sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Tavut ilman merkitystä

Kuuntelen usein laulua kielellä jota en ymmärrä.
Tavut ilman merkitystä nousevat ja laskevat,
etkä tiedä missä sana alkaa, ja missä lause loppuu.
Intervallit korvalle vieraat mutta silti tutut kuin
unessa kuullut,
kurkkukonsonantit joita et tiennyt olevan olemassa,
tunteet joita olit luullut kielletyiksi.

Kun tiedon häly vaimenee, voit kuulla
sanojen salaisen musiikin.

Ensin oli keho ja puhe. Hengityksen tempo,
sydän-iskun rytmi,
sävelkulun tunnevoima, vokaalien melodia,
maahan painuvan askeleen tahti,
käden ääni kättä vasten.

Eilen vanha nainen puhui minulle vieraalla kielellä.
Kasvot, kädet komppasivat yläsäveltä.
Sen alta kuulin resignaation kontrapunktin,
epäilysten vaimennetut riitasoinnut,
turhaan tehtyjen kysymysten alennetut sävelaskeleet.

Ymmärsimme hyvin toisiamme,
tai
niin ainakin
luulen.

3 kommenttia:

  1. Siinähän se oli selitys kielen synnylle, ja samalla sille, miksi ymmärtäminen on aina mahdollista jos antaa itselleen siihen luvan.

    VastaaPoista
  2. Ehkä tämä on pikemminkin selitys MUSIIKIN synnylle. Muistelen lukeneeni, että ns. evoluutioestetiikan tutkijat katsovat laulun syntyneen puheesta. Puheen rytmi ja intonaatio ovat tuottaneet musiikin rytmin ja melodian. Intonaation sävelvaihteluista voi kuulemma johtaa harmonian ja sävelasteikot. Kun kuuntelee rappia, joka on jonkinlaista puheen ja laulun välimuotoa, ja ylittää levinneisyydessään kaikki muut modernit musiikkilajit, tekee mieli uskoa tähän teoriaan.

    Olen opettanut työkseni suomea maahanmuuttajille. Kokemukseni on, että ihmiset voivat ymmärtää toisiaan paljon ilman yhteistä kieltäkin. Yhteisen kielen puuttuessa esiin nousevat ilmeet, eleet, intonaatio, nauru ja itku, joissa on paljon yleisinhimillistä koodia. Tosin on kulttuurisidonnaistakin : olen joutunut opettelemaan kantapään kautta, milloin aasialainen hymyilee oikeasti, milloin vain kohteliaisuudesta.

    VastaaPoista
  3. Minä olen nyt unohtanut sen nimen, mutta sellainen japanilainen koulu oli, jossa musisointi ja laulaminen aloitettiin systemaattisesta kun lapsi oli äitinsä vatsassa vielä - joo, Suzuki-metodi. Lapsista tuli sekä musikaalisesti että kielellisesti lahjakkaita.

    Muistat puhuvat rummut? Jossain Länsi-Afrikassa? Kuulin juuri, että rummuilla todella kyetään keskustelemaan, niillä saadaan sekä sävelkulut että intonaatiot, niin että toisessa kylässä oleva tajuaa mistä on kyse. Käsittääkseni asiat ovat kyllä yksinkertaisia. Taisi olla ghanalainen joka tästä kertoi.

    Minäkin olen opettanut lyhyen aikaa suomea ulkomaalaisille, mutta ongelmana oli rahan puute ja sen lisäksi kieli oli oikea ongelma. Monille ulkomaalaisille oli opetettu enimmäkseen ruotsia ja he olivat olleet ruotsinkielisen kunnan vastaanottokeskuksessa, joten ensimmäiseksi uudeksi kieleksi tuli ruotsi.

    On miltei mahdotonta opettaa suomea ihmisille jolla on jo tänne tullessaan monta kieltä (esim Irakin ja Iranin rajavyöhykkeiltä tulevilla) ja sitten täällä vielä pitäisi oppia kaksi uutta. Lapset selviävät, mutta aikuiselle se on vaikeaa.

    Ei siinä varmaan muuten olisi mitään hämminkiä, mutta ruotsi ja suomi kuuluvat eri kieliryhmiin. Uralilais-altailaisen kielen oppii parhaiten turkkilaisperäinen ihminen.

    VastaaPoista