tiistai 2. maaliskuuta 2010

Tuhon ennustaja

Yläasteen pihalla, välitunnilla he järjestäytyivät rykelmiin. Sinä kysyt mistä he tietävät mihin rykelmään mennä. Etkö näe taivaasta riippuvia lankoja jotka liikuttavat heidän käsiään ja jalkojaan ja sitovat heidät toisiinsa? Etkö näe tuota joka ei seiso missään rykelmässä eikä tiedä mihin katseensa kääntäisi ettei hänen häpeäänsä nähtäisi? Isona hänestä tulee tuhon ennustaja.

Häneen kyllästyttiin vaikka tuho oli jo tulollaan, vaivihkaa kuin home leipään. Kaupunki jäi veden alle viikoksi. Se on pitkä aika olla veden alla. Ja seurasi seitsemän kirottua vuotta ja vihreä maa muuttui ruskeaksi ja mikä elätti ennen sata lehmää elättää nyt kymmenen. Hän näki sen ja ymmärsi ettei voi palata kotiin. Ja tuli hyppäsi latvasta latvaan ja söi ilman maan pinnasta niin ettei voinut hengittää ja poltti vanhan patsaan jossa alaston nainen ojensi ammoin katkenneita käsiään. Kun metsä on kuiva se löytää kipinänsä.

Kaakaopavun karvaan aromin pehmentää maito ja sokeri. Chili vain pahentaa asiaa.

Tuhon ennustajat näköjään kiehtovat minua. Samasta aiheesta on myös runo Hullu nainen.

4 kommenttia:

  1. Näiden suljettujen rykelmien autonomiaan olen työni puolesta puuttunut usein; tyttöjen puolella tulosten saanti oli varsin vaikeaa, poikien kanssa onnistui paremmin. - Runon kielikuvat ovat dramaattisia,niin on aihekin.
    Viimeinen säe jää irralleen, toimisi ehkä keskemmällä paremmin. "Kun metsä on kuiva...", on hyvä lopetus.

    VastaaPoista
  2. Nyt kun luen eilisen tekstini, olen samaa mieltä että viimeinen säe jää roikkumaan irralliseksi.

    Jäin miettimään, onko tyttörykelmän systeemi suljetumpi ulkopuoliselle kuin poikarykelmän, vai onko kyse siitä että ulkopuolisen puuttujan pitää olla samaa sukupuolta rykelmän kanssa?

    VastaaPoista
  3. Arjen ja yksinkertaisuuden ystävänä koen jotenkin miellyttävänä keventäjä ja samalla myös kasvoille tulona tuon kaakaolopetuksen. Kun ilmakehä on hävinnyt ja maa kalvas on hyvä palata arkeen, jota, konkreettisemmin kuin kuiva metsä, on kaakao. Kaakaojuomissa on myös omakohtaisesti lapsuudentuntu, jolloin se mielessä sitoutui takaisin rykelmiin, muistuttamaan miten lapsissa on tulevaisuus, miten tärkeää on se mitä heille opetetaan ja mitä heidän myös annetaan oppia, miten annetaan käyttäytyä, mitä annetaan pitää arvokkaana. Sillä toisiin voi vaikuttaa. Ja pitääkin.

    En usko että maailma tarvitsee niinkään tuhon ennustajia, kuin sen ehkäisijöitä, uuden rakentajia ja korjaajia. Maininta vain runosta nousseena ajatuksen vahvan tunteen tukemana.

    Toisen kappaleen ansioita en osaa/jaksa alkaa eritellä päästäni sanoiksi. Mutta se on todella taitavaa tekstiä ja vaikka aistin siinä jonkinlaista pohjoista ulottuvuutta, ehkä luontokuvauksen (ja mahdollisesti lehmien) takia, niin raamatullisuus tuo siihen väkevän sivumaun.

    VastaaPoista
  4. Moi Koiranen. Olen itse epävarma, pitäisikö julistaa synkkää tuhon sanomaa ja Jumalan vihaa vaiko lohdullista uuden rakentamisen evankeliumia. Epäilen että molempia tarvitaan.

    Lehmät ja seitsemän kirottua vuotta eivät itse asiassa kerro sen enempää pohjoisesta kuin Raamatustakaan, vaan Sudanin Nuba-vuorista (Darfurin naapurista). Naapurini lähti sieltä maanpakoon 1980-luvulla ja meni käymään lapsuutensa kotikylässä uudelleen 2008. Hän löysi kuivuuden kiroaman maan jossa karjatalous eli henkitoreissaan. Ilmastonmuutos jyrää Saharan eteläpuolella.

    Kaakao on itsessään väkevä ja tulinen papukasvi. Maidolla ja sokerilla saadaan pehmennettyä sen maku lapsille sopivaksi. Azteekit suosivat sen sijaan chiliä, joka vain kärjistää sen tylyä perusmakua. Aikuiseen makuun chilikaakao on ihan hieno juttu.

    VastaaPoista