perjantai 8. tammikuuta 2010

Paavo oli tosi pahana

Mä sanoin että kamaan.
Mitään
ei tapahtunu. Mä oon sentään
pienten lasten äiti. Mun pitää
ajatella. Lastenks takia vaan
ei mitään tapahtunu
se kysy. Ne vaikutti
asiaan
mä vastasin siihen
silleen diplomaattisesti. Toi

oli tunnustus se
huusi. Sä
halusit
kumminki. Sä tanssit ihan
kiinni
siinä. Sulloli
housut märkinä.
Johon mä että mee
haisteleen. Ne on tuolla
pyykkikorissa
päällimmäisinä. Ne mustat.
Haista onks ne ollu
märkinä
muusta ku hiestä
kun mun piti juosta sun
perääs. Mä olin ihan varma
et se menee.
Muttei sentään. Mä sanoin

et jos mä päätän
että ei
niin sitten ei
ees housut kastu. Ei tommosta
voi päättää
se väitti. Jos joku haluu
niin se haluu vaikka
mitä päättäis. Ehkä te miehet
ette voi
mut mä voin
päättää
mitä mä haluun
ja mitä mä en haluu
mä sanelin siihen. Siinä kohtaa se

löi.
Jälkeenpäin mua melkeen
kadutti
kun mä en ollu
halunnu.
Mut ei sit kuitenkaa. Mä
oon sentään
pienten lasten
äiti.

Vähän samaa aihetta käsittelee myös Murphyn laki.

3 kommenttia:

  1. Kovin ajankohtainen on tämä teema: hengenmenoon johti viime vuonna 25 naisen ja 5 miehen osalta.
    Sisäisen kontrollin ja vastuun/ulkoisen kontrollin ja pakottamisen rajalinjoja tässä viipotetaan ihan luontevasti.

    VastaaPoista
  2. Hyvää settiä. Samastuttava. Painavaa draamaa kepeässä asussa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista, Pasanen ja Voodookettu. Tosin luettuani runon jäin miettimään sen minähenkilön sisäistä kontrollia. Nainen tuntuu kontrolloivan omaa seksuaalisuuttaan aika täydellisesti. En tiedä onko sellainen hyväksi ihmiselle, vaikka Paavon ja lasten kannalta se epäilemättä on hieno juttu.

    Hassua että sitä löytää huomaamatta jääneitä piirteitä itse luomastaan fiktiivisestä henkilöstä.

    VastaaPoista