on niukkaa
ja siksi kallisarvoista.
Sen sameat luksit valaisevat
vain kaikkein välttämättömimmän :
kanaalin savisen veden
paljaan kynnösmaan
ja haavan lehdettömät luurangot,
ja illalla,
kun sähkökatkos
pyyhkäisee sata vuotta sivilisaatiota
kaupungista,
luulet ensin ettet näe kättäsikään
mutta sitten huomaat
siihen kohdistuvan
kosmisen hohteen. Se siilautuu
korkealta katulamppujen yltä.
Maailmankaikkeus on ollut siellä,
koko ajan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Heippa.
VastaaPoistaAnteeksi, etten ole käynyt koko kesänä kommentoimassa, on ollut todella kiire. :)
Olen siis Crizy, http://crizy.vuodatus.net, mutta olen nyt vaihtanut blogiosoitetta lähinnä siksi, etteivät sukulaiseni kävisi lukemassa blogiani...
Aivan upea runo, kuvaa hyvin marraskuun tunnelmaa.
"--kosmisen hohteen. Se siilautuu
korkealta katulamppujen yltä.
Maailmankaikkeus on ollut siellä,
koko ajan. "
Upea oivallus.
Hei Crizy. Hyvä että kuitenkin jaksat vielä kirjoittaa runoja. Itselläni se on jäänyt tosi vähiin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPienestä kädestä maailmankaikkeuden valoon. Runo pystyy tähän, aikamatkustamiseenkin. Hieno teksti.
VastaaPoista