lauantai 9. toukokuuta 2009

Marcia funebre

Tunneli kaartuu. Toista päätä ei näy.
Poika astelee pölkyltä pölkylle. Peremmälle.
Tihenevään hämärään. Mielessä
vilahtaa ohimennen mitä äiti sanoo
mitä sanoo tyttö joka
katsoi ohi
olkapääni yli
toisiin silmiin. Hän kulkee nyt
sinisen taivaan alla kun minun tieni vei
rautatietunneliin. Sankarisinfonia
päättyy hautajaismarssiin. Hahmo

kulkee vieressä, hohtaa
hämärässä. Poika sanoo mene pois. Juna
tulee kohta. Et voi jäädä tänne.
En pääse pois. Olen kiinni
sinussa. Kuin lihakset luissa. Huominen
tässä päivässä. Muistot menneisyydessä. Sinun tiesi
on minun tieni.
Kuka oikein olet? Olin
ennen sinä ja vieläkin kannan sinua
matkassani kuin luurankoa
sisälläni. Ilman sinua
en voi elää. Mistä sinä siihen tulit? Tulin
vastaan toisesta päästä. He

pysähtyvät. Kaarre peittää tunnelin pään
takana. Ja edessä. Mikä
on tämä valo joka hohkaa seinistä?
Miksei täällä ole pimeää? Se on se valo joka
puri sinua. Aurinkoa kuumempi, kylmempi kuin
pakkasrauta kielelläsi. Tiedät siitä vasta
vähän. Liian vähän. Mikä
on tämä musiikki joka soi täällä
hautaholvissa? Se
on se mitä et ehtinyt kuulla. Marcia funebren jälkeen
tulee voitonmarssi. Junan kolke

kuuluu takaa. Juokse
poika! Juokse
henkesi edestä! Juokse
pakoon
kuolemaa
kintereilläsi! Juokse
valoon! Näetkö
tuon
joka seisoo
valoa vasten
tunnelin
suulla? Hän
odottaa
sinua! Vaunut
vilistävät
sumuisen katseen
edestä. Poika
haukkoo henkeä
nousee
ratapenkereeltä
ja kävelee
uuteen maailmaan
sinisen taivaan alle.

Runo kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisempi Naamiaisten jälkeen ja myöhempi Seitsemäntoista.

9 kommenttia:

  1. Hyvä kieli kuva tuo aurinko-passasrauta. Loppu oli hengästyttävä niin kuin kuuluukin kun juostaan henkensä edestä.

    Mitä epätoivoista on runoblogin pitämisessä?

    VastaaPoista
  2. Siinä ympäristössä, missä minä olen kasvanut ja työskennellyt, keski-ikäiset miehet eivät kirjoita runoja, eivät ainakaan julkisesti. "Runoilija" on samansävyinen sana kuin "ufohörhö". Aluksi minua pelotti tulla kaapista tai oikeammin pöytälaatikosta, ja tämä blogikin oli täysin anonyymi, eli siinä ei näkynyt nimeäni. Nyt tämä homma ei tunnu enää lainkaan epätoivoiselta vaan vapauttavalta.

    VastaaPoista
  3. Runossa on unenomaisesti elävä maailma. Joukossa sanoja jotka olivat itselle merkityksellisiä - kuten luuranko.
    ja omat merkitykset alkoivat löytää runosta minulle sanomaa ja sanottavaa.

    VastaaPoista
  4. Runo on parhaimmillaan moniselitteinen niin, että lukija voi yhdistää sen omiin merkityksiinsä. Siksi sama runo tuottaa jokaiselle vähän eri merkityksen. Itse voisin tulkita oman runoni alusta loppuun, mutta parempi etten pilaa sitä tulkinnallani.

    Sen verran voi runon taustoja valottaa että olin itse nuoruudessa jossain vaiheessa aika epätoivoinen. Kuuntelin tuohon aikaan mm. Beethovenin 3. sinfoniaa (Eroica eli Sankarisinfonia), jonka toinen osa on majesteetillinen surumarssi Marcia funebre. Sitä seuraa voitontahtoa ja elämäniloa sykkivä kolmas osa.

    VastaaPoista
  5. Mukavaa, että tulit ulos pöytälaatikosta.

    VastaaPoista
  6. Omassa elämässä on ollut suht. paljon draamaa, ja tuttavapiirissäkin sattuu ja tapahtuu koko ajan. Ei tätä draaman ainesta tarte lähteä kovin kaukaa hakemaan. Välillä riittää kun avaa etuovensa ja kattoo pihamaalle. (Asun kunnan vuokra-asunnossa ja viihdyn kun elämä ei pääse menemään tylsäksi.)

    VastaaPoista
  7. "Siinä ympäristössä, missä minä olen kasvanut ja työskennellyt, keski-ikäiset miehet eivät kirjoita runoja..."

    Tuo on kyllä tuttu juttu. Jos kirjoittaa humppaan sopivan tekstin, niin miehillekin voi mainita (ehkä) kirjoittaneensa runon. Mutta että menisi ns. avautumaan runon kautta (ts. vaikuttaisi siltä,että omia tuntemuksiaan, jotka eivät ole jotenkin erähenkisiä ja reippaita tai sitten aivan toisesta laidasta, tuopinpohjan läpi laulettuja), hyi saatana mikä akka! - No ehkä asenteet ovat lieventymään päin, toivottavasti. Ehkä me osaltamme edistämme sitä.

    VastaaPoista