torstai 3. joulukuuta 2009

Kaupungin valot

Kaupunkia ei näy tästä mutta valot näkyy. Tuo loimotus ei tule oopperatalon iltavalaistuksesta. Kaupunki palaa.

Volodja jäi nalkkiin. Se keräsi sotamiesten tupakannatsoja ja opetteli röökäämään kymmenvuotiaana. Ei helppoa. Jämät on tosi lyhyitä sota-aikana.

Kaupunki palaa. Kaksi miljoonaa ihmistä palavassa kaupungissa jota vartioi pohjoisesta siniristiarmeija ja etelästä hakaristiarmeija. Talven aikana melkein puolet kuoli.

Se seisoi helvetin pitkässä leipäjonossa eikä mennyt suojaan kun tuli ilmahälytys. Sillä tavalla pääsee jonossa eteenpäin.

Matti näki taas sen loimotuksen kun sotapoliisi kysyi, miksi lomaltapaluu myöhästyi viikon. Matti valehteli kännänneensä. Se ei sanonut että toverit yllytti jäämään metsään. Se palasi kumminkin. Ei asian vuoksi vaan siksi ettei se halunnut ihan vielä kuolla.

Leipäjonosta se näki kun viljavarastoon osui ja silloin se ymmärsi että ne halusi tappaa sen. Nälkään kun eivät muuten onnistu. Se päätti ettei se vittu kuole kiusallakaan.

Eikä Mattikaan kuollut vaikka lomat paloi loppuajaksi. Se tuli elävänä kotiin kun sota oli loppu. Junan ikkunasta se näki latomeren ja pillahti itkuun aikuinen mies. Kotona se meni toverien haudalle. Vain Simo oli selvinnyt. Se meni pritsin alle piiloon eikä sotapoliisit huomanneet sitä.

Isä ja äiti kuoli nälkään mutta Volodja ei. Sä et halua kuulla miten mä selvisin. Se ei oo sankaristoori.

Matti halusi että sen hautajaisissa soitetaan olen kuullut on kaupunki tuolla. Me täytettiin pyyntö vaikka ihmeteltiin. Tovereita ja veteraaneja se kielsi kutsumasta.

Viimeiseen asti se väitti että oli ampunut aina ohi vaikka sotakaveri sanoi toista.


Nimet on muutettu, mutta muuten Matin tarina on pääpiirteissään tosi. Volodjan tarina perustuu Vladimir Vysotskin kappaleeseen Ja vyros v leningradskuju blokadu ("Kasvoin Leningradin piirityksessä").

12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Näin hkt:ssa viime keväänä Kielletyt laulut-esityksen, jossa oli Vysotskin kappaleita, mutta en muista oliko esityksessä tätä. Tää on kyllä mun mielestä proosaa, mutta älä ota sitä kritiikkinä, koska ei sillä ole merkitystä. Kerronnan tasoja on vähän vaikea seurata, mutta olen nyt vähän väsynyt joten luen tämän huomenna uudestaan virkeämmän pään kanssa. Jokatapauksessa hieno näkökulma Sininen ja valkoinen-teemaan. Ei deletoitavaa;-)

    VastaaPoista
  2. Kyllä sininen ja valkoinen löytyy jos haluaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Vysotskin Leningrad-laulua ei tietääkseni ole suomennettu eikä esitetty Suomessa. Se on heikosti tunnettu biisi, äänitetty perestroikan aikana rahisevalle Formulirovka-nimiselle älppärille. Venäjällä tätä biisiä ei todennäköisesti esitetä miltään viralliselta kanavalta, koska se näyttää Suuren Isänmaallisen Sodan ei-niin-sankarillisessa valossa.

    VastaaPoista
  4. Tämähän on niin liikaa meikäläiselle - itku tulee ... mutta sehän on silloin oikea taideteos, jos lukija näin liikuttuu.

    VastaaPoista
  5. Jos tästä tulee itku, niin runo on saavuttanut tarkoituksensa. Se on hyvin hyvin sentimentaalinen runo vaikkei heti siltä näyttäisikään.

    VastaaPoista
  6. Kyllä liikutti täälläkin!
    Hieno tarina!

    VastaaPoista
  7. Siinä tiivistetysti 2. maailmansota yhden miljoonakaupungin asukkaan ja tunnonvaivoista kärsivän "vihollisen" näkökulmasta.

    VastaaPoista
  8. Hieno ja koskettava roosanpätkä. Ja mielenkiinoinen seikka tuo mistä teksti kumpusi.

    VastaaPoista
  9. Koskettavat tarinat yhteen kietoutuneina.

    VastaaPoista
  10. Siniristiarmeijaa vähän kummeksun. Jos on kyse nyk. Pietarista, siniristiarmeija nimenomaan pysytteli etäämmällä.

    VastaaPoista
  11. PASANEN : Hyvä yhteenveto.

    HELANES : Siniristiarmeija meni riittävän lähelle Pietaria/Leningradia että näki sen tulipalojen kajot. Tämän voit tsekata vaikkapa Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu -kirjasta, tai vaihtoehtoisesti jatkosodan sotakartoista. Runon "Matti" myös kertoi elävässä elämässä minulle katselleensa nuorena sotamiehenä Leningradin valoja Kannaksen takaisinvalloituskeikkansa päätteeksi syksyllä 1941.
    Ja joka tapauksessa etäisyys Leningradiin oli riittävän lyhyt sulkemaan saartorenkaan. Ilman siniristiarmeijan panosta ne vajaa miljoona ihmistä eivät olisi kuolleet nälkään talvella 1941-42. Tämän sanon haluamatta vähätellä tai puolustella sitä, mitä neuvostoarmeija teki suomalaisille moneenkin otteeseen.

    VastaaPoista
  12. PISARA : Sanoit ettei tämä ole runoa vaan proosaa. Mietin itsekin, kumpaanhan tämä nyt on luettava. Ennen oli niin helppoa erottaa runo proosasta : runoa oli se, jossa oli rytmi ja loppusointu ja paljon kummallisia sanoja joita ei kuule elävässä elämässä. Nykyään se ei päde.

    Tästä nousee kaksi kysymystä : 1. Voidaanko runon ja proosan eroa enää nykyaikana määritellä? Ja 2. Onko sillä erolla merkitystä? Mieleen tulee vain sellainen vastaus, että runo on ilmaisultaan tiivis ja saattaa omata rytmisiä ja soinnullisia elementtejä ja sisältää usein monikerroksisia merkityksiä. Proosa on väljempää kerrontaa, jossa on Pisaraa mukaillakseni enemmän ilmaa klapien välissä. Se ei pääsääntöisesti ole rytmistä, soinnullista eikä niin monikerroksista kuin runo. Tällä määritelmällä runo ja proosa ovat oikeastaan saman jatkumon ääripäitä. Jotkin proosateokset, esim. James Joycen Odysseus menevät tällä määritelmällä runouden puolelle.

    VastaaPoista