En tiennyt että junat pysähtyivät öisin
meidän asemalla
ja matkustajat ahtautuivat kyytiin
perheittäin, keillä oli vielä perhe,
ja ovet salvattiin
ulkoapäin,
ja juna jatkoi matkaa, he eivät tienneet
minne.
En tiennyt että Romeo ja Julia asuu
olkkarimme seinän takana.
He pakenivat heimojensa kostoa
ja asettuivat meidän rappuun
neljän lapsen kanssa.
Vanhin on ekalla, ja hänellä on astma.
Aamuisin he vievät lapset tarhaan
käsi kädessä.
En tiennyt että yö kylmenee
juuri ennen aamunkoittoa.
Aurinko nousee lähikaupan takaa
ja sattuu silmiin jos sitä katsoo kohti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ne kaikki asiat, joita ei viitsisi katsoa kohti, kuka mitäkin. Tieto lisää tuskaa, mutta joskus kai kauneuttakin. Tykkään siitä, kuinka kolmas säkeistö kokoaa yhteen kaksi ekaa, toisilleen vähän vastakkaista.
VastaaPoistaHieman haikea. Hienosti aurinko lopussa valaisee sen mitä kaupungista ei tiedä. Taitavakin.
VastaaPoistaKiitos kommenteista, Lachesis ja Railaterttu. Tieto lisää sekä tuskaa että kauneutta, se on totta.
VastaaPoistaPistää todella miettimään, että tietääkö sitä loppujen lopuksi mitään kokonaan, niin että voisi olla neuvomassa toisia. Ja mikä sen kaiken tietämättömyyden paljastaa, kuin aurinko hyllyillä leijuvan pölyn? Ihmiset itse. Tykkäsin todella runostasi.
VastaaPoista