sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Päivänsäde ja menninkäinen

Miksi me kävellään kadun
vasenta puolta? Täällä on kolkkoa
ja likainen jää luistaa kenkien alla.
Mennään toiselle puolelle. Siellä hymyilee aurinko
ja asvaltilla on pälvi.

Te blondit pyritte aurinkoon kuin
perhonen kynttilään vaikka
se polttaa valkoisen nahkanne. Minun maassani
aurinko on uhka. Se tappaa miehen, kuivaa pellon ja
vie viisaaltakin järjen. Tästä maasta minä pidän koska
se on valju. Rakastan tihkusadetta ja
rusakon juoksua savenharmaalla kynnösmaalla.

Aurinko paisutti Bashirin kielen
aavikolla kun jeepistä katkesi
vetoakseli. Se poltti rakkuloille Djemelin mustan ihon
merellä kun veneestä oli bensa loppu. Se kuivatti
Nasaretilaisen ristilleen niin ettei
kyljestä tullut verta kun siihen pisti.

Minä olen katsonut
siihen suoraan ja nähnyt kirkkaalla taivaalla
sokean äidin ja mustan pätsin. Sen kuva paloi
verkkokalvolleni ja vieläkin kun suljen silmäni
näen kadotettujen kuilun. Siksi otan
aina illalla lääkkeeni ja liu'un pois luotasi
toiseen maahan jota hallitsee illan violetti varjo.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin myöhempi Blondin monologi nukkuvalle rakastetulle.

4 kommenttia:

  1. Oodi auringolle tai auringottomuudelle.

    "Tästä maasta minä pidän koska
    se on valju. Rakastan tihkusadetta ja
    rusakon juoksua savenharmaalla kynnösmaalla." Hyvin kiteytetty ihana Suomi.

    Pidin varsinkin tästä dramaattisuudesta:
    "Minä olen katsonut
    siihen suoraan ja nähnyt kirkkaalla taivaalla
    sokean äidin ja mustan pätsin. Sen kuva paloi
    verkkokalvolleni ja vieläkin kun suljen silmäni
    näen kadotettujen kuilun.--"

    VastaaPoista
  2. Ei pitäisi selitellä omaa runoaan mutta teenpä poikkeuksen. Se kertoo suomalaisnaisen kanssa seurustelevasta pakolaisesta, jonka elämää varjostavat kotimaassa koetut pahat jutut.
    Suhtautuminen aurinkoon on yleensäkin asia, joka jakaa kylmien ja kuumien leveyspiirien asukkaita. Sokea äiti on Terho Pursiaisen vertauskuva jumalasta, joka pursuu luomisenergiaa muttei ole kiinnostunut luomiensa olentojen kohtalosta.

    Kun olin jo pannut runon sivulleni, se rupesi tuntumaan keskeneräiseltä. Siinähän on vain Menninkäisen näkemys. Päivänsäteen puheenvuoro puuttuu kokonaan. Jonain päivänä joudun varmaan kirjoittamaan runon kokonaiseksi. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä Päivänsäde haluaa sanoa, mutta aavistan että hänellä on paljon sanottavaa.

    Aika hassua, miten yhdestä sanasta "violetti" alkaa kehittyä täysin ennalta-arvaamaton tarina, joka vaatii enemmän ja enemmän tilaa. Se minua viehättää Runotorstain haasteissa - ne laukaisevat liikkeelle odottamattomia ajatuksenkulkuja, jotka jäisivät toteutumatta, jos suunnittelisin runoja vain kotona yksikseni. Tuloksena on laadultaan vaihtelevia runoja mutta minä pidän tästä työskentelytavasta. Juha

    VastaaPoista
  3. Tämä oli puhutteleva runo. Pidin runosta.
    Viisti violettia sopivasti.

    VastaaPoista
  4. Väkevää kerrontaa!
    Ja yhdyn kokemukseesi runotorstaista.

    VastaaPoista