keskellä
ei missään. Varjottomassa
sumussa ei näe
edessä
toista reunaa
alla
kuilun outoja hirviöitä
sinitaivasta yllä ja tähtiä
sen takana. Äsken
seisoi kovalla kivellä. Tunsi
tyhjän
varpaittensa alla.
Perääntyi, otti
vauhtia ja
hyppäsi. Mitä
toivoen?
Mitä peläten?
Mikä hengitti
selkään?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vahvaa ilmausta taas.
VastaaPoistaVahvaa tunnelmaa.
VastaaPoistaTykkäsin (taas kerran) vahvasta runostasi!
VastaaPoistaHyppy on aina riski, mutta välillä tarpeen. Kaiken uhallakin.
VastaaPoistaIlmaisu varjoton sumu kuvaa hyvin sitä mielentilaa, jossa tuollainen hyppy tapahtuu.
VastaaPoistaMikä tosiaan....? Hyvä kysymys!
VastaaPoistaVaikutuin jälleen!
Perääntyessään putoaa.
VastaaPoistaKiitos kommenteista. Olen ollut viikonlopun poissa sähköpostin ääreltä, joten en ole ehtinyt itse kommentoimaan.
VastaaPoistaTämä runo syntyi melko helposti ja vaivattomasti yhdestä mieleeni nousseesta kuvasta : ihminen jähmettyneessä liikkeessä kuilun yllä. Varjoton sumu tuli lisäksi, kun kävelin pihalle, ja siellä vallitsi aamuinen maitosumu. Hirviöt, sinitaivas ja sen takana tähdet ovat jo vakiorekvisiittaa runoissani. Pitäisi kai keksiä jotain uutta, mutta nämä kuvat ovat aika lujassa mieleni perustassa.
Todella vahvaa, hyvää tekstiä
VastaaPoistajos runosta jättää kysymyslauseet pois siihen jääsi mukava hypyn tuottama jänni
VastaaPoistaNoista kysymyslauseista tuli samanlainen kommentti facebookiini. Nyt kun luin niin kommentti kuulostaa asialliselta. Juttu muuttuu dramaattisemmaksi ilman turhia loppukyselyjä.
VastaaPoista