Äkkiä maailmasi
hämärtyy. Välähtikö
valo vai
rävähtikö silmä? Jyrinä
kulkee idästä
latvojen yli eikä
peippo keskeytä
julistustaan. Ensimmäiset
pisarat
tiedustelevat
reittiä maahan. Seuraavat
tulevat rynnäköllä
lupaa kysymättä
raivon vallassa kimmahtaen
peltikatosta. Valokaaret
välähtelevät luomien läpi ja
tärisyttävät
rumpukalvoa.
Pyöräilet töihin
väistellen
etanoita.
Koivunsilmut puhkeavat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mielettömän hieno lopetus! Ensin on itse luonnon armoilla ja sitten itse sateenpiiskaamana väistelee etanoita! Haino! Siis Hiano!!
VastaaPoistaUkkosmyrskyn ja etanoiden rinnakkaisuus on tehokasta. Suuren myllerryksen keskellä ajatuksen keski¨pisteenä on pienten suojelu ja selviytyminen?
VastaaPoistaNyt joudun tunnustamaan, että katselin aamulla ukkosmyrskyä ihan vaan terassinkatoksen alta kuivat villasukat jalassa kahvia juoden. Lähdin väistelemään etanoita vasta sitten kun sade oli jo loppu. En kastunut missään vaiheessa!
VastaaPoistaNyt oon varmaan ihan mamiksen maineessa runoilijapiireissä...
Älä huoli, munkin teksti lähti liikkeelle löytäessäni päivällä suodattimesta rikkoutuneen suodatinpaperin. Ihan mamoilua täälläkin :).
VastaaPoistaMamoilu on terveellistä. Uhoaminen surkuteltavaa :)
VastaaPoistaPidin runostasi. Vimmaa ja voimaa, myös herkkyyttä ja huumoria.
Kevään ensimmäinen ukkosmyrsky, odotettu ja kaivattu.
VastaaPoistaUkkosmyrskyt on hienoja. Koivunlehtien puhkeaminen on minulle joka kevät Se Suuri Tapaus, voisi sanoa että Luomisen Päivä. Kerran se on tapahtunut kaupassa käynnin aikana (menin sisään kauppaan : ei ollut koivunlehtiä ; tulin ulos : oli). Tänä vuonna se osui työmatkalle. Menen ihan sekaisin siitä enkä osaa paljon muuta ajatella.
VastaaPoistaMielenkiintoista ilmaisua, on luettava uudestaan ja uudestaan.
VastaaPoistaVika säkeistö sopisi omaksi runokseen - ristorasamainen luonnon&hetken kuvaus
VastaaPoista