Joskus aamuisin, kun ei huvittaisi nousta
makaan, katson kattoon
näen asioita.
Kyyhky huhuaa lehdettömässä kevätkoivikossa.
Sen ääni hukkuu lähestyvään junaan.
Kasvot
ilman taustaa
välähtävät
vaunun ikkunassa
tasoristeyksessä.
Filmi pysähtyy,
jatkuu taas.
Juna loittonee ja jättää
kitalakeen
jostain syystä
mustan suklaan
häivän.
Minä nousen ylös aamukuselle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Äänet avoimesta ikkunasta muuttuvat kuviksi katon valkokankaalle.
VastaaPoistaNiinhän ne taas huhuavat jättäen jälkeensä milloin minkinlaisen häivän
VastaaPoistaKatsoppas, osoite ei vienyt perille
VastaaPoistaAamun herkässä tilassa satunnaiset aistiärsykkeet joskus sekoittuvat mielen vapaaseen liikkeeseen ja runo on siinä.
VastaaPoista