Vaimonsa jättämän fyysikon näky

Juuri kun halusin lopettaa kaiken

jotain hohtavaa kulki
tyhjäksi jääneen taloni läpi
jättäen jälkeensä
lippaan jonka tietysti avasin.
Löysin sen sisältä toisen
vähän erilaisen, ja sen sisältä
taaskin uuden
kerta kerralta
piirteiltään sumeamman
kunnes sisimmästä erotin vain
alkukajossa hehkuvat säikeet

ne joista on maailma punottu.

Niistä on tehty teräksen harso
ja neutriinot, yön hiljaiset kulkijat jotka
kiireissään eivät näe
tähtitarhoja ympärillään.
Ne ujuttautuvat sielun lailla
seinän ja taivaankappaleen läpi,
ne menevät
salaisimpiin paikkoihin ja
intiimeimpään ihmiskehoon
eivätkä huomaa
kohdanneensa mitään.

Näin kolme ulottuvuutta

lyhyyteni
vatsani alkavan pömpötyksen,
aviovuoteemme
tarpeettomaksi käyneen leveyden, ja
neljäntenä vielä
kaltevan kalvon jolla liu'umme
vesimittarin lailla kitkattomasti
kaikki samaan suuntaan, loppua kohti,
sen sokean jumalan
joka luo kaiken vehreyden ja syö
omat lapsensa,
ja entropian nälkäisen hirviön.
Se ahmii sisäänsä alkutulta ja
imee hitaasti
valon maailmasta.
Ja aivan
aivan odottamatta
havaitsin vielä

sen kaiken takaa kuusi muuta

fotonin-ohutta litistynyttä
multiversumin
outoa dimensiota, joita
järkeni kieltäytyy uskomasta.
Ne näyttäytyivät aisteilleni
kuin kuvastimesta
numeroiden takaa
viivan alta.

Vesimittari kiitää kitkatta lammen kalvolla

eikä huomaa
syvyyksiä allaan
ei pohjan sileitä kiviä
ei simpukan verkkaista hengitystä
eikä nälkäisen kiisken varjoa, ei
sinisen korennon lemmen-leikkiä yllään.
Auringonkin heijastuksen
se luulee kuuluvan
veden latteaan pintaan joka
vain hiukan antaa myöten
askeleen alla.

Kylmät jalat

Musta kissa juoksi maantien poikki,
hirvi koulubussin edestä.
Suolta kuului huuto, usvassa liikkui aaveita.
Joku kosketti vasenta olkapäätäsi,
ja iltahämärässä
korppi rääkäisi
hakkuuaukiolla.
Vessan peilistä näit otsaasi painetun merkin
ja takana seisovan hahmon.

Odotit sitä muttei se tullut.

Tuntematon lintu siritti harmaana marraskuun aamuna.
Valkeus tuli,
ja männyn kylki punersi.
Teräs pehmenee valokaaren alla,
kupari sulaa hitsausliekin kirkkauteen.
Äkkiä näet
vastaantulijan läpi
hänen pelkonsa.
Tytön vatsa on valkoinen,
jalat kylmät.
Vain sinä voit ne lämmittää.

En tiennyt

En tiennyt että junat pysähtyivät öisin
meidän asemalla
ja matkustajat ahtautuivat kyytiin
perheittäin, keillä oli vielä perhe,
ja ovet salvattiin
ulkoapäin,
ja juna jatkoi matkaa, he eivät tienneet
minne.

En tiennyt että Romeo ja Julia asuu
olkkarimme seinän takana.
He pakenivat heimojensa kostoa
ja asettuivat meidän rappuun
neljän lapsen kanssa.
Vanhin on ekalla, ja hänellä on astma.
Aamuisin he vievät lapset tarhaan
käsi kädessä.

En tiennyt että yö kylmenee
juuri ennen aamunkoittoa.
Aurinko nousee lähikaupan takaa
ja sattuu silmiin jos sitä katsoo kohti.

Rusketusraidat

Valot kirkastuvat. Astut estradille.
Katsot näyttöön vaikka
osaat sanat.
Teksti etenee ja tummenee. Jostain kaukaa kuulet
yläkireänä
oman äänesi.
Selin seisten
heität haasteen maailmalle.

Tähän hetkeen valmistauduit kauan : pohjameikit
maskarat
rikkinäiset verkkosukat
roiskeläppä karvattomat kainalot ja
pinkit rintsikannauhat.
Näytit paperit. Catwalk baaritiskille.
Tiesit että olet alasti. Vieraat katseet
tarrautuivat peppuusi.
Sait siiderin, ja hädintuskin
pääsit pöytään.

Missaat tahdin. Saat sen kiinni. Laulat hetken
nuotin vierestä.
Sitten lähdet lentoon.
Katsot ruudun läpi tähtiin, voima
virtaa rintaonteloon.
Et enää muista silmiä selässäsi.
Tässä seisot,
tähän olet tullut, ja matka oli pitkä
yläasteen fyssanluokkaan
käytävän päästä päähän. Teeskentelit että
kroppa
perse
naamataulu
ovat kohdallaan. Ja ekavuoden
datanomilinjalla vedit röökiä
amiksen jalkakäytävällä
ohiajavien arvioitavana
selin kampaajiin
joiden joukkoon
pisteesi eivät riittäneet.

Biisi päättyy. Käännyt päin maailmaa.
Et kuule aplodeja.
Sä olit cool. Sä olit hot.
Sä heitit haasteen.
Sä näytit niille
sun rusketusraidat.

Tänään

Taivas on tänään korkealla
mutta ulottuu silti maahan asti
koskettamaan puolukkamättäitä. Musta kyy
makasi soratiellä ja otti aurinkoa.
Kun tulin kohti, se nosti päätään ja
lipoi kieltään.
Päästi silti ohitseen.

Silloin

Kun äreä nokkonen nosti päätään ojan laidalla
ja sen alkukantainen haju resonoi vastamyllättyyn perunamaahan,
kun jäätynyt heinä rohisi päälle astuessa
ja kuu purjehti repaleisen pilven taakse,
kun takkuinen varis raakkui roskakatoksen kulmalla,

sinä hymyilit minulle ilman mitään syytä
ja minä koskin sinua etäältä kättä kurkottamatta.

Mustikkamaa

Poimit paljaiden varpujen sinistä satoa mehun sotkemin sormin.

Itikka kiertää kämmenselkäsi yllä.
Etsii laskeutumispaikkaa, pettyy ja poistuu.
Nousee tutkimaan kasvoja.
Humaltuu hengityksestäsi.
Haistaa verta huulen ohuen ihon alta.
Istuu. Puhallat sen pois.
Tunkee hupun ja korvan väliseen luolaan. Nuuhkii myrkyn aromia.
Vinkuu turhaa raivoaan korvaasi vasten.
Sinä olet sille himoittava maailma
ihon-alisen veren täyttämä.

Kapuat lohkareharjanteelle.

Talonkokoiset kivet nojaavat toisiaan vasten.
Jäätikön jumalat heittivät ne siihen aikojen alussa
syystä jota et tiedä.
Tunnet auringonlämpimän kiven kättäsi vasten.
Istut sananjalkojen viereen.
Heilutat jalkoja kuilun yllä, silmäsi latvojen tasalla.
Se kuilu menee maailman ytimeen
peikkojen valtakuntaan.
Katsot korennon surinaa kuilun yllä ja vedät savua syvälle sisääsi.
Keltajäkälärunkoisen haavan lehti havisee vaimeasti.
Tuulen luoja kulkee siellä.

Radan varressa vattupuska. Joku on poiminut parhaat päältä.

Keskeltä oksien alta
maasta katsoen
löydät salaisen vadelmakätkön.
Sitä vartioi sahalaitainen nokkosenlehti
mutta huijaat sitä ja nappaat marjan.
Hetken päästä se kostaa ja iskee hampaansa kämmenselkääsi.

Missä valo siellä varjo.
Missä mustikka siellä hyttynen.
Missä vattu siellä nokkonen.

Illalla suljet luomesi. Näet varvikon kuvan.
Hailakanvihreät fraktaaliviivat ja siniset pallot.