lauantai 2. tammikuuta 2010

Isä

Ahti seisoo aukiolla
horsmikossa
räntäsäässä räkätippa nenän päässä
suu raollaan huulet
hiljaa liikkuen.
Mitä mies miettii? Minne
katsoo? Mitä puhuu
itsekseen?
Isäänsäkö ajattelee?
Vaeltaako hän nyt
Barsoomin kuivuneilla tasangoilla?
Valaako asvalttia
ilman paitaa
rinta hiestä kiiltäen?
Kestääkö Kollaa? Pelastuuko
galaksi? Pääseekö Sormuksen Viejä
perille? Se on isästä kiinni.
Isällä on Tehtävä
ja kun se on suoritettu
hän tulee
takaisin
kotiin.

Tämä runo liittyy aikaisempaan Ahti-runooni Äiti. Isä-lapsi-problematiikkaa käsittelee isän näkökulmasta Tyttö ja kuolema.

2 kommenttia:

  1. Tässä tyyli on ehjempi kuin saman sarjan aikaisemmissa. Räkätippa räntäsateessa nenänpäässä sopii tämän sarjan runoihisi paremmin kuin "kaukomieli"-tyyliset sanat, jotka kuuluvat siihen vanhaan Kalevalaan. Ymmärrän niin, että Ahti ei ole oppinut sallimaan itselleen herkkyytensä ilmaisemista ja on vetänyt rooleja, joilla on haavoittanut niin itseään kuin muitakin. Siksi hänen on ajoittain paettava todellisuudesta mielikuvitusmaailmaan. (Mutta kenenpä ei olisi)

    VastaaPoista
  2. Ahti-runot ovat hyvin erityylisiä mutta eivät tietoisesti. "Aikaisempien" Ahti-runojen kohdalla kokeilin kalevalaista tyyliä, ja se osoittautui hankalasti hallittavaksi. ("Aikaisempi" on sikäli huono sana, että kaikkien Ahti-runojen ensimmäiset versiot syntyivät kesälomallani viime heinäkuussa yhden viikon sisällä.)

    Tämän runon melko koruton tyyli tuntuu ainakin tällä hetkellä minusta parhaalta.

    Ahti on herkkä, vetää rooleja ja haavoittaa itseään ja toisia, se on totta. Kalevalainen tyyli ei selity näillä asioilla vaan enemmänkin satunnaisella kokeilunhalullani.

    VastaaPoista