus. Emmä
ois uskonu et joku pystyy
syömään kerralla
täyden jääkaapin tyhjäks.
Mut se pystyy. Mä oon aatellu
laittaa lukon jääkaapin oveen
mut mä en kehtaa. Oikeestaan mä
haluaisin heittää koko jätkän
pihalle. Mutten mä voi kun mua
pelottaa
olla illalla yksin
kotona. Se on ihan kiva

jossei se juo. Sillon se haukkuu mua
huoraks
vaikkei se oo totta. Toissa kuussa
se löi mua nyrkillä naamaan
ja veti tukasta pitkin
keittiön lattiaa
kun mä en kuulemma ollu
pessy sitä aikoihin.
Sitä lattiaa. Aivotärähys ja
kaks kylkiluuta. Lääkäri
sano et mulloli tuuria. Mä oisin
voinu kuollaki. Äiti käski tekeen
rikosilmotuksen. Mutten mä voi
ku sit se ainaki
tappais mut. Neljä miestä

mua on hakannu. Isä
oli eka. Emmä viitti sanoo
mitä kaikkee
se mulle teki. Etsä uskois
tai et ainakaan
haluis kuulla. Ja huoraks
se haukku kun mulla tuli
ekat menkat. Hakkas se
äitiäki. Ja niin muuten hakkas
paappaki mommaa. Meillä
tää on semmonen
perinne. Turpiin jo kolmessa
polvessa. Mä sain

lähetteen jollekin
neurolookille. Ne halus
kattoo onks mun päässä
jotain vikaa. Neurolooki
sano et lyhytmuisti
pätkii. Mut se ei osannu
sanoo johtuuks se siitä
et mua on hakattu
vaiko siitä et
mä oon juonu
niin helvetisti mun elämäni
aikana. Emmä haluis
juua. Mä voin olla selvinpäin
monta viikkoo. Yleensä mä
alotan kun poikakaveri
hakkaa mut. Sillon
mun on pakko
saada viinaa. Ja sit
mä voin juua viikon
taikka kaks. Katkolla
ne tietää jo oottaa mua. Mut hei.
Sori kun mä täs
puhun vaan itestäni. Miten sulla menee?

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Kolmas kivi auringosta ja myöhempi Naamiaisten jälkeen.

Minne sammakot on hävinny

Tässäkö se on.
Noin pieni. Lammen
pinta oli aina keväät täynnä
limaa. Sammakonkutua.
Me kauhottiin sitä
kurkkuämpäriin
semmoseen peltiseen. Nyt
ei oo sammakoita
missään. Minne ne on
hävinny. Tynnyri

putos mun sormille. Kaheksan
kynttä irti. Verta
perkeleesti. Mä huusin.
Sen mä muistan. Ja talakkari
huusi Hölökille. Mitä
helevettiä sä pyydät
kuuskesästä kantaan
jätetynnyreitä. Mullekin
se huusi. Oliko pakko
suostua. Etkö sä
tajua mittään. Totta kai
mä tajusin että
Hölökille ei sanota
ei. Ja sitten mä

astuin naulaan, oisko
se sitten ollut
seuraava kesä. Taas verta
ja huutoo. Mä
kunkkasin koko kesän.
Vasemmalla jalalla.
Se on vieläkin
vahvempi. Ja sentin
pitempi. Siksi
mullon ristiselkävaivat. On

sullakin ollut ankee
lapsuus, kynnet irti ja
naula jalassa. Ei ihme jos
oot noin kumma. Tuo
ei oo totta. Se
kuusikymmenluvun aika oli
rautainen. Kesäpäivä oli
aina poutainen. Tai jos ei ollu
mentiin ulos uikkareilla. Talvella
tieltä ei päässy
pois. Reunalla metrinen
lumivalli. Yli
ei nähnyt. Tieltä piti
kiivetä pois ja
jos onnistu niin vajos hankeen
haaroja myöten. Tässä

oli makasiini. Perustukset
näkyy vielä nokkosten
seasta. Sen takana
mä pussasin Sussua. Kaikki
kurkki nurkan takaa ja
nauro. Paitti Sanna väitti
ettei se ollut Sussu
vaan se. Mä en oo varma,
uskomatonta. Ja Kassua
mä heitin kivellä päähän
kun se sano
jotain emmä muista
mitä. Kassu sanoo
ettei se muista
koko juttua. Mutta verta
tuli. No tuon nyt
arvas. Sun lapsuusmuistoissas
tulee aina
verta. Ja me tehtiin

kaikkee kiellettyä. Kiivettiin
palotorniin. Kurkittiin
kaiteen yli. Kassu
roikku siitä. Eikä
roikkunu sano Sanna.
Kerättiin koksia
ratapihalta. Kiivettiin
paperinkeräysvaunuun.
Kaivauduttiin sinne. Löydettiin
pornolehtiä. Miehet
huusi. Menkää
helevettiin siitä penskat
juna tulee. Varastettiin
resina ja ajettiin sillä. Selkäsauna
tuli. Ihme ettei menny
henki keltään. Ei me millään
resinalla ajeltu. Sano Sussu. Ne oli isot
jätkät mutta ei me. Ja lauantai

oli työpäivä. Illalla kerrostalon
sauna. Äijät lämmitti saunaa
metrin haloilla. Ne metriset
halot oli talon lämmitykseen.
Ei saunan. Sano isä. Ja äijät
ootti saunaa pihalla. Joku
oli aina perse pystyssä pää
konepellin alla. Muut rinkinä
ympärillä. Somaleilla
samaa juttu nykyään. Noi
on ihanku sillon ennen. Sano Kassu
ku näki. Paitti noilla ei oo
kossupulloo jemmassa
etupyörän takana. Mun

lapsuus oli hieno. Ei
nykyajan kakaroilla oo
mitään semmosta. Haluaisitsä
oikeesti että sun
lapsilla ois tommonen
lapsuus? Itse asiassa en
todellakaan.

Ansioluettelo

Haen paikkaa josta ilmoititte
mollin sivuilla
ilmaisjakelulehdessä
työttömien yhdistyksen viikkotiedotteessa
ostarin ilmoitustaululla
viidakkopostissa.
Olen etsimänne
ja juuri tähän tehtävään
sopiva henkilö.

Synnyin Eipäjoella
köyhään torppaan.
Kouluni kävin Hurulan ala-asteella
erinomaisin arvosanoin.
Nälkä oli aina vieraanamme.
Sisko kuoli lapsena keuhkotautiin.
Isä lähti Ruotsiin
ja äiti suljetulle. Minä
jouduin maantielle jo
kymmenvuotiaana. Elätin itseni
banaanilaivassa
kehitysvammalaitoksessa
mustalaisorkesterissa
öljynporauslautalla sirkuksessa
raksalla laudankantajana
Nokian kumitehtaalla. Vähän aikaa
olin basistina
Paska homma -punkkibändissä. Olisimme
päässeet Tavastiallekin mutta kun
rumpalilla oli porttikielto. Sittemmin opiskelin
Yläbaman yliopistossa
horologiaa ortografiaa
hortonomiaa holografiaa ortopediaa
apron verran horoskooppitutkimustakin.

Naimisissa olin ensin Annelin
kanssa ; sitten tuli Emma ja välissä oli
muistaakseni Sussu ja Sirpa. Lasten lukumäärä
on vähän epäselvä mutta iso. Olen aina ollut hellä isä.
Harrastan pirttiviljelyä mietiskelyä
olkavarsijumppaa ja
banaaninlastausta. Karaokebaarissa
saan aplodit aina kun
lopetan. Luonteeltani olen
täsmällinen tiimityöhenkinen sosiaalinen
työajoissa joustava, edellisen työnantajan mielestä
vähän liiankin. Suosittelijaksi merkitsen tähän
äitivainaan. Jään odottamaan
yhteydenottoanne, tulen mielelläni
keskustelemaan kanssanne
työsuhteen yksityiskohdista.

Kaupunki jään päällä

Jään päälle rakennetun kaupungin
tornitalot kurkottavat
tähtiin päin
mutta eräänä
kevättalven päivänä
kimalluksen sokaistessa
varomattoman jäällä kulkijan
niiden perustuksista paljastuu
murtumia.

Tarkkailemme tilannetta, ilmoittaa
talotoimen johtaja. Tarvittaessa
vahvistamme
seinien tukirakenteita.

Jään puikkoontumista
aiheuttavat auringonpilkut
El Nino -ilmiö
luonnolliset kausivaihtelut
Raamatun ennustukset
sekä tähtien asento, kirjoittaa
paikallislehden päätoimittaja
kolumnissaan Ei syytä huoleen.

Kokonaisen kaupungin siirtäminen
toiseen paikkaan
on epärealistinen
ja taloudellisesti järjetön hanke, arvioi
kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Kylmien ja lämpimien
päivien vaihtelu
kuuluu Suomen talveen, toteaa
kauppakamarin toimitusjohtaja.
Ei ole perusteltua
olettaa että
lämpimämmät jaksot
tulisivat
merkittävästi
yleistymään
nähtävissä
olevassa
tulevaisuudessa.

Samaa teemaa käsittelee Kuoleva jumala.

Verta linoleumilla

Huora, sanoi Amir. Äitis
on huora. Kulkee ilman huntua.
Näyttää hiuksensa kaikille
vaikka Jalo Kirja sanoo
ettei saa. Näyttäis varmaan
tissinsäkin jos
nätisti pyytäis. Se veti röökiä
nurkan takana. Se tuli koululle
jonkun äijän
kyydissä. Mun kaverit näki
kun se tuli sen autosta vaikka
ne ajoi piiloon
takaparkkiin. Mitä
sä luulet,
mitä ne puhu kahdestaan
siellä autossa
ja mitä teki? Mitä puhuu
mitä tekee
mies ja nainen kahdestaan? Varsinkaan jos
nainen ei ees
peitä hiuksiaan.

Ja missä te olitte
kun ryssät poltti maata?
Kerrostalossa Kabulissa
nukuitte yöt lakanoissa. Kävitte
vesiklosetissa.
Äitis kävi töissä vaikka se on nainen.
Opetti tyttölapsille
kemiaa ja fysiikkaa ja muita
ryssän juttuja. Niitä ei
meidän maassa tarvita
ei tytöt ainakaan.

Haluuks tietää mitä teki
mun faija
samaan aikaan kun sä väänsit paskaa
posliinipyttyyn? Se oli vuorilla.
Se ajoi ryssät maasta.
Vuosikymmenen se kesti mut
ne teki sen. Mun isä oli siellä kans.
Ei se lukeen oppinut. Ei sillä ollut aikaa
sellaiseen. Se nukku pakkasessa
toinen silmä auki
kalashnikov kainalossa.
Se näki kun sen kaverilta
meni jalka poikki. Veret suihkus.
Se kuoli siihen
isän käsiin.
Vieläkin mun isä huutaa joka yö.
Joka yö se on Salangissa.
Joka yö se näkee kun
sen kaverilta veri suihkuaa.

Äiti itki kun isä lähti.
Mutta isä sanoi pakko mennä.
Miehen on tehtävä mitä on tehtävä.
Minä palaan inshallah
jos Luoja suo. Menkää te pois täältä
Mazari Sharifiin, kaupunkiin. Eno
vie teidät, se tuntee tien.
Se on säikky. Se ei kelpaa sotaan.
Menkää öisin, piiloutukaa päivisin.
Ne ampuu kaikkee mikä liikkuu.
Kaikki lähti paitsi pappa.
Se sanoi se on liian vanha.
Ja ryssä kylvi napalmia
koko kylän ylle. Sinne jäi pappa.

Me oltiin sukulaisten luona. Mä
en tehnyt mitään. Ei koulua ei mitään.
Lukemaan mä opin vasta
täällä Suomessa. Vierasta kieltä.
Ees ruokaa ollut
joka päivä. Äiti rukoili päivät
ja itki yöt. Eno
sai kuhmun otsaan
rukoilemisesta. Kunnia Jumalalle
Maailmojen Herralle
Armolliselle Armahtajalle
Tuomiopäivän Ruhtinaalle.

Ja Abdallah
nimi tarkoittaa
Jumalan palvelijaa
löi Amiria
nimi tarkoittaa
ruhtinasta
siinä
kaikkien nähden. Nenävaltimon
veri kirjoi
aikuiskoulutuskeskuksen
harmaan
linoleumlattian
helakanpunaisin täplin.

Löikö Abdallah? Siis Abdallah?
maailman kiltein mies. Ei tekis pahaa
kärpäsellekään. Terävä kuin partaveitsi.
Oppii suomen kielen
niin kuin itsestään. Aina
kohtelias
vaatimaton
auttaa aina heikompaa. Se löi
puolesta äitinsä joka polttaa salaa nurkan takana
puolesta isänsä joka jäi sinne jonnekin
puolesta siskonsa joka itki iltaisin
puolesta synnyinmaansa jonka se joutu jättään
seitsenvuotiaana. Se löi siksi
kun sen äiti möi arbuuseja Moskovassa torilla
puoleenyöhön ja pelkäs
metromatkaa kotiin. Se löi siksi
kun se oli pikkusiskon kanssa
illat yksin kotona. Älkää menkö ulos
sanoi äiti. Mä tulen viimeisellä metrolla.
Se löi siksi
kun ei voinut lyödä jengiä
joka sanoi vitun rättipää
painu sinne mistä tulitkin.

Amir meni tosta noin. Veritäplät
näkyy vieläkin. Kumma juttu
sanoi siivooja. Ne ei lähde pois
vaikka millä hankaa. Ne sai porttikiellon
kouluun molemmat. Paskaaks täällä
tappelette. Menkää kotimaahanne.
Siellä saatte
tapella kylliksenne.

Abdallah tuli ylioppilaaksi.
Vein sille kukkia. Se on nyt
yliopistossa. Lahjakas
poika. Kuulette
siitä vielä. Amir kävi
ammattikurssin. Nyt se hitsaa rautaa
jollain alihankkijalla. Se sai eilen
irtisanomisilmoituksen. Hyvä työmies
sanoi pomo mutta
vähän kapea
tuo osaaminen. Hitsaa hyvin
pitkää saumaa muttei
ole oppinut
lukeen piirustuksia.
Eikä varmaan opikaan. Mä sain
kertoo sille mitä tarkoittaa
tuotannolliset ja taloudelliset syyt.
Äiti itkee kun se kuulee sanoi Amir.

Runossa viitataan tiheästi Afganistanin neuvostomiehitykseen (1979-89) ja sitä vastaan käytyyn sissisotaan.
Äiti-poika-teemaa käsittelee myös Äiti.

Vaaleanpunainen yö

Helmikuu on kuukausista
kylmin. Vilun luiset sormet
haroo selkää
kourii tungetellen vatsaa. Mikset
pannut vielä yhtä paitaa? Kuu
kun loistaa
liskot lentää
huutaa yössä, siivenkärki
poskeasi hipaisee. Usva
sirottaa kuun valon
kietoo metsän
pinkkiin hämärään.

Suo kantaa kulkijan siellä
missä vielä joulukuussa
jalka painui
mutaan. Vain tässä kohtaa
jää on hauras, lieju tirsuu
saappaan alta. Mikä huuru
nousee maasta
jaksaa suonkin sulattaa?
Sorkanjäljet sotkee lumen
liejuun. Piru vaiko peura?
Ne katoavat pöheikköön.

Helmikuu on kuukausista oudoin.

Samaa teemaa käsittelee myöhempi runo Pimeä.

Runon kohta Kuu kun loistaa, liskot lentää on plagioitu Transkaakko-yhtyeen kappaleesta Kuu (omakustannelevyllä Uuni, 2003).

Katse lumen alta

Punainen kravatti pullottaen
liian ison pukutakin alta
seisoi poika jurona. Edessä
rinnan korkeudella arkku
kädessä seppele.
Ei se huomannut kun ihmiset
katsoi : mitä se miettii? Mitä ymmärtää?
Keinoemo luki nauhaa.
Hän on nyt taivaassa. Äitiä kaivaten.
Laittoi käden pojan olkapäälle. Aika
laskea seppele.

Muistatko
minut? Ei ilmettä.
Kerroin nimeni. Niin kuin se
nyt jotain merkitsisi. Isäksihän
se minua kutsui.
Isä numero kaksi. Se toinen
epäonnistuminen.
Se katsoo jostain kaukaa kuin
lumen alta.
Kolmas äiti laittaa käden olkapäälle.
Aika lähteä äidin
sen alkuperäisen
viimeiselle reissulle. Ei liikaa
järkytyksiä yhdelle päivälle.

Äitinsä haki sen joka kolmas perjantai
kello kuusi. Jos muisti.
Ja pystyi. Minä hain takaisin sunnuntaina
niinikään kello kuusi. Se haisi
tupakalta ja hajuvedeltä
kuulemma halvalta, minä en erota
halpaa ja kallista toisistaan.
Se nukahti illallispöydässä.
Maanantaina ei päiväkotiin. Pitää rauhoittua
yksi päivä. Toiset vanhemmat
katsoo pitkään muutenkin.

Tyhjä talo jossa se kaikki
tapahtui. Metrinen heinä.
Puun alla lumiharson kuorruttamat
mädät omenat, heinikossa
ikkunansirpaleita
muovimonsteri.
Toinen telaketju rikki.
Se sai tämän äidiltään kun täytti viisi. Miten
se on voinut jäädä tänne? Patterit
me otettiin pois heti eka iltana kun ei jaksettu
kuunnella sen ääntä.
Se katsoo lumiharson alta
syyttäen.

Tyttö ja kuolema

Onks noin monta kuollu kysy tyttö
hautuumaalla
kun se sai kuulla että joka kiven alla
on joku. Noin monta
mä vastasin.

Eihän me ikinä kuolla? Kaikki kuolee joskus.
Kuoleksä kans? Ikävä kyllä.
Kuolenks mäkin? Joo mutta
siihen on vielä
paljon aikaa.
Onks hirmu paljon? On.

Yöllä se tuli vierelle.
Mä en haluu että mä kuolen.
Mä en haluu että te kuolette.
Mä en haluu jäädä tänne yksin.
Mä en haluu että ketään kuolee.
Mä en haluu että ketään
pannaan puulaatikkoon ja
maan alle. Se ei oo kilttiä.
Mä valehtelin sille
ettei se oikeesti kuole ja että
siitä tulee
pieni sininen lintu. Selitys kelpas,
se nukku.

Kuolema on tyly juttu kun sen kuulee
eka kertaa. Sitä ei olis
niinku arvannu.
Sitten asiaan tottuu
ja kun hormonit jymisee
sen unohtaa kokonaan.
Onneks elämä on hirmu pitkä
maapallo kupera
ja horisontti lähellä.
Ei näy kuin pätkä kerrallaan.
Myöhemmin tien päällä ollessa
pilkistää horisontin takaa yllättäen
isojen tunturien jäähuiput. Hiljalleen
ne tulee lähemmäs
jo aivan lähelle.
Ne näkyy kokonaan. Yks päivä
äitis haudalla
sä huomaat ettei sun ja niiden välillä
oo ketään. Sä erotat jo paljain silmin
rinteiden rosot, varjot
kuilut ja kalliot.
Ne hallitsee jo koko länsitaivasta.

Tyttö täytti seitsemän. Elokuussa kouluun.
Se sai lahjaks poikabarbin.
Ne leikki hautajaisia. Ariel on kuollut.
se on lelulaatikossa. Lumikki ja Ken
kantaa sitä. Aurora on pappi.
Oliks kivat synttärit? Oli tosi kivat.

Isä-lapsi-problematiikkaa käsittelee myös Sälli.

Kolmas kivi auringosta

Tähtiyö, Otavan kärry kumollaan
pyörät päin Pohjantähteä
niskan takana taivaan helmi Venus
pään päällä Andromedan hännäkäs ää.
Mitä pimeämpi yö sen parempi
näkyvyys
tänään miljoona valovuotta.
Miljoonan valovuoden pimeä
steriili syvyys
autiomaa
alkupakkanen
kuohuva kvanttityhjiö
yö, ei ihmistä varten
kaukana mutta lähellä
peninkulman päässä
lähempänä kuin Laihian kirkko.
Kiven päältä katson suoraan siihen
ilmakuplan uumenista
otsonifiltterin suojasta
kasvihuoneen lasikaton alta.

Näkyvyys ylös miljoona valovuotta
alas ruumiin verran
saappaankärkeen saakka.
Saappaan alla kivi
kolmas auringosta laskien
kovalta näyttävä
munankuori
ja sen alla
maan-ala
manala inferno helvetti tuonela
kuuma ja rikiltä haiseva
kuoleman valtakunta
kaukana mutta lähellä
puolen peninkulman päässä
lähempänä kuin Sepänkylän Neste.

Joskus maan-ala kapinoi
rikkoo kuorensa
tulee ulos
basalttinen painajainen.
Kolmas kivi kääntää sisikuntansa
ja minä muistan paikkani
kiven päällä tähtien alla maan-alan yllä
kahden ajan välissä
rajalla kahden tyhjän
sen joka oli ennen
ja sen joka tulee jälkeen.
Se on hyvä paikka, ja sen nimi on
tässä ja nyt.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin myöhempi Murphyn laki.

Sälli

Sälli sai rahat ja lähti
kävelemään, rööki huulessa
selässä kilisevä reppu.
Ei se paljon selittänyt eikä paljon
ollut tarviskaan sillä
päivä oli pikkuperjantai.

Sano sille että se on hyvä tyyppi.
Sano sille että se on syvältä.
Sano sille että se on ihan välkky jätkä.
Sano sille että se on älykääpiö.
Sano sille että sä vihaat sitä.
Sano sille että sä välität siitä.
Sano sille että sen äiti valvoi viime yön.

Muistatsä kun opit ajaan pyörällä?
Muistatsä kun jäit päiväkotiin itkemään?
Muistatsä kun sait sen prätkähiiripenaalin?
Muistatsä kun muutettiin ja sullei ollut kavereita?
Muistatsä kun laskit mäkee leikkimopolla?
Muistatsä sun eka maalin futiksessa?

Sen kerran sä puhuit
yöllä ählypitseriassa. Miksi?
En tiedä. Mikset enää? En tiedä
sitäkään. Kun sä lähdit.