Juuri kun halusin lopettaa kaiken
jotain hohtavaa kulki
tyhjäksi jääneen taloni läpi
jättäen jälkeensä
lippaan jonka tietysti avasin.
Löysin sen sisältä toisen
vähän erilaisen, ja sen sisältä
taaskin uuden
kerta kerralta
piirteiltään sumeamman
kunnes sisimmästä erotin vain
alkukajossa hehkuvat säikeet
ne joista on maailma punottu.
Niistä on tehty teräksen harso
ja neutriinot, yön hiljaiset kulkijat jotka
kiireissään eivät näe
tähtitarhoja ympärillään.
Ne ujuttautuvat sielun lailla
seinän ja taivaankappaleen läpi,
ne menevät
salaisimpiin paikkoihin ja
intiimeimpään ihmiskehoon
eivätkä huomaa
kohdanneensa mitään.
Näin kolme ulottuvuutta
lyhyyteni
vatsani alkavan pömpötyksen,
aviovuoteemme
tarpeettomaksi käyneen leveyden, ja
neljäntenä vielä
kaltevan kalvon jolla liu'umme
vesimittarin lailla kitkattomasti
kaikki samaan suuntaan, loppua kohti,
sen sokean jumalan
joka luo kaiken vehreyden ja syö
omat lapsensa,
ja entropian nälkäisen hirviön.
Se ahmii sisäänsä alkutulta ja
imee hitaasti
valon maailmasta.
Ja aivan
aivan odottamatta
havaitsin vielä
sen kaiken takaa kuusi muuta
fotonin-ohutta litistynyttä
multiversumin
outoa dimensiota, joita
järkeni kieltäytyy uskomasta.
Ne näyttäytyivät aisteilleni
kuin kuvastimesta
numeroiden takaa
viivan alta.
Vesimittari kiitää kitkatta lammen kalvolla
eikä huomaa
syvyyksiä allaan
ei pohjan sileitä kiviä
ei simpukan verkkaista hengitystä
eikä nälkäisen kiisken varjoa, ei
sinisen korennon lemmen-leikkiä yllään.
Auringonkin heijastuksen
se luulee kuuluvan
veden latteaan pintaan joka
vain hiukan antaa myöten
askeleen alla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kunnianhimoinen runo. Pidän sitä miten olet onnistunut yhdistämään fysiikan ja mystiikan, roolirunon ilmestyksenomaisus pukee tätä. Elämän rakennusaineet tuovat mieleen kaiken liikkeessäolon ja jonkinlaisen kollektiivisen mielen/tajunnan.
VastaaPoistaFysiikka on minulle nimenomaan mystiikkaa, joka näyttää meidän maailmamme syvän outouden. Fysiikka on pakottanut meidät tottumaan yhä uusiin yllätyksiin : maailma on pyöreä kuin appelsiini mutta vesi ei putoa siitä pois ; maailmankaikkeuden liikkeet voidaan laskea kolmella helpohkolla yhtälöllä ; aika hidastuu kun mennään kovaa ; kun kuvaa suurentaa fotonin tasolle, se käy peruuttamattoman sumeaksi ; entropia syö valoa maailmasta ja sammuttaa aikojen lopussa tähdet ; ja vaikeat yhtälöt sievistyvät yksinkertaisiksi, jos olettaa maailmankaikkeuden kymmen-ulotteiseksi(supersäieteoria 1980-luvulta, periaatteessa tieteellisin kokein tarkistettavissa jos vain tekninen taitomme riittäisi sen vaatimien kokeiden toteuttamiseen).
VastaaPoistaPeriaatteessa näillä ihmeellisyyksillä ei ole välittömästi mitään tekemistä ihmisen murheiden tai vesimittarin liu'un kanssa, mutta jotenkin koen jonkin yhteyden niiden välillä.
Pidin paljon tästä sisäkkäiden ja rinnakkaisten maailmojen yhdistämisestä runon äärettömiin lainalaisuuksiin.
VastaaPoista*yhtäkkiä yhteiskuntatieteelliseen loikkausta miettivä matemaatikkokokelas tuntee suurta ikävää fysiikkaa kohtaan*
VastaaPoistaJoku viisas sanoi joskus, että fysiikka on tylsin, proosallisin ja kaavamaisin kaikista inhimillisen ajattelun muodoista, mutta sen tulokset ovat kaikkein runollisimpia, hätkähdyttävimpiä ja unenomaisimpia. Komppaan tätä väitettä. Kannattaa silti harkita loikkausta yhteiskuntatieteisiin ja fysiikan kirjojen lukemista vapaa-aikana.
VastaaPoista