sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Kasvot

Laitoin lapun pöydälle etten
unohtaisi uniani.
Yöllä näin kasvosi
kuun kuvajaisena kaivon pohjalla.
Tutut mutta tuntemattomat.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Logos

Kuusiklapit räiskähtelevät pesässä. Pihka ei pala tasaisesti vaan väkivaltaisesti räjähtäen. Materian, hapen ja lämmön kolmiyhteinen logos on vangittu rautahellaan aggressiiviseen rakasteluun. Sana helvetti tulee sanasta hella. Atomimaailman machomies happi hyökkää puunsyyn kimppuun ja repii hiilen syleilyynsä. Sama kolmiyhteys palaa sinun sisälläsi mitokondrioiden pätseissä. Se puskee suolavedet kainalohuokosiisi ja kuumat aallot vatsanpohjaasi.

Hellan rautarenkaiden lomasta näet liekkikielien riuhtovan eteenpäin ja näivettyvän sitä mukaan kuin ne etääntyvät synnyttäjästään. Liekki on tulesta tullut mutta se ei ole tuli vaan tulen kuvajainen, sitä itseään suuremman kirkkauden varjo. Niin kuin Muhammed ei katsonut Jumalaa suoraan vaan vain heijastumana hänen enkelinsä Gabrielin kautta ja sittenkin sokaistui hänen kirkkaudestaan, niin sinäkin näet tulesta vain sen valoruumiin muttet sitä itseään.

Kuvajainen valaisee öiset hongankyljet, ja väsyneet vaeltajat istuvat tuijottaen sitä ääneti, laulunsa jo lopettaneina. Jokin eläin liikkuu valopiirin ulkopuolella varoen tulemasta näkyviin ja kummastellen tuota voimaa, joka palaa senkin soluissa ja jonka vangitsemisen taito erotti nuotiopiirin äärellä istujat kaltaisistaan kaksi miljoonaa vuotta sitten.

Noenlikaama hiilidioksidi, tulilogoksen kolmas piiri syöksyy eteenpäin siinä tunnelissa jonka muurari on sille säätänyt. Se poukkoilee mutkittelevassa savukanavassa, jonka tiiliseinät ryöstävät ahneesti siltä lämmön ja imevät sen muuriin, talon sydämeen. Tänään se ei karkaa hellanrenkaiden rakosista kiduttamaan limakalvojasi ja kyyneltiehyitäsi. Olet nuohonnut pien ja karstan pois talon keuhkokanavan vaikeimminkin tavoitettavista loukoista.

Tulieläin vetää liekehtiviin keuhkoihinsa happea ja puhaltaa ulos hiilidioksidia, yhden naarashiilen ja kahden koirashapen triangeliliittoa. Tulen hengitys ja eläimen hengitys : happi sisään ja hiilidioksidi ulos. Toinen on kostean korpikuusen hengitys, vaiteliaan ikiseisojan. Klorofyllin ja auringonsäteen viileän-asiallinen akti, hiilidioksidi sisään ja happi ulos, kuuman tulilemmen vastakohta.

Logoksen neljäs emanaatio hohkaa rautahellan pinnasta ja muurin kupeesta. Lämpösäteily, valon vaatimaton sukulainen laskeutuu ihollesi ja kertoo, että paikka jossa seisot on koti. Imet infrapunapehmeyttä kasvoihisi ja tunnet pintavaltimoiden paisuvan poskipäissäsi.

Menet pakkasyöhön mykän tähtitaivaan alle. Jäätynyt herukkapuska rasahtaa pihan perällä, kaukainen muukalainen siellä vaihtaa jalkaansa. Seitsemällä silmällään se näkee sinut punaisena kajona pakkas-yön pimeyttä vasten, mitokondrioihin vagittuna tulena.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Loppuun palanut

Maa on vielä lämmin jalkojen alla.
Joka askeleella pölähtää hahtuvainen tuhka.
Tämä metsä ei sammunut
vesisateeseen. Se sammui siihen että se
paloi loppuun.

Minun kansani lähti pohjoiseen etsimään
uutta maata
itselleen. Mutta kaikki maat ovat
jo varattuja. Pysty on kulkea
pyytäjän tie.
Minun kansani tie.

Uusi elämä
nousee tuhkan alta
piikikäs ja nahkealehtinen
vähään tyytyvä. Ne rukoilevat
jyrkänteen juurella. Ainoa varjo
kahden horisontin välillä.
Ne päättivät etteivät lähde.
Uudessa maassa ei ole tilaa
niille
senkään vertaa.

Ne tulivat meren takaa.
Me annoimme niiden jäädä
vaikkeivät ne puhuneet meidän kieltämme
koska ne eivät pyytäneet
paljoa palkkaa.
Niiden pöhövatsaiset lapset
perivät sen mitä on jäljellä
isieni maasta. Minä
sain jäädä
heidän kanssaan. Suuhuni nousee
palaneen ajan muisto
parsakaalin rapea maku kielellä.

Samaa teemaa käsittelee Kaupunki jään päällä.

torstai 5. marraskuuta 2009

Pimeä

Marraskuun yö on niin pimeä ettei kättään näe ennen kuin kuunvalo tulee esiin ja siivilöityy oksien läpi. Polun uurteeseen asti valo ei ulotu. Raskaampana pimeä laskeutuu hetteikköihin, notkelmiin ja suolampiin. Seuraat mustaa negaatiota ja saavut aukiolle, jota valaisee riitteisen saraheinän hohto.

Ensimmäisen kerran täällä veresi soi kovaa korvissasi, ja pälyilit kivien hahmoja kuin odottaen että minotauros herää ja lisko nousee lentoon. Nyt on pimeä imeytynyt sisään ihohuokosistasi ja täyttänyt ruumiisi onkalot, eikä sinun enää tarvitse olla valppaana. Lisko ja minotauros ovat asettuneet ruumiisi notkelmiin ja hetteikköihin.


Tämä teksti nousee samoista silmäkkeistä kuin Vaaleanpunainen yö.