lauantai 19. kesäkuuta 2010

Jospa kuolemaa ei ole

Vain liha sammuu.
Pallea ei liiku.
Veri lakkaa juoksemasta
ahtaissa kanavissaan.
Maksa jatkaa
päivän kaksi
nyt jo turhaa siivoustyötään.
Jäähtyy sitten.
Iho puskee vielä pienen parransängen.
Hengitys on lakannut.
Henki on lähtenyt.
Liha jää siihen
hengetön
nurkkaan heitetty risa vaate
hylätty perhosen kotelo
kylmennyt käärmeennahka soratiellä.
Perhonen on lentänyt kukkaan
käärme luikerrellut varvikkoon.

Poistunut on hengitystä liikuttava voima

itse
usva ilman ulottuvuutta
näkymätön
hajuton ja
koskematon.
Silti lihaan vangittu.
Vailla muotoa ja
koordinaatteja.
Ikuisuuteen tuomittu
äärettömiin ulottuva
hengen aaltofunktio.

Kuolemaa ei ole.

Katsot katonrajasta
lääkäriä joka kertoo
rakkaallesi
hirvittävän totuuden.
Ymmärrät kuolleesi.
Tahdot lohduttaa.
Siivilöidyt hänen lävitseen.
Näet
suolenmutkan ruuantähteet
munasarjat
lompakkoon unohtuneen lottokupongin
oman ruumiisi kuvan
hänen verkkokalvollaan
ja saman kuvan vielä kerran
hypotalamuksen poimuissa.
Hiljaa mielen perukoilla heräilevän
pelon
yksin-olon ensi aavistuksen.

Sinä näet hänet

selvemmin
kuin koskaan ja
lopultakin
ymmärrät.
Mutta hän on jäänyt.
Ei hän kuule
kuiskaustasi
ei tunne
läsnä oloasi.
Hän näkee kylmenevän kotelon
josta sinä olet ryöminyt ulos
ryppyisiä siipiäsi
kuiviksi leyhytellen.
Sitä hän luulee sinuksi.

Haluaisit välittää mutta

sinua kutsutaan
valo-olentojen maailmaan
sinun maailmaasi
tähtein tuolle puolen
enkeleiden luo.
Sinä menet.
Paikkasi on siellä
vertaistesi luona.



Tämä pätkä on ensimmäinen osa pitkäksi venyvää keskeneräistä sikermääni kuolemasta ja kuolemattomuudesta. Ankea aihe mutta kiehtoo minua oudosti. Samasta aiheesta olen kirjoittanut aiemmin runon Tyttö ja kuolema.

6 kommenttia:

  1. Kuolema on sen verran tabu aihe nykyään, että runoni kaipaa ehkä pientä selittelyä.

    Runo antaa vaikutelman kuin se olisi jonkinlainen henkilökohtainen uskontunnustukseni. Siitä ei ole kysymys, enemmänkin siitä että tarkastelen erään maailmankuvan (dualistinen maailmankuva, ruumiista erillinen kuolematon sielu) käytännön seuraamuksia.

    Runoa voi kommentoida kahdesta näkökulmasta : 1. sisältö, ja 2. kirjallinen taso. Mielelläni kuulisin kommenttia etenkin jälkimmäisestä asiasta, kun olen itse epävarma, miten tällainen maailmankatsomuksen tarkastelu toimii runomuodossa. Haukkua saa - jos runoformaatti ei toimi, pitänee vaihtaa esseemuotoon.

    Saa toki kommentoida sisältöäkin.

    VastaaPoista
  2. Minusta tämä toimi runomuodossa hyvin; vaikea kuvitella samaa proosana.

    Pidin monista vertauskuvista, erityisesti kohdasta
    "Hän näkee kylmenevän kotelon
    josta sinä olet ryöminyt ulos
    (- - -)
    Sitä hän luulee sinuksi."

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista Careliana. Ajattelin oman kommenttini kirjoittamisen jälkeen samaa kuin sinä, että tämä ei toimisi missään esseemuodossa.

    Aihe on sinänsä epämiellyttävä, mutta olen sitä mieltä että runous ei voi olla pelkkää päivänpaistetta ja perhosia kukkaniityllä.

    VastaaPoista
  4. Mites olis proosamuoto, jossa runovivahteita? Jos epäilet ettet runon keinolla pysty kaikkea ilmaisemaan.

    Mielestäni runo noudattelee tyyliäsi kirjoittaa runoja, joten ehkä vain tarvitset ajatuksillesi haudutusaikaa, jotta löytöisit haluamasi sanat.

    VastaaPoista
  5. Olet oikeassa, kuolemaa ei ole,
    vain liha mätänee,
    mutta sitä syntyy koko ajan tuoretta.

    VastaaPoista