lauantai 13. helmikuuta 2010

Seitsemäntoista

Onnea merkkipäiväsi
johdosta. Pääsit tänne vaikka
aioit jo antautua. Seuraat
edessä hohtavaa valoa
tietämättä
onko se tunnelin suu
vaiko
vastaantuleva juna. Olet yksin
siellä missä
enkelitkään
eivät viihdy. Erotan sinut kaukaa
haalistuneena hahmona
tuskin tunnistettavana.

Silti tiedän sinut
sisälläni lumisena maisemana
sumuna suon laidalla
pilven varjona varvikossa
kipuna kintereissä sen
jäljiltä josta et halua
puhua
puristuksena palleassa väkijoukon
keskellä
aina vain. Tuolta levyltä
muistan joka iskun tasatahdin
rumpusoolon sävelkulun nousun
ja laskun.

Kaukaa kurkotan
kättäni
sinua kohti
mustan madonreiän läpi. Tunnet
hätkähtäen
sormieni
kevyen hipaisun.

Tämä runo on vapaata jatkoa aikaisemmalle runolleni Marcia funebre.

11 kommenttia:

  1. Sain tästä otetta luettuani Marcia funebren. Ilman sitä jäi minulle roikkumaan ilmaan, mutta on siinä sinälläänkin ansiokkaita ilmaisuja: tiedän sinut sisälläni...
    Yksityiskohta "kipuna kintereissä": voisiko jäädä pois (tulee mieleen iskelmällinen juoksutus)

    VastaaPoista
  2. Tämä jysähti.

    "Olet yksin
    siellä missä
    enkelitkään
    eivät viihdy."
    On jostain tilasta ihmisen pois tyhjentävä ilmaus.

    VastaaPoista
  3. Eikö blogisi nimi ja nimemerkkisi ollut ennen Mudzahir? Vai Mudhazir? Ja minä aina onnistuin kompastumaan nimessä. Nyt olen jo ihan sekaisin...

    VastaaPoista
  4. PASANEN : "Kipuna kintereissä" muistuttaa kieltämättä vanhaa biisiä "Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana" jne. Ainakaan tällä hetkellä en kuitenkaan halua luopua tuosta kohdasta, koska sillä on oma tarkoituksensa runossa. Ehkä se tökkii parin kuukauden päästä, ja pyyhin sen vaivihkaa pois.

    RAILATERTTU : Totaalinen yksinäisyyden tunne on melko monen ihmisen tila, onneksi useimmilla vain ohimenevästi elämässään. Minä törmään jostain syystä tosi paljon ympärilläni olevaan pahoinvointiin (esim. puolitutun parikymppisen itsariyritys pari viikkoa sitten). Runous on minulle ihan selvästi keino käsitellä näitä juttuja. Siitä syystä runoni ovat yleensä niin kauhean synkkiä, vaikken itse olekaan omasta mielestäni erityisen synkkä ihminen.
    Sen jälkeen kun rupesin kirjoittamaan näitä runoja, olen nukkunut yöni hyvin, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Ja koko ajan tapahtuu.

    ELEANOR : Blogini nimi oli alunperin "Mudzahir", mikä on virheellisesti kirjoitettuna nykyinen ja siis oikea nimi "Muhadzir". (En huomannut virhettä pitkään aikaan, ja se jäi pyörimään.) Oikea nimi muhadzir tarkoittaa muukalaista/maahanmuuttajaa, virheellinen nimi mudzahir puolestaan "möläyttelijää", sellaista tyyppiä joka puhuu kiusallisen äänekkäästi vääriä asioita väärien ihmisten kuullen. Sekin kyllä sopii hyvin meikäläisen nimeksi.

    Jos arabian kieli tuottaa ongelmia, voit sanoa Tuomikoskeksikin.

    VastaaPoista
  5. Pidin tästä todella vahvasta runosta. Se sisältää tosi hienoja yksityiskohtia, ja on silti kokonaisuutenakin upea.
    Pysäytti.

    VastaaPoista
  6. Kiitos selvityksestä. Kyllä, arabia tuottaa minulle ongelmia, kellepä arabiaa taitamattomalle ei tuottaisi. Unohtui sanoa mitään runosta. Rytmi kulkee kauniisti ja luontevasti. Runosi tuntuvat olevan useimmiten osa jotain laajempaa kokonaisuutta.

    VastaaPoista
  7. On itsellenikin tuttu ilmiö, että ihastun johonkin ilmaisuun, josta vuoden päästä ihmettelen, että mitähän tuokin oli tarkoittavinaan. Mutta eihän "oikeaan voi oikaista", vaan on niin sanoissa kuin elämässäkin tehtävä ne mutkat, mitkä on tehtävä. Kai.

    VastaaPoista
  8. Oma arabiantaitoni on itse asiassa aika kökköinen. Opiskelin kieltä jostain syystä nuorena ja parhaimmillani luin Nawal El-Saadawin novelleja sanakirjan avulla. (Voin vieläkin suositella "Herra ex-ministerin kuolemaa", se on vahvan runollista proosaa ja suomennettu.)

    Sittemmin kieli on unohtunut, mutta kirjaimet hallitsen, samoin yksittäisiä sanoja ja fraaseja. Olen maahanmuuttajien opettaja, joten kuulen kyllä arabiaa päivittäin ja bongailen yksityiskohtia. Tänään oppilaani opettivat minulle, että "muuttofirma" on arabiaksi sharikat al-naqad.

    VastaaPoista
  9. Toivottavasti tuttusi löytää hiljalleen voimia elää ja voi toipua. Runoudessa pääsee todella omaan itseensä, välillä löytää ihmeellisiä paikkoja itsestään tai ulkopuolelta. Niitä ei voinut edes kuvitella olevankaan. Runous on.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Poistin edellisen kommentin, koska siitä olisi saattanut tunnistaa henkilön. Tässä se osa kommentista, jossa ei ole ongelmaa :

    ELEANOR : Runontekeleeni syntyvät alunperin yksittäisestä kuvasta, josta lähtee kehittymään episodi. Episodin ympärille kertyy vähitellen lisää ideoita, niin että on usein pakko kirjoittaa toinen runo jatkoksi tai edeltämään alkuperäistä tilannetta tai joskus kuvaamaan samaa tilannetta toisesta näkökulmasta. Tämä runohan kertoo oikeastaan samasta hetkestä kuin Marcia funebre, mutta kohtaamisen toisen henkilön näkökulmasta.

    Eli kokonaisuus kasvaa vähitellen yhden pienen idean ympärille.

    VastaaPoista