torstai 1. lokakuuta 2009

Balladi Lemminkäisen rikoksesta ja Tummaisen kauheasta kostosta

Ahti lieto Lemminkäinen
tuo on kaunis Kaukomieli
Lapin naisen naurattaja
Saaren neion selättäjä
Pohjan piian panija
tapasi baaritiskillä tytön tumman :
musta paita pysty tukka
nahkahame sinisukka .
Rintojen välissä kirkkaaksi maalattu betonikoru
rautaisessa riipuksessa.
Katsoi Ahti rintaväliin.
Näki uurteen näki korun.
Ei nähnyt haavaa korun alla
silmän tavoittamatonta.
Päivät kului viikot vieri vuodet juoksi
vaan ei mennyt umpeen
Tummaisen tulinen haava.

Lauloi lieto Lemminkäinen.
Lauloi loitsut lemmenjoiut.
Kuuli itkut kuuli tuskat.
Lohdutteli liehitteli.
Tunsi tyttö haavan hellittävän.
Tunsi poltteen paranevan
sielun vaivan selkenevän.
Niin sai Ahti mitä tahtoi
pääsi sinne minne pyrki :
näykki nännit kouri kupeet
puristeli pakarat.
Sitten nousi sijaltansa.
Jatkoi matkaa pohjoiseen tai ehkä etelään.
Kesä oli pitkä ja moottoritie kuuma.
Vielä oli monta kukkaa haistamatta
monta mettä maistamatta
monta yötä valvomatta
monta kuuta ulvomatta.

Tumma tyttö soitti sydänyöllä
sanoi
haisen sulta mutten tahdo
peseytyä.
Tahdon tanssia sun kanssas
loppuun rakkauden.
Tahdon tuntea sun huules
nänneilläni.
Tahdon taaskin kuulla
sykkees
sisälläni.
Tahdon että pyyhit
hiet otsaltani
kun ensimmäisen kerran
katson lastamme.
Tahdon kulkea sun kanssas
käsi kädessä
pois koululta
kun se on viety sinne
eka kertaa.
Tahdon itkeä
sun rintaas vasten
kun äidin arkku
kylmään kuoppaan
lasketaan.
Ja kun olen tyhjäpäinen
dementikko
tahdon viimeisenä muistaa
kainalosi hajun. Mielenkiintoinen

tarjous vastasi Ahti.
Mut sori
nyt
ei ole aikaa.
Mullon vähän kiire.
Elämä on lyhyt ja
laiva odottaa.
Voitasko jutella vaikka
maanantaina?
Mä voin selittää sitten.

Tummainen löi
luurin kiinni.
Soitti kahden viikon päästä.
Anteeks
kun mä taas vien
sun kallista aikaas
mut sua saattais kiinnostaa
et meidän lapsemme
lepää keskussairaalassa
biojäteastiassa.
Laskettu aika
ois ollut maaliskuussa.
Mikset sä sanonut?
Kyl mä yritin mut kun
sulla oli kiire
laivaan.

Se oli loppu Lemminkäisen
surma suuren sankarin.
Piiat pilkkas immet ilkkui
neiot nakkoi niskojansa.
Kaljatuopin vaahdossa
hän näki sen
hiekkalaatikolla
koulun pihalla
mopon selässä ja
biojäteastiassa.
Päivät kului viikot vieri vuodet juoksi.
Ei kulunut kuva
kaljatuopin vaahdosta.
Tässä kuussa se
täyttäisi kolmetoista.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Marcia funebre ja myöhempi Äiti.

12 kommenttia:

  1. Hurja!
    Ja jännittävä sekoitus Kalevalaa ja Salattuja Elämiä tai vastaavaa. Ja joka kerralla kun vaihdoit tyylistä toiseen niin se veti naaman hymyyn rankasta aiheesta huolimatta.
    Että noinkin voi kirjoittaa :-)

    VastaaPoista
  2. Ravisteli. Tyylilajitkin kävivät hyvin yhteen.

    -Lachesis

    VastaaPoista
  3. Tällainen kosto voi toimia vain siinä tapauksessa että Lemminkäinen ei ole täydellinen paska. Kostohan vetosi hänen moraalintajuunsa ja elämänsuojeluvaistoonsa. Mies oli ehkä paska mutta kuitenkin kehityskelpoinen sellainen.

    Tyylilajien vaihtelu johtuu osittain siitä että runo on kasattu useammasta erillisestä pikkupätkästä. Paljon piti tehdä työtä että sain ne hitsattua yhteen. Saumat jätin tarkoituksella rosoisiksi että erottuisivat.

    Runo on pääpiirteissään tosi. Periaatteessa olen valehtelija mutta huono mielikuvitus pakottaa ottamaan aiheet elävästä elämästä. Salkkarit pyörii livenä minun ympäristössä 24/7.

    VastaaPoista
  4. Eiköhän tuo tummainen kostanut enemmän itselleen. Naiset ovat superhyviä haavoittamaan itseään miehet välineinään ja sitten vielä rankaisevat siitä itseään päälle.

    En ihan pitänyt tyylilajien vaihtelusta, olisin toivonut yhteisempää säveltä koska jo sisällöllisesti lukija joutuu hahmottamaan eri yhteyksistä lainattuja merkityssisältöjä. Mutta aineksista pidin - mielikuvitus lensi pitkälle.

    VastaaPoista
  5. Vielä tuohon mitä sanoit omassa kommentissasi:

    "Runo on pääpiirteissään tosi. Periaatteessa olen valehtelija mutta huono mielikuvitus pakottaa ottamaan aiheet elävästä elämästä. Salkkarit pyörii livenä minun ympäristössä 24/7."

    Eikös kaikki kertominen ole aina valehtelua? Vaikka keskeiset tapahtumat olisitkin poiminut tosisalkkareista niin kyllä tuossa on silti 100% tarinaa. Todellisuus on kyllä monesti hyvä katalysaattori mielikuvitukselle.

    VastaaPoista
  6. Tarina oli tosi hyvä ja lähti hienosti liikkeelle. Olisin toivonut tyylilajin pysyvän samana, mutta toimiihan se näinkin.

    VastaaPoista
  7. Hyvä kollaasiruno, pidin tyylivaihteluista.

    VastaaPoista
  8. olet tarinankertoja. mielenkiintoinen teksti sisällöltään ja muodoltaan. ensin tyylin vaihto vähän hämmensi, mutta alkoi rullaamaan kun tottui uuteen rytmiin, ja mukavaa, että lopuksi palattiin alun tyyliin.

    VastaaPoista
  9. Panin runon otsikkoon adjektiivin KAUHEA nimenomaan siksi, että tämä kosto kohdistui niin kauhealla tavalla niin moneen osapuoleen : lapseen joka tapettiin, isään joka menetti mielenrauhansa loppuelämäkseen ja äitiin joka iski itseensä uuden haavan sen entisen lisäksi joka ei ollut mennyt umpeen vuosienkaan saatossa.

    Tarkka lukija panee merkille, että Tummainen oli "sinisukka". Kalevalassa tämä määritelmä on annettu Kullervolle ("sinisukka Äijön lapsi"). En ole satavarma mitä sana tarkoittaa, mutta se tuntuu liittyvän hulluuteen ja voisi olla peräisin ruotsin sanasta "sinnessjuk", mielisairas (vertaa svartsjukig = mustasukkainen). Tummaisen käytös (joka ei siis ole minun mielikuvitukseni tuotosta) ylittää jo normaalin harkitsemattomuuden rajat ja liittynee toisaalta hänen salaiseen haavaansa, toisaalta hänen intohimonsa ehdottomuuteen.

    Itse tykkäsin siitä, että tyylilajit vaihtuivat runossa ja tähtäsin siihen tietoisesti. Mutta olen ainakin toistaiseksi sokea arvioimaan omaa tuotostani. Parin kuukauden päästä osaan sanoa, tykkäänkö siitä oikeasti.

    VastaaPoista
  10. Jaiks, kosto on kyllä kipeä. Eikä tätä kostoa voi pyyhkiä pois.
    Tyylien vaihtuminen tuntui aluksi vähän oudolta, mutta niinkuin itsekin totesit se vaatii aikaa ennenkuin oikeasti tietää tykkääkö, siis jos on jostain ihan uudesta asiasta kysymys. Ihmisen mieli jotenkin vastustaa kaikkea uudenlaista, huomaan monesti. Sitten kun tottuu niin tykästyykin.

    VastaaPoista
  11. kalevalamitta on kivaa! hieno tarina runossasi.

    VastaaPoista